William Shakespeare: Kesäyön unelma

Unohtumattoman suviyön resepti: Otetaan suuren suuri säkki, heitellään sinne neljä (lemmen)paria, epämääräinen, käsityöläisistä koostuva teatteriseurue, hyppysellinen keijutunnelmaa, yksi suurehko aasinpää, taikayrttejä ja pahanilkinen metsänpeikko Puck. Sitten vain sekoitetaan, sekoitetaan - ja sekoitetaan. Kun hämmentelijänä on toiminut kaikkien aikojen mestarikynäilijä William Shakespeare, aineksista syntyy pakostakin jotakin hulvatonta, äkkiväärää - ja niin: hyvin brittiläistä. Syntyy komediaa, jota esitetään täysille katsomoille vuosisatoja ensiesityksensä jälkeenkin.

Edvin Landseer: Titania and Bottom 1848

  Tänä vuonna vietettävä Shakespeare 400 -juhlavuosi on minulle oivallinen tekosyy tarttua tämän maailman kuuluisimman kirjailijan teoksiin. Aluksi riittävät kevyemmät kipaleet - jotka sinänsä  ovat vertaansa vailla nekin -  mutta myöhemmin toivon ehtiväni Shakespearen vakavampaan osastoon. Hamletiin nyt ainakin, ehkä johonkin kuningasnäytelmäänkin - ja sonetteja, tietenkin sonetteja!

  Shakespeare sijoitti vuonna 1605 ensiesitetyn Kesäyön unelman (a Midsummer Night's Dream) Ateenaan ja sen ympärillä avautuvaan metsään. Kaupungissa valmistaudutaan herttua Theseuksen ja amatsonien kuningatar Hippolytan häihin. Samaan aikaan toisaalla neljä nuorta käy rakkauden ikuista ja julmaa piirileikkiä: Demetrius haluaa naida Hermian, joka on jo lupautunut rakastetulleen Lysanderille. Hermian ystävätär Helena taas käy kuumana Determiukseen, joka puolestaan ei voi sietää Helenaa. Hermia ja hänen mielitiettynsä päättävät karata ja pakenevat metsään, toiset kaksi onnetonta perässään.

  Mutta taikametsä kuhisee draamaa jo valmiiksi: keijukaisten kuningas Obeiron ja hänen vaimonsa Titania siellä selvittelevät välejään niin että salo raikaa, taustakuoronaan liuta pikkuruisia keijuja ja Obeironin pirullinen palvelija Puck. Eikä tässä vielä kaikki: samaiseen ryteikköön on saapunut myös surkuhupaisa ja kovin eripuraisa teatterijoukkio tarkoituksenaan harjoitella herttuan häissä esitettävää todennäköisesti pannukakuksi lätsähtävää näytelmäntekelettä.
Kun kesäyö laskeutuu, alkavat keijujen ja Puckin järjestämät taikabakkanaalit, joissa menevät sekaisin yhdet jos toisetkin suhteet. Vaan aamu armahtaa, uni katoaa... Kirjailija leikittelee hahmoillaan, teksti raikaa - väärinkäsityksiä, valheita, mustasukkaisuutta - ja tietenkin rakkautta.

  Shakespearen monitasoinen  komiikka toimii edelleen kertakaikkisen upeasti. Varsinkin tuon tuiki tavallisista pulliaisista koostuvan teatteriseurueen edesottamukset ja sanailut olivat riemukasta seurattavaa. Tehdään näytelmää näytelmässä, ja katsojatkin tulevat lopulta liitetyksi farssin rytmiin. Ironisoiko Shakespeare Kesäyön unelmallaan teatterimaailmaa ja jopa itseään näytelmäkirjailijana? Tiedä häntä, mutta minuun tämä suloinen härdelli osui ja upposi. Tielleni osui suomennoksista kaikkein vanhimman, Paavo Cajanderin version vuodelta 1891. Nyt mieleni tietenkin tekee tutustua myös näytelmän uudempiin käännöksiin: miten tekstiä on ajanmukaistettu ja kuinka onnistuneesti.

Ja hep: Ylen Areenasta löytyy upouusi, BBC:n tuottama versio  Kesäyön unesta. Näytelmää esitetään tänä kesänä myös Suomenlinnan kesäteatterissa!

Kesäyön unelmaa on luettu myös ainakin Kirjojen kamarissa ja Yöpöydän kirjoissa.

Blogini viettää tänä vuonna pienimuotoista William Shakespeare 400 -juhlavuotta

William Shakespeare: Kesäyön unelma (a Midsummer Night's Dream, noin 1605)
Suomentanut Paavo Cajander
Alkuperäiskieli: englanti