Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

Sanoja ilman ääntä @Sanoja_Ei_Ääniä – 1 min
651 seuraajaa
EEPPISEN KAUNISTA: Kun koskettaa gepardin mustaa täplää; kun sitruunaisella merellä liplattaa aaltoja; kun näkee kiirunan siivenjäljet lumessa.

Brittiläisen jännityskirjailija  Rosamund Luptonin (s. 1964) juuri äsken suomeksi ilmestynyt trilleri sijoittuu talviseen Alaskaan, maailmaan jota hallitsevat pimeys, armottomat luonnonolosuhteet, hengenvaarallisia teitä vaeltavat superrekkalaivueet ja ylikansalliset öljy-yhtiöt.
Tähän arktiseen lumen ja jään valtakuntaan lennähtävät - kuin taivaasta pudonneet viattomat enkelit - myös brittiläinen astrofyysikko Yasmin ja hänen 10-vuotias kuuro tyttärensä Ruby, tapaamaan Alaskassa luontokuvausmatkalla olevaa Mattia, Rubyn isää. Yasminin ja Matin välit ovat avioliiton aikana viilenneet, ja jo siitä syystä matka toiselle mantereelle tuntuu erityisen tärkeältä. 

  Ruby odottaa matkaa kuin kuuta nousevaa, sillä hän ikävöi isäänsä hullun lailla.  Yasminin on ollut Mattia  vaikeampi luoda yhteyttä tyttäreensä, jota hän toki rakastaa, mutta ne vaatimukset, joita hän Rubylle  asettaa, luovat äidin ja tyttären välille syvän juovan. Hänen mielestään Rubyn pitäisi sopeutua kuulevaan ympäristöönsä ja käyttää omaa ääntään, ääntä, jota Ruby itse ei kuule ja jota hän ei voisi koskaan tuntea omakseen. Yasminilla tuntuu olevan monenlaisia pelkoja Rubyn suhteen: ei kuurojen koulua, ei viittomia, tytön internetin käyttöäkin hän karsastaa, sillä se vähentää Rubyn halua oppia käyttämään ääntään.  Yasminin suhde tyttäreensä perustuu huoleen ja kieltoihin ja on siksi kovin hauras.


Alaskan matkasta ei tule sellaista iloista jälleennäkemistä kuin Ruby (ja Yasminkin salaa sydämessään) on toivonut: Fairbanksin lentoasemalla kuullut synkät uutiset sysäävät äidin ja tyttären arktiseen selviytymistaisteluun, jonka loppupanokset ovat huimaavan korkeat. Vastaansa he saavat seutukunnan rajuimmat luonnonvoimat ja tuntemattoman, arktisia sääolojakin vaarallisemman vihollisen. Rubyn taidot ja tiedot nousevat nyt arvoon arvaamattomaan...
 Tämän enempää en voi tarinan juonta avata, muutoin paljastaisin kaiken: monenmoista käännettä on kuitenkin luvassa!

 Helvetillisellä matkalla kohti kaukaista inuiittikylää äidin ja tytären välillä tapahtuu jotakin, mikä saa teoksen trillerimäiset juonenkäänteetkin taipumaan toisen, yksityisemmän tarinan kehyskertomukseksi. On kysymys äidin ja tyttären välisestä rakkaudesta, luottamuksesta ja pelkojen voittamisesta; kaikkien ihmisten jakamattomasta oikeudesta oman  kielen ja elämäntien löytämiseen. Äidin ja tyttären välisen suhteen hienovireinen kuvaus on mielestäni tämän romaanin parasta antia ja osoittaa, kuinka taitava tarinankertoja Lupton oikeasti onkaan. 

Luptonin trillerijuonteet eivät ole mässäileviä tyyliin Kepler & kumppanit, joten voin suositella tätä jännäriä myös lempeämmän kerronnan ystäville. 
Muistan lukeneeni Luptonin edellisen teoksen Sisar (Gummerus 2012) joka sekin omalta osaltaan käsittelee perhesuhteiden dynamiikkaa. Huomasin pitäväni tästä uutuudesta enemmän sillä se etenee Sisarta riuskemmin. Jo se, että Lupton on vienyt tarinansa  arktisiin maisemiin, antaa tarinalle potkua ja aivan uudenlaista raikkautta.

J.k.: Onhan Luptonilta suomennettu tässä välissä  myös romaani  Mitä jäljelle jää (Gummerus, 2013). Kiitos Maille oikaisusta. 


* Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

** Huomasin eilen, että tänään 12.2. vietämme täällä Suomessa viittomakielen päivää. Omistan tämän postauksen kaikille viittomakielisille lukijoille. 

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet (The Quality of Silence, 2015)
Gummerus 2016
Suomentanut Outi Järvinen
Alkuperäiskieli: englanti

Kommentit

  1. Luin tämän 'liidellen', sillä kirja on juuri luvun alla. Pidin paljon Sisaresta ja aika paljon siitä seuraavastakin, jonka nimeä en nyt muista. Kiehtovaa, että tämä tapahtuu Alaskassa...

    Palaan tähän, kun olen omani lukenut ja saanut 'ulos'.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, näin teemme! Mielenkiinnolla odotan mietteitäsi tästä!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Tämä on ehdottomasti jännittävin Luptonin teoksista! Sisaresta pidin eniten ja Mitä jäljelle jää ei varmaankaan ole ihan kaikkien kirja eli siinä on aika paljon sellaista tuonpuoleisuutta.

      Siis en ole oikein tajunnutkaan näitä trillereiksi, sillä Lupton ottaa mukaan paljon myös tunteita ja ihmissuhteita, mutta tämä meni minulla jännityksen piikkiin. Sain mittasuhteet Alaskalle ja mitä se todella on. Kovimman kautta. Ruby oli minusta kuvattu hyvin hienosti ja likeisesti.

      Ole hyvä!

      <3

      Poista
  2. Sisaren jälkeen tuli Mitä jäljelle jää, joka ei ihan yltänyt samalle tasolle huikean Sisaren kanssa. Hiljaisuuten hävinneet on kuitenkin kirjaston varauslistalla ja sait sen kuulostamaan kiinnostavalta. Kuurous ja kirjan nimi saivat uudenlaisen näkökulman.
    Kiitos Kaisa Reetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, no niinpä taisi tullakin, kiitokset korjauksesta!

      Kiva että tämä on lukulistallasi, tulen kurkistamaan, minkälaisia ajatuksia kirja sinussa herätti.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Hiljaisuuteen hävinneet korjasi potin Alaskaan. Olihan hyytävän hyvä trilleri, minulle ihan viiden tähden kirja :)

      Poista
  3. Aika tulee varmaan tasoittamaan fiiliksiäni tästä kirjasta, mutta vielä on liian tuoreeltaan mielessä tarinan lähtökohdat, joita pidin liian epäuskottavina. Jännityksen Lupton kyllä taitaa, sillä autiot tiet, ääriolosuhteet ja joku vaanimassa pimeydessä - toimii!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!