8.1.2016

Markku Pääskynen: Sielut


Sielut alkaa kaikkien vanhempien pahimmalla painajaisella: Ainon ja Kristianin tytär, viidesluokkalainen Maija katoaa matkalla kouluun.  aina niin turvalliselta lintukodolta vaikuttanut pikkukaupunki on heräilemässä uuteen aamuun, linnut laulavat, ilma tuoksuu nousevalta auringolta jaa lähimetsä jonka kautta Maian koulutie kulkee, hehkuu kevään vihreyttä... Päivä ei voisi alkaa ihanammin, mutta seuraavassa hetkessä kaikki kääntyykin päälaelleen.
  Sateenkimalteisia koivuja, mäntyjä, lehmuksia, saarnia, tuomia, pajuja, kirkastui, tuuli, pilvistyi jälleen, tyyntyi. Esineet, värit ja muodot vierailla pihoilla alkoivat erottua:tuolit, pöydät, ämpärit, maljakot, ruukut, lapiot, kynttilänjalat, tuhkakupit, aurinkokellot ja niiden varjot. Myös ihmiset erottuivat: mies tupakalla, nainen, pieni poika leikkimässä veljensä kanssa ja heidän varjonsa.Tämä kaikki näkyi hyvin selvästi, eräs toukokuun viimeisten päivien hetki.
  Yksi puhelu muuttaa Ainon ja Kristianin aamun, koko maailma heidän ympärillään on nyt  toinen, tuttu kyllä, ja samalla kuitenkin täysin tunnistamaton. Miten syvästi he luottivatkaan siihen, että tulevaisuus kantaisi ja nyt... Aika pysähtyy: elämä ja kaikki heidän kokemuksensa puristuvat kasaan ja ovat läsnä samaan aikaan, Maijan kasvuvuodet, ilo ja onni, pienet surut, lomamatka turkoosille lomasaarelle, Maijan oma pihapuu ja sen alle kerätyt aarteet  - ne ovat asioita, joihin Ainon on tartuttava jottei lausumaton pelko saisi sijaa. Mutta mistä löytyvät ne maagiset sanat jotka poistaisivat sydänalassa  käärmeenä kiemurtelevan pelon, kääntäisivät ajankulun normaalille uomalleen ja toisivat Maijan terveenä kotiin?

  Pikkukaupungissa eletään tuona päivänä monenlaisilla aikatasoilla. On Ainon ja Kristianin aika, Maijan katoamishetkeen pysähtynyt ja itseensä kiertyvä, ja on se tasaisena virtaava aika, jota koko muu maailma tuntuu kaikesta huolimatta elävän. Kahden aikatason yhteentörmäyksessä maailma tuntuu repeytyvän, Maijan vanhemmat jäävät omaan kuplaansa, joka irtautuu ympäröivästä, sovitusta todellisuudesta ja loittonee siitä tunti tunnilta yhä kauemmaksi. On kuin tuo ajattomuuden kupla tarjoaisi heille turvaa todellisuudelta,   kuin he olisivat palanneet mielissään lapsuuteensa, siihen tilaan, jossa silmät  ja korvat sulkemalla saattoi taikoa pahan pois. Ja samaan aikaan se toinen todellisuus, se jossa Maija on ollut kadoksissa pian kokonaisen päivän, kulkee vääjäämättä kohti pimenevää iltaa, kohti aavistuksia, kohti lausumatonta pelkoa ajan loppumisesta.

 Pääskynen heilauttaa meidät vielä yhdelle aikatasolle: Maijan naapurissa asuvan pienen Taito-pojan suhde aikaan on lapsille tyypillisesti mutkaton: hänelle aikaa ei yksinkertaisesti ole olemassa. Taito näkee elämän loputtomana mahdollisuuksien virtana, hetkistä on otettava kiinni sitä mukaa kun ne tulevat elettäviksi ja sitten unohdettava ne  - Taito valloittaa maailman päivässä ja tekee sen huomenna uudelleen. Taitokin kokee joskus turvattomuutta aivan kuin Maijan isä ja äitikin juuri tällä hetkellä, eri asioista vain, mutta käyttää niiden torjumiseen yllättävän samanlaisia keinoja kuin trauman kokeneet aikuiset. Pääskysen kuvaus lapsen ja aikuisen psyyken rakenteiden yllättävästä samankaltaisuudesta on uskottava - ja oivaltava. Tietyissä elämäntilanteissa lapsuuden ja aikuisuuden välinen raja tuntuu katoavan ja käy niin, että (Pääskysen tekstin aikamuotoa  muuttaen); aika käy kerälle ja kiertyy itsensä ympäri niin kuin kiertyy se, joka kylliksi paettuaan löytää häntänsä jälleen. On kuin kaikki ikäkautemme ja kokemuksemme olisivat salaisesti läsnä jokaisessa hetkessämme, tahdoimmep sitä tai emme...
...oppia salaisuudet ja hylätä ne, tutkia viisautta ja tutkia mielettömyyttä ja ymmärtää ne yhdeksi ja samaksi, tutkia lapsuutta ja tutkia aikuisuutta ja havaita ne erillisiksi mutta yhdeksi, sulkea vihdoin kirja mieli täynnä ja tuntea tyhjyys ja väsymys asioiden edessä, ymmärtää nuo asiat valoksi ja pimeydeksi yhtaikaa, oppia että aika on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, kulkea tulevaisuuteen selkä edellä, kasvot menneisyyttä kohti, sillä nykyisyyttä ei enää ole, ei ole, eikä koskaan tule.
Pidän Pääskysen tavasta kirjoittaa. Pidän hänen runollisuudestaan, selittämättömyydestään, siitä, ettei hän tarjoile ajatuksiaan tarjottimelta, valmiiksi pureskeltuina viipaleina. Sielujen lukeminen on löytämisen ja vapaan tulkinnan iloa! Minä tulkitsin tarinaa omalla tavallani, joku muu saattaa löytää siitä toisenlaisia kiintopisteitä, koordinaatteja, joihin tarttua.
Markku Pääskynen (s.1973) on kirjoittanut kahdeksan teosta. Hänelle on myönnetty Savonia-kirjallisuusbpalkinto (2005) ja Kalevi Jäntin palkinto (2006). Finlandia-palkintoehdokkana hän on ollut kahdesti, Sielut-teoksellaan viime vuonna.

