21.1.2016

Jonathan Franzen: Purity


Yhdysvalloissa miltei kulttikirjailijan maineeseen nousseen Jonathan Franzenin (s. 1959) viime vuonna ilmestynyt ja tuoreeltaan suomennettu uutuusteos suorastaan huusi huomiotani heti ilmestyttyään.Teos sai kuitenkin odottaa hyvän aikaa ennen kuin siihen tartuin, sillä pienen estutkinnan jälkeen huomasin sen vaativan ympärilleen tilaa, rauhaa - ja aikaa. Sopivan rauhallinen ajanjakso löytyikin: uusisataasivuinen tiilisiviromaani teki minulle seuraa monena joulun ajan iltana - ja yönä.

  Purity on kolme sukupolvea yhdistävä, vimmainen kertomus ideologioista ja niiden murtumisesta, ihmisiä hulluuden partaalle ajavista rakkauksista, vanhemmista ja lapsista, kapinasta ja petoksista, kuolemasta ja kuulista elämänasenteesta. Franzen kuljettaa lukijaansa suvereenisti nykyajan Kaliforniassa ja Boliviassa sekä 1980-luvun Itä-Saksassa ja onnistuu samalla pitämään suuren henkilögalleriansa tiukasti hyppysissään. Tarinan kannalta keskeisiä henkilöitä on kuusi: on itseään ja juuriaan etsivä nuori amerikkalainen Purity, on Itä-Saksassa nuoruutensa elänyt kapinallinen Andreas ja sattumalta hänen elämänpolkuan risteävä Tom, sekä Katya, Anagret ja Annabel, kolme hullua ja ihanaa naista, jotka ovat tämän kertomuksen tulta syöksevä polttoaine ja alkuvoima. 

  Miltei kaikki Franzenin naiset ovat ihmissuhteissaan  kompleksisia 'lumoojatar-manipulaattoreita': he hallitsevat ympäristöään uhriuttamalla itsensä ja suistavat intohimoisella, kaiken nielevällä rakkaudellaan itsensä ja lähimmät ihmisensä sairaalloiseen läheisriippuvuuteen. Vinksahtaneiden ihmissuhteiden kuvaajana Franzen on taitava ja koukuttava - ja vaikka hänen naiskuvansa on mikä on (joku voisi kutsua franzenin tapaa kirjoittaa jopa naisvihamieliseksi), hänen kaikissa naishahmoissaan on kuitenkin sitä jotain - luonnetta, tulta ja tappuraa, sitä räiskyvää draamaa, jota tällaisissa megalomaanisissa romaaneissa tarvitaan enemmän kuin mitään muuta. Franzenin naiset ovat moniulotteisempia kuin äkkipäätään voisi ajatella, heissä on tuhansia limittäisiä tasoja, jotka laskostuvat tarinan kuluessa auki ja paljastavat heidän elämästään seikkoja, jotka saavat minut epäröimään: en enää tiedä mikä heidän kärsimyksessään on syytä ja mikä seurausta. Luulen, että Franzen on psykoanalyysinsä läpikäynyt, sillä tämä tarina on puhdasveristä psykodraamaa.

  Intohimoisista ja repivistä ihmissuhdekiemuroista solahdetaan sujuvasti ideologisiin tähtisumuihin... Ollaan 1980-luvun Itä-Berliinissä, jossa nuori Andreas käy henkilökohtaista kamppailua systeemiä ja Stasin sisäpiiriin kuuluvia vanhempiaan vastaan. Hillittömyyksiä, runollisia piiloviestejä, koulusta erottaminen ja äiti, jota kohtaan poika tuntee ikuista, voimattoman vihan kyllästämää rakkautta. Andreaksen kapina kulminoituu yöhön, jonka jälkeen mikään ei tule enää olemaan entisellään.
 Franzen vie lukijansa keskelle kaaosta, hetkiin, jolloin vuosikymmeniä vallalla ollut ideologia alkaa murentua, kun Itä-Berliinin kadut täyttyvät mielenosoittajista, kun yksi historiallinen aikakausi on päättymässä... Andreas juoksee kadulla Stasin arkistoista varastamansa salainen kansio kainalossaan ja päätyy uutiskuviin: näin syntyvät sankarit!

  Vuosia myöhemmin Andreas on noussut maailmanmaineeseen Wikileaksiä vastaavan sivuston perustajana ja ylläpitäjänä. Vihattu salailun ideologia on vaihtunut avoimuuden ideologiaan: haluun tuoda julki kaikki esiripun takana salattu -  ja sen jälkeen tulee muun maailman vuoro. Mutta Andreaksen uusi asema tuntuu yhtäkkiä tukahduttavalta, sillä hänellä itselläänkin on (yllätys yllätys) jotakin salattavaa.
Mies, joka on tähän saakka vannonut vapaan ja läpinäkyvän tiedonkulun nimeen, alkaa taistella omaa ideologiaansa vastaan. Jos Andreas kärähtää, koko projekti, joka lepää Andreaksen tahrattoman maineen varassa,  on vaarassa. Purity-romaanin sisältämän pienen tutkielman ideologioiden synnystä ja tuhosta voisi hyvin tiivistää viiteen, moraalia tihkuvaan sanaan: Oi ihmistä ja hänen luontoaan.
Vanhojen politbyrojen tapaan uusikin politbyro sanoi olevansa eliitin vihollinen ja massojen ystävä, joka oli omistautunut antamaan kuluttajille mitä he halusivat, mutta Andreaksesta --- näytti siltä kuin internettiä olisi pikemminkin hallinnut pelko: epäsuosion ja epäcooliuden pelko,osattomaksi jäämisen pelko,haukutuksi tai unohdetuksi joutumisen pelko. Tasavallassa oli pelätty valtiota, uudessa järjestelmässä pelättiin luonnonlakia: tapa tai tule tapetuksi, syö tai tule syödyksi...
** 

