Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Heti Kazuo Ishiguron perään toinen tiukan kerronnan taitaja, olkaa niin hyvät: Colm Tóibín käväisi blogissani jo kesän alussa kera loistavan Nora Websterinsä.  Tuo lukukokemus sai minut tarttumaan pikapikaa myös hänen novellikokoelmaansa Äitejä ja poikia, joka vakuutti minut siitä että ensimmäisen kohtaamisemme aikana heränneet tuntemukset osuivat oikeaan: Tóibín kuuluu tästä lähtien  sydämeni kirjailijoihin. Syitä voisi nimetä loputtomiin: hänen eleetön ilmaisuvoimansa, lämpönsä, inhimillisyytensä, viisaudeksi kypsynyt älynsä...

 Irlantilainen Colm Tóibín on paitsi prosaisti, myös hyvin arvostettu ja tunnustettu novellisti. Suomeksi häneltä on ilmestynyt tähän mennessä vain tämä käsillä oleva yhdeksän novellin kokoelma, joka nimensä mukaisesti keskittyy  äitien ja poikien välisiin suhteisiin.
Tóibín lähestyy aihettaan hienovireisesti ja kunnioittaen, enkä kyllä voisi - ainakaan tämänhetkisellä kirjallisuuden tuntemuksellani - löytää tälle äiti-lapsi -teemalle yhtäkään  Tóibínia parempaa tulkkia. Hänen koruton, minimalistinen ilmaisunsa osuu kohteisiinsa laserinterävästi ja erottaa tärkeän toissijaisesta. Silti: inhimillinen ote säilyy, sillä se on Tóibínin kerronnan palamatonta ydinpuuta. 

     Kokoelman novellit kulkevat ihmiselämän taitekohdissa. Kuolema, yllättävät kohtaamiset, lähdöt ja paluut sekä kirkkaita, kipeitäkin muistoja herättävät arkiset tapahtumat rytmittävät kerrontaa. Tóibín tutkii äidin ja pojan suhdetta kummastakin näkövinkkelistä, näin kokoelma ei jää pelkästään miehisten tuntemusten tasolle ja armoille vaan on ihan oikeasti sekä äitien että poikien kirja. Ihailen suuresti Tóibínin (Nora Websterissäkin nähtyä) herkkävaistoista kykyä sukeltaa naisen sielunelämään ja ihon alle. Hänen naisensa voisivat olla naisen kynästä syntyneitä, niin eläviä ja suorastaan sisarellisesti tunnistettavia he ovat.

  Mutta vaikka katsantokanta on molempia tahoja ymmärtävä ja kunnioittava, niin kyllä, kyllä äidit hallitsevat poikiaan tässäkin kokoelmassa miltei ylimaallisin voimin. He tekevät sen, koska se on äitien osa, etuoikeus ja kohtalo: tahtoen tai tahtomattaan he ohjaavat poikiensa elämää senkin jälkeen, kun ovat jo poistuneet tästä maailmasta tai yhteys lapseen on muutoin katkennut. Ja pojat - he ylläpitävät mielessään synnyttämäänsä ideaalia äidistä, jolla on tuo taivaallinen voima hallita, olipa äidin ja pojan suhde sitten miten kompleksinen tahansa. Äiti on peili, jota vasten miehet tarkastelevat omaa elämäänsä - usein alitajunnan tasolla.

  Novellien äidit rakastavat ja tekevät sen mitä äitien täytyy, mutta saattavat yllättäen toimia myös omien halujensa mukaan, perin odottamattomasti ja itsekkäästikin. Tóibín purkaa naiseuden ympärille rakennettua ikiaikaista ja ankarasti rajattua äitiyden myyttiä ja sallii naisen olla myös ja ennen kaikkea ihminen. Äitien omavaltaisuudesta syntyvät kriisit luovat tarinoihin toisinaan yllättävänkin suurta draamaa, jota Tóibínin vähäeleinen kerronta vielä entisestään kirkastaa. 

Novellikokoelmaa on luettu muun muassa näissä blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Leena Lumi, Luetut, lukemattomat,  Lumiomena ja  P.S. Rakastan kirjoja.

* Tammen Keltainen kirjasto

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia (Mothers and Sons, 2006)
Tammi 2013
Suomentanut Kaijamari Sivill
Alkuperäiskieli: englanti