Sarah Winman: Merenneidon vuosi

 1947. Vuosi, jona  Normandian maihinnousuun osallistunut Francis Drake palaa pommien runtelemaan Lontooseen mukanaan vain hämäriksi uniksi himmenneet lapsuusmuistot ja taskua poltteleva tuntemattoman sotilaan kirje, jonka hän oli - keskellä sodan myllerryksiä -  luvannut toimittaa vastaanottajalleen jonnekin päin kotimaata. Lontoo tuntuu vieraalta, tänne häntä sitoo enää teinivuosien ihastus Missy, vahva ja luoksepääsemätön Jumalatar, joka hänkin tuntuu muuttuneen, on kuin tyttö olisi herännyt sodanjälkeiseen todellisuuteen kuin painajaiseen.

 Lontoosta katseemme siirtyy Cornwallin huikeisiin maisemiin, Atlantin rantamille, yksinäisten merimiesten, näkinkenkien ja merenneitojen valtauntaan. Tuolla ui Marvellous Ways, yhdeksääkymmentä ikävuottaan lähestyvä upea nainen, joka on rakastanut elämänsä aikana kolmea miestä ja merta, mutta ei aina tässä järjestyksessä  Ihana Marvellous, joka on aina nauttinut ja juopunut maailmasta ja ihmisistä, elää tätä nykyä erakkona mustalaisvankkureissaan, solahtelee meressään kuin hylje tai merenneito, vailla rihmankiertämää tai häpeää... Ja elämä, menneisyys ja tulevaisuus kiertyvät hänen sieluunsa kirkkaaksi hetkeksi, odotukseksi joka täyttyy sillä sekunnilla kun kirjematkalleen lennähtänyt Frances Drake tippuu hänen rannalleen vahvassa laitamyötäisessä ja surun murtamana. Hetki on uusi alku tarinalle, joka alkoi kauan sitten...

  Näyttelijänäkin tunnetun Sarah Winmanin (s.1964) toinen romaani Merenneidon vuosi on kertomus etsimisestä ja löytämisestä, sielun pohjille säilötyistä unelmista ja rakkaudesta joka kantaa läpi vaikeiden aikojen. Rauhallisesti ja hiljaisesti, vähän surumielisestikin etenevä teos kuuluu niihin kirjoihin, jotka houkuttelevat lukijaa kuvailemaan kokemaansa romanttisella tuoksujen kielellä. Haistan meren, auringon, tuulessa keinuvan rantaheinän, ruusuveden ja laventelin, vaikka viimeksi mainittuja ei teoksessa mainitakaan: jossakin vaiheessa tuota lempeää laventelitunnelmaa alkoi olla tarinassa jo vähän liikaakin ja se vain yltyi kertomuksen edetessä kohti huipennustaan...

 Ymmärrän kyllä, että kysymys on kauniista aikuisten sadusta, sellaisesta joka lipuu sympaattisesti pari tuumaa maanpinnan yläpuolella, tarinasta jossa sattumilla ei ole sijaa ja jossa kaikella, aivan kaikella on tarkoituksensa. Tällaisille kertomuksille on toki aikansa ja paikkansa, enkä haluaisi olla kyyninen: haluan uskoa satuihin, merenneitoihin, ihmeisiin, tarkoitukseen  ja kaiken voittavaan rakkauteen, mutta nyt kävi niin, että kirja sattui käteeni todella huonoon aikaan: tarinan lempeä sympaattisuus tuntui liialta juuri tuohon hetkeen. Näin ne lukutuulet pyörivät...
Löysin teoksesta kuitenkin myös monia oivalluksia, erityisesti Missyn rouheahko hahmo ja hänen kohtalonsa kuuluivat kirjan valonhetkiin.

Muualla blogeissa: Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Villasukka kirjahyllyssä.

Arvostelukappale. Kiitos kustantajalle.

Sarah Winman: Merenneidon vuosi (The Year of Marvellous Ways, 2015)
Tammi 2016
Suomentanut Aleksi Milonoff
Alkuperäiskieli: englanti

Kommentit

  1. Minä viihdyin hyvin tämän kirjan parissa, suorastaan ahmin kirjan loppuun. Toisinaan tällainen aikuisten satu lämmittää vanhan sydäntä:)
    Pian pääsenkin lukemaan hänen aiempaa teosta.

    Ihania kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, minä ihan ihmettelin, miksi tämä ei osunut eikä uponnut minuun. Kirjassa on rutkasti senkaltaistta elämäniloa, jota minä rakastan.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Aikuisten satu on toisinaan ihana. Minä aloitin tätä kerran, mutta fiilis ei ollut oikea... luen tämän kuitenkin, vaikka ei varsinaisesti mieleeni olisikaan, mutta kokeilen paremmalla ajalla toisen kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, on ihmeellistä (ja vähän häiritsevääkin) huomata kuinka paljon oma fiilis vaikuttaa lukukokemukseen. IIhan niin kuin sanoit: aikuisten satu silloin tällön nautittuna tekee hyvää. Nyt meinasin tikahtua tunnelmaan...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Minusta tällä suomennetulla kirjalla on ihana nimi. Harmi, ettei lukemisen aika ollut sinulle suotuisa. Luulen, että voisin tarttua tähän jonain sopivana hetkenä, kun kaipaan kaunista satua. Hiljattain lukemani Lumilapsi oli sellainen aikuisten satu, jsta pidin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, suomalainen nimi on kaunis, mutta The Year of Marvellous Ways olisi ollut minusta jollakin tavoin kuvaavampi. Tässä kuljetaan sen verran ihmeellisiä teitä pitkin. Lumilapsi odottaa täällä e-kirjahyllyssä lukijaansa.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!