  Vaikka yritän näissä kirjajutuissani välttää kaikenlaisten yleistysten tekemistä, en millään malta olla kertomatta niistä (tietenkin hyvin subjektiivisista) tuntemuksista, jotka tulivat lukiessa mieleen  Purity on mielestäni hyvin amerikkalainen teos,sillä aistin siinä  sellaisia, usein pseudokyynisyden alle piiloutuvia  idealistisia vivahduksia, joihin olen törmännyt ennenkin yhdysvaltalaisten kirjailijoiden teoksia lukiessani. Ja tässä tulee se yleistys: nuo idealistiset vivahteet ovat mielestäni amerikkalaiselle keskiluokan kuvaukselle tyypillisiä. Ja tuolla 'amerikkalaisella idealismilla' puolestaan  tarkoitan asennetta, jossa kaikuu yhtä hyvin Thomas Jeffersonin täydelliseen vapauteen pyrkivä itsenäisyysjulistus kuin pieni puritaaninen hyveellisyyskin. Lienee selvää, että yhteiskunnalliset arvot suodattuvat myös kirjallisuuteen.*
(*Tätä kappaletta muokattu 23.1. jälkeen)

  
  Monien muiden amerikkalaiskirjailijoiden tavoin Franzen tuntuu rakastavan myös Freudia ja suuria amerikkalaisia TarinoitaPurity on rento ja tyylikäs, nuorekas, ihanan kummallinen ja kompleksinen teos, jonka juonenkäänteisiin on äärettömän helppo eksyä.
Seuraava selittäköön kaiken: ihanaa, uuvuttavaa, hämmentävää, ärsyttävää, älysoluja kutittelevaa... Franzenia on saatava lisää!

* Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

* Lisää Puritystä ainakin täällä: Also Sprach Jussi, Lumiomena ja Täysien sivujen nautinto.


Jonathan Franzen: Purity (Purity, 2015)
Siltala 2015
Suomentanut Raimo Salminen
Alkuperäiskieli: englanti




14 kommenttia:

  1. Franzen on minulle vielä ihan vieras, mutta kirjoitit niin väkevästi, että pakkohan tätä on saada. Kiitos, kaimaseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, tämä oli mullekin eka kosketus Franzenin tuotantoon; vuosia olen ajatellut häneen tutustua ja nyt, tämän uutuuden myötä uskaltauduin ottamaan ratkaisevan askeleen.

      Olepa hyvä kaimaseni ja kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Ihanaa lukea tekstiäsi ja nähdä kuinka suuren vaikutuksen Purity on sinuun tehnyt. Kuulostaa kirjoittamanasi hyvin kiinnostavalta, tosin kuten mainitset tuo tietty tapa suhtautua naisiin on yksi niitä tekijöitä, että en vielä ole saanut raahattua itseäni Franzenin äärelle.

    Havaintosi jenkkikirjallisuuden idealistisuudesta on mielenkiintoinen. En ole oikeastaan tätä asiaa edes ajatellut, tosin voi johtua siitäkin, että itse luen enimmäkseen sellaista amer.kirjallisuutta, jotka eivät olet ns. suuria tarinoita. Jään miettimään asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tässä oli jotakin, joka saa minut tarttumaan Franzenin muihinkin teoksiin (en tiedä, millä tahdilla sen teen, mutta teen kuitenkin...).

      Tuosta hänen suhtautumisestaan naisiin: ymmärrän näkökantasi; pinnalta katsoen Franzen kirjoittaa naisista yksioikoisesti. Ensimmäisiksi esiin tulevat piirteet eivät ole mairittelevia, mutta pinnan alta on löydettövissö minusta myös jotakin muuta, jotakin sellaista mikä tekee naishahmoista ensivaikutelmaa moniulotteisempia. Tällaisissa tapauksissa minussa herää aina myös kiinnostus: miksi jotkut mieskirjailijat tekevät naisilleen näitä ihmeellisiä temppuja, eli kirjoittavat heistä niin että lukijan niskakarvat nousevat pystyyn. Tällaisten mirjailijoiden lukeminen on mnulle siis myös eräänlaista tutkimusmatkailua...

      Niin, minun on hyvin vaikeaa selittää yksiselitteisesti, mistä tunteeni jenkkikirjallisuuden idealistisuudesta kumpuaa. Ehkä se perustuu siihen, että koen koko amerikkalaisen identiteetin (niin, jos sellaista yhtenäistä identiteettiä edes on olemassa) perustuvan 'suureen ja yhä hengissä oleaan amerikkalaiseen ideaan amerikkalaisesta unelmasta' joka käsittääkseni antaa pohjan sille, miten ihmiset suhtautuvat itseensä, ympäristöönsä ja maan rajojen takaa avautuvaan maailmaan. Tuo elämänasenne minun mielestäni hivenen itseriittