Sarah Waters: Vieras kartanossa

Tammikuu on jo pitkään ollut yksi lempikuukausistani. Joulu (ihanine hössötyksineen) on ohi, edessä  talvi ja ne autuaat, pitkät illat, joina voi ihan luvan kanssa ja hyvällä omallatunnolla heittäytyä sohvannurkkaan kera upeiden kirjojen ja joulusta jääneiden suklaarasioiden... Ajatus kuulostaa kliseeltä, mutta mietipä: olisiko tätä parempaa hetkeä kaivaa esiin ne ihanimmat tiiliskivimäiset romaanijärkäleet, joihin ei muina vuodenaikoina ehdi paneutua.

 Itselleni näitä 'oikeaa hetkeä' odottavia teoksia on kasautunut koko liuta. Ensimmäiseksi lukuun pääsi Sarah Watersin Vieras kartanossa, joka osoittautui tammikuun nappivalinnaksi, sillä se sisältää kaikki ne elementit, joista perinteinen (goottihenkinen) talvi-iltain tarina koostuu; on vanha ränsistyvä kartano, on yläluokkaan kuuluvan, uuden maailmanjärjestyksen alle murentuva suku ja sen synkät salaisuudet, on pikkuhiljaa kasvava, sokeasti hapuileva rakkaus... Ja kaiken yllä värjyvät kauhuelementit, jotka menevät kuin salaa lukijan ihon alle: minuun tämä tarinan tietyt käänteet vaikuttivat niin, että kävin vetäisemässä verhot ikkunoiden eteen; normaalisti ne saavat olla auki päivin öin...

Liki 600-sivuinen järkäle siis upottaa ja  koukuttaa, siitäkin huolimatta, että kerronta on äärimmäisen seesteistä ja hitaasti etenevää, paikoin jaarittelevaa. Watersin omintakeinen tyyli tuli minulle tutuksi luettuani hänen viehättävän, 1920-luvulle sijoittuvan Parempaa väkeä -teoksensa. Minunkin, jonka kirjalliselle mukavuusalueelle jaarittelevaisuus ei oikeastaan kuulu, on antauduttava Watersin edessä: hän tekee sen niin sympaattisesti, että annan sen hänelle anteeksi lopulta ihan hyvillä mielin: olen törmännyt ilmiöön ennenkin, jostakin syystä juuri brittiläistä yläluokkaa kuvaavissa lukuromaaneissa, esimerkiksi Alan Hollinghurstin Vieraan lapsessa.

Vieras kartanossa -teoksen tarina sijoittuu englantilaiseen maalaismaisemaan, toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Kertoja on keski-ikäinen, työväenluokkataustainen maalaislääkäri, tohtori Faraday, jonka sattuma lennättää sairaskäynnille Hundret's Halliin, yhteen seudun mahtavimmista maalaiskartanoista.

Aika on tehnyt tehtävänsä: komea talo on rapistunut ja sen asukkaat, pikku hiljaa ikääntyvä rouva Ayres ja hänen kaksi lastaan, sodassa haavoittunut Rod ja monien mielestä häiritsevän mitäänsanomaton Katherine ovat jääneet taloudelliseen ja sosiaaliseen ahdinkoon englantilaisen luokkayhteiskunnan romahdettua. Entisestä loistosta ei ole jäljellä muuta kuin kolossaalinen, romahduspisteessä oleva kartano ja muistot entisistä loiston ajoista. Ayresit ovat pölyiseen kaappiin unohdettuja muinaismuistoesineitä, he ovat eristäytyneet omaan maailmaansa, muistojen, hämärien huoneiden, hyisten talvi-iltojen maailmaan, suuren, villiintyneen puutarhansa keskelle.

Hundret's Hallista tulee tohtori Faradayn vakituinen vierailupaikka ja vähitellen hän kokee liukuvansa lähemmäs Ayreseja, kuuluvansa melkein  'talon väkeen', vaikka perinteisiä luokkarajoja onkin yhä vaikea rikkoa. Waters kuvaa henkilöidensä sisäisiä mielenliikkeitä ja heidän keskinäisiä suhteitaan äärimmäisen tarkasti niin, että pienimmätkin värähdykset tulevat esiin - ja lukijan aistittaviksi.

Maailma on muuttumassa ja uusi järjestys vaikuttaa väistämättä myös Hundret's Hallin elämään - halusivatpa he sitä tai eivät. Mutta talo - joka on ehdottomasti yksi tämän tarinan henkilöhahmoista -pysyy alati salaperäisenä ja arvaamattomana. Talo pitää asukkaitaan otteessa tavalla , joka oli omiaan nostattamaan lukijan niskavilloja pystyyn ja joka yhtäkkiä toi mieleeni monet suomalaiset sukusaagat, joissa ihmisten täytyy uhrata oma elämänsä perintökartanoiden, historian ja 'maan' tähden... Historia, sodan loppuunsaattamat yhteiskunnalliset muutokset ja yksilötason tragediat sekoittuvat tässä tarinassa hitaasti poreilevaksi, juovuttavaksi keitokseksi niin että lopulta lukijakin tuntee olevansa 'yksi heistä' ja kun tarina loppuu, tuntuu siltä kuin olisi palannut pitkältä matkalta; toisesta ajasta, toisesta maailmasta.

Ja Hundret's Hall: se hengittää ja huokaa, se  vaatii ja vaikeroi -  ja herättää lopulta kauan unohduksissa olleen menneisyyden eloon... Tämä hitaasti etenevä, erittäin tyylikäs  viehättävällä tavalla vanhanaikainen kauhuromanttinen tarina on todellinen kunnianosoitus tyylisuuntansa klassikoille.

Teoksesta lisää: Järjellä ja tunteella Kirjakaapin kummitusKirjoihin kadonnut, Kirsin kirjanurkka, Lukuisa,  Lumiomena,  Oksan hyllyltäSinisen linnan kirjasto ja Ullan luetut kirjat.

Sarah Waters: Vieras kartanossa (The little Stranger, 2009)
Tammi 2011
Suomentanut Helene Bützow
Alkuperäiskieli: englanti

Sarah Waters: Parempaa väkeä 
Tammen Keltainen kirjasto

Kommentit

  1. Kirjan kansikin on houkuttava ja arvostelusi luettuani kävinkin kirjan varaamassa:) Kiitos, Kaisa Reetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, hienoa jos juttuni innosti tutustumaan kirjaan! Ole hyvä ja kiitokset kommentistasi <3

      Poista
  2. Totta, brittijaarittelu tekee joskus hyvää. Toisinaan tuntuu, että se on melkein oma kirjallisuudenlajinsa. :) Waters osaa rakentaa jännitystä.

    Lue joskus hänen Yövartionsa. Se on rakenteeltaan aika kiinnostava. Goottilainen tunnelma puuttuu, mutta tiheä historiallinen romaani sekin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihan samaa aattelin tätä lukiessani - brittiläinen lukuromaani on kyllä ihan oma tapauksensa! Ja sama meno jatkuu mulla tällä hetkellä - luvussa kate Atkinsonin Elämä elämältä...

      Yävvartiokin odottaisi hyllyssä. Näitä ihanuuksia on sinne tosiaan kertynyt. Täytyy ottaa sekin lukuun, mutta Atkinsonin jälkeen pidän ehkä parin viikon tauon tästä ihanasta englantilaisuudesta.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Sarah Watersin taitavassa kerronnassa ja brittiläisten historiallisten aikausien kuvailussa on jotain todella kiehtovaa. Suosittelen tarttumaan myös Silmänkääntäjään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kyllä: Waters on kerronnan mestari! Kiitos, pistän Silmänkääntäjän korvan taa (ups mikä kielikuva! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Olipas kiva lukea postauksesi tästä! Tämä on ollut mulla luettavien listalla jo pitkään, mutta aina muut kirjat on kiilanneet edelle. Pitääkin ehdottomasti ottaa tämä nyt kevään aikana luettavaksi, kuulostaa niin minun tyyliseltä kirjalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martta, kiva jos innostuit! Tässä romaanissa on huikeaa, vanhanaikaista lumovoimaa <3

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Minäkin pidin tästä kovasti! Silloin luettuani päätin tutustua Watersin muihinkin teoksiin, mutta niinpä on jäänyt. Tämä toimi hyvänä muistutuksena, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tämä oli minullekin vasta toinen Waters. Ehdottomasti jatkan hänen seurassaan tänä keväänä ainakin yhden teoksen verran.

      Ole hyvä ja kiitos kommentistasi <3

      Poista
  6. En ole mikään kauhukirjojen lukija, mutta tämä oli makuuni jotenkin liian leppoisa tai sitten tuo jaarittelevuus latisti tunnelmaa. Seuraavana ehkä sitten lukuun Parempaa väkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, tässä on se jaaritteluaspekti, josta joko pääsee tai ei pääse yli... Sama ilmiö toistuu myös Parempaa väkeä -romaanissa, joskin vasta teoksen loppupuolella.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  7. Waters on mahtava, jaaritteluineen kaikkineen. Näihin vain uppoaa. Brittiläisyys kartanoineen, ajankuva, tunnelma ja juoni, jossa saa jännittää ja yllättyä. Sanoja on paljon, osa tuntuu turhalta, mutta niissä kahlaaminen juuri rakentaa tunnelmaa - ja sitä mainitsemaasi lumovoimaa, joka on vahva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, Waters on niin huikean huikea! Onneksi minulla on vielä monta Waters-suomennosta lukematta, edessä on loistavia hetkiä...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  8. Mulle tää on niitä Waterseja, joista en niin kamalan paljon innostunut. Ymmärrän, että tämä oli gotiikkapastissia tms., mutta ei oikein iskenyt.

    Tuo ylempänä kommenteissa mainittu silmänkääntäjä on huikea ja samalla myös Watersin tuotannossa suosikkini Tipping the Velvetin ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, niin totta: tämä on teemoiltaan jotain ihan toista kuin vaikka Parempaa väkeä, mutta niiden sielussa on silti jotain samaa -englantilaista, hiukan nukkaantunutta, loputtomilta sateisilta iltapäiviltä tuoksuvaa tweediä :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  9. Oi joi, tässäpä kirja jonka uudelleen lukeminen pitäisi ottaa työn alle! Tykkäsin valtavasti vanhanaikaisesta kerronnasta ja mystisestä tunnelmasta. Paikoin oli aika pelottavakin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!