Olemmeko syvimmältä olemukseltamme sittenkin vain - aikaa?

Muualla blogeissa:  Hemulin kirjahylly, Kirjakaapin kummitus, Kirjavaras Rere, Nannan kirjakimara, Sinisen linnan kirjasto ja Sivutiellä.


Markku Pääskynen: Sielut
Tammi, 2015
E-kirja

14 kommenttia:

  1. Sielut tosiaan tarjoaa löytämisen iloa. Jäi sellainen olo, että toisella lukukerralla (ja kolmannella ja...) tekisi varmasti uusia löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minustakin tuntuu, että palaan Sieluihin vielä ainakin kerran.

      Kiitos kommentistsi :) <3

      Poista
  2. Olen varannut tämän kirjastosta ja odotan sitä kiinnostuneena. Kiitos postauksesta ja mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, mielenkiintoinen lukukokemus odottamassa sinua! Oikein hyvää viikonloppua myös sinulle ja kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Tätä teosta suorastaan kammoan. Ei tarvitse kuin palauttaa mieleensä ne (onneksi) lyhyet hetket, kun omat lapset ovat olleet hukassa. Piinaa. Silkkaa kauhua ja pitkiä sekunteja. Ehkä jonain päivänä uskaltaudun lukemaan tämän kirjan, jota on kovasti kehuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, voin uskoa että lyhytkin heti tuollaista pinaa on helvetillinen kokemus!

      Ehkä uskaltudut tämän kirjan pariin jonakin päivänä...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Hankin tuon kirjan syksyllä. Luen jossain vaiheessa. Aihepiiri ei vain ole minun. Luen dekkareita välipaloina ja pidän aivan valtavasti Kristina Ohlssonin kirjoista, mutta jätin tietoisesti väliin Nukketalon - aiheen takia. Luin sen kuitenkin myöhemmin. Se ei ollut paha. Kuitenkin dekkarit ovat vain dekkareita, joten arastelen tätä kirjaa. Kumminkin dekkareissa halveksin teemoja, joissa otetaan lapset tai eläimet uhreiksi, vaikka ne ovat vain dekkareita. En esitä vain lauseella väheksyntää, vaan todellisuuspohjaa. Olen selannut Sieluja hieman, ja sen kaunis kieli kiinnostaa minua. Tekstisi antaa myös rohkeutta tarttua tähän kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, Sielut ei ole dekkari! Sielut on teos, jonka alkuasetelma saattaa hämätä lukijaa, mutta pintatason alle kannattaa kurkistaa. Vertaan Pääskysen kirjaa maailmankirjallisuuteen. Ehken osannut painottaa asiaa riittävästi tuossa tekstissäni...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Kaisa Reetta, tämä odottaa jo yöpöydälläni, palaa tähän kun olen lukenut kirjan.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, mielenkiinnolla odotan postaustasi tästä! <3

      Poista
    2. Olen niin pahoillani: Tämä ei ollutkaan minun kirjani, enkä teilaa kuin kerran vuodessa ja se ei nyt ole tämä kirja.

      Uuvuin dialogin ontumiseen, mikä on aika usien kotimaisten kirjailijoiden kohdalla se, mihin minä jysähdän. Laskin muutamalla sivulla yli 50 kertaa 'sanoi'. Tätä ei taphdu Ketulla, ei Lindstedtillä, ei Kinnusella, ei Venholla etc.

      <3

      Poista
    3. Leena, minulla olikin pieni etukäteisintuitio siitä, että tämä ei ehkä ole sinun kirjasi.

      Kitos kommentistasi :) <3

      Poista
  6. Tämän aihe - lapsen katoaminen - on saanut minut tätä karttelemaan. Jotkut aiheet ovat sellaisia, ettei niille oikein tahdo antaa tilaa.

    Mutta juuri niin se on: "On kuin kaikki ikäkautemme ja kokemuksemme olisivat salaisesti läsnä jokaisessa hetkessämme..." Kaikki uusi kertyy vanhan päälle. Ja miten hieno onkaan tuo kysymyksesi siitä, olemmeko loppujen lopuksi vain aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ymmärrän näkemyksesi, sillä kirjan kehyskertomus on todella vaikea. Et ole mielipiteinesi yksin.
      Sielut on toisaalta niin 'ajatustäyteinen' tarina että on suuri harmi että se jää tuon seikan vuoksi niin monelta lukematta ja kokematta...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!