Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen

Historiapainotteinen huhtikuuni jatkui suomen kielen tutkija, dosentti Lari Kotilaisen teoksella Kielen elämä, joka vie lukijansa tuhansien vuosien mittaiselle matkalle suomen kieleen ja sen kehitykseen lukuisten ajatuksia herättävien ja monin paikoin myös nauruhermoja kutkuttavien esimerkkien avulla.

  Teos on tyyliltään rento ja (hyvällä tavalla) populaari. Mukavasta tunnelmasta johtuen kirjan sisältämät kieliopilliset termitkin solahtivat mieleen kuin itsestään. Sanottakoon tässä, että varsinaista 'kovan luokan kielioppijargonia' löytyy Kielen elämästä vain yhdeltä sivulta.

  Suomen kielen taival tuhansien vuosien takaisesta kantauralista rikkaaseen nykysuomeemme  on ollut mutkainen, täynnä pyrähdyksiä, mokia ja mitä onnekkaimpia sattumuksiakin. Kirjaa lukiessani en voinut olla vertaamatta kielen kehitystä eliömaailman evoluutioon: erilaisia kielellisiä variaatiota on syntynyt ja kuollut ja vain vahvimmat, kulloisiinkin olosuhteisiin parhaiten soveltuneet muodot ovat selvinneet ja päässeet 'toiselle kierrokselle', kehittämään kieltä eteenpäin.

  Ensimmäinen suuri koukkaus "sattumuksien puolelle" tapahtui jo alussa: vaikka me suomalaiset olemmekin geeniperimmältämme läntisiä, suomen kielen alkujuuret löytyvät kuitenkin idästä. Miksi muinaissuomalaiset ovat vaihtaneet puheenpartensa tulokaskieleen? Kotilaisen sanoin:  Hieman dramatisoiden voidaan siis sanoa, että suomen kieli selviytyi kielipelin voittajaksi, mutta kielen tänne tuoneet hävisivät oman pelinsä. He sulautuivat vanhaan suomalaisasutukseen jättäen jälkeensä vain pienen muiston genetiikkaamme.

Ehkä voidaan ajatella, että me suomalaiset olemme tulleet suomen kielen pariin ikään kuin adoptiolapsina, Kotilainen sanoo. Aika hurja ajatus, ja aika ihana - varsinkin näinä aikoina, jolloin tietyt piirit haluavat nähdä Suomen ja suomalaisuuden muusta maailmasta erillään - ellei peräti neitseellisesti - syntyneeksi rinnakkaistodellisuudeksi.

  Suomen kieli (lukuisine murteineen) sai kehittyä pitkiä aikoja ilman suurempia ulkoisia paineita. Luonnonlapsenomainen elo loppui keskiajan lopulla, kun kieltä ryhdyttiin käyttämään vallan ja erilaisten ideologioiden välineenä. Kruunu ja kirkko tarvitsivat kansan kanssa yhteisen kielen, mikä johti siihen, että suomen kirjakielestä tuli välttämättömyys. Suurin vaikuttaja oli tietenkin reformaatio, joka vaati kirkon oppien välittämistä kansalle sen äidinkielell'. Ensimmäiset säilyneet suomenkieliset tekstit olivatkin kirkonmenoissa käytettävien tekstien suomennoksia. Tässäpä jouduttiinkin melkein mahdottoman tehtävän eteen; kuinka kirjoittaa kieltä, jota ei koskaan ennen ole saatettu kirjalliseen muotoon? Nostan hattua uhkarohkeille yrityksille. Jonkun on oltava aina ensimmäinen, meni syteen tai saveen. Kirjoitetun kielen ensimmäinen askel oli kuitenkin otettu.

  Homma rupesi luistamaan, kun Mikael Agricola tarttui puikkoihin. Herra A:n hartioille aseteltua suomen kirjakielen ylijumalan viittaa on jälkeenpäin vähän kritisoitu, mutta onhan hänen merkityksensä kuitenkin ensiarvoisen tärkeä: Hänen jäljiltään kielessämme on yhä sellaisia kielioppirakenteita ja satoja sanoja, joita ilman emme tulisi toimeen. Agricolan ajan kieli kaikenlaisine spirantteineen ja muine kotkotuksineen kyllä poikkeaa nykysuomesta, mutta on yhtä kaikki tunnistettavaa. Mielenkiintoista on, että aluksi kirjakieli mukaili vain länsimurteiden puheenpartta. Kirjasta löytyy monia hauskoja esimerkkejä siitä, millaista tämä 'turkulainen kirjakieli' oli. Itämurteista alettiin ammentaa aineksia kirjakieleen (ja yleiskieleen) vasta paljon myöhemmin.

  Agricolan jälkeen kirjakielen kehitys hiipui, mutta syttyi taas 1800-luvulla, tällä kertaa räjähdyksenomaisesti. Lyhyessä ajassa ehti tapahtua paljon: Suomesta tuli Venäjän suurruhtinaskunta samalla kun kansallisuusaate sai jalansijaa. Lönnrotkin ehti jossain välissä kirjoittaa Kalevalansa. Tässä aatteiden ja intressien sekamelskassa suomen kieli nousi ennennäkemättömään suosioon,  erityisesti ruotsinkielisen sivistyneistön keskuudessa. Kirjakieli nousi uuteen kukoistukseen: sen käyttö laajeni ja kirjalliselle kentälle ilmaantui uusia toimijoita kuin sieniä sateella, mikä vauhditti kehitystä entisestään; yhtäkkiä kaikki olivat hulluina suomen kieleen, kirjoituskammiot muuttuivat eräänlaisiksi kielilaboratorioiksi, joissa uusia kielisääntöjä ja sanoja synnytettiin ja testailtiin kirjoittamisen tahtiin: syntyi kieliriitoja, kitkeriä ja katkeria polemiikkeja siitä, mihin suuntaan sumen kieltä pitäisi kehittää. Monille aloille kehitettiin suomenkielisiä sanastoja kuin tyhjästä, mikä mahdollisti suomen kielen käytön eri yhteiskunnan eri alueilla ja muun muassa tieteessä. Suomi oli vihdoin samalla viivalla muiden sivistyskielien kanssa Niin - ja sitten tulivat ensimmäiset suomalaiset romaanit ja romaanikirjailijat! Ajattele: suomen kirjakieli on ollut olemasssa vakavasti otettavana sivistyskielenä vasta noin 180 vuoden ajan - ja nyt olemme määrissä mitaten maailman kärkilukijoita ja -kirjoittajia... Tämä kaikkihan on kuin satukirjasta. Hyvä me!

 Kielen viehättävimpiin (ja samalla mielenkiintoisimpiin) piirteisiin kuuluu sen jatkuva muuttuminen. Ilman sitä kieli ei kehity eikä pysy hengissä. Kovin puritaaniset mielipiteet ja vaatimukset kielen 'oikeellisuudesta' tai 'puhtaudesta' saattavat näin ollen kääntyä itse juhlakalua eli suomen kieltä vastaan. Pelko kielen rapautumisesta on Kotilaisen mukaan suurimmaksi osaksi aiheeton: kieltä eivät tapa internetin keskustelupalstat, ei puhekielisten ilmaisujen siirtyminen kirjakieleen, eivät englanninkieliset lainasanat, yhdyssanavirheet eivätkä puhekieliset asiaohjelmat. Pahin uhka liittyy tutkijan mukaan siihen, että englanti on syrjäyttämässä suomen kielen täydellisesti yhä useammalla alalla, muun muassa tieteessä, monilla kaupan aloilla ja myös EU-tasolla. Tämän huolestuttavan kehityksen lopputulos on se, että moni erikoisala on jo nyt jäämässä vaille suomenkielistä sanastoa - mikä on jo sinällään aika kauhea ajatus ja sen lisäksi asettaa ihmiset hyvin epätasa-arvoiseen asemaan. Myös viime aikoina esitetyt vaatimukset englanninkielen virallistamisesta (ja suomalaisten kielitaakan helpottamisesta) saavat Kotilaiselta tuomion. Oikeaa huolta pitäisi Kotilaisen mukaan kantaa nuorten lukutaidon ja erityisesti luetun ymmärtämisen heikentymisestä. Kehitys johtaa eriarvoistumiseen, varsinkin kun yhä useammassa ammatissa vaaditaan hyvää kirjoittamis- ja lukutaitoa. Mutta kuinka parantaa teinien taitoja? Tuntuu, että ainakaan puritaaninen ryppyotsaisuus, vanhojen  klassikkoteosten pakkoluettaminen ja 'oikeakielisyyden' korostaminen eivät kuulu parhaimpiin tapoihin innostaa nuoria harjoituttamaan syvälukutaitoaan.

  Tosiasia on, että kieli muuttuu koko ajan -  käyttäjiensä mukana. Kielen kova ydin on säilynyt vuosisatojen myrskyissä kuitenkin yllättävänkin samana ja muutokset ovat ainakin suuressa katsannossa tapahtuneet kielen pintatasolla. Tämä voi antaa viitteitä kielen tulevasta kehityksestä.
Sen sijaan, että surisimme otsa rypyssä rakkaan kielemme rappeutumista, voisimme vain mielenkiinnolla seurata, miten nykyinen maailmanmeno, uudet ideat, ihmiset ja innovaatiot vaikuttavat kieleemme ja sen muotoutumiseen.
Suomen kieli elää ja voi hyvin myös tulevaisuudessa, kunhan vain annamme sen kehittyä kaikessa rauhassa uuden ajan tarpeita vastaavaksi, tarkoituksenmukaista kielenhuoltoa unohtamatta.

Elävä kieli rakastaa vapautta.

Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen 
Siltala 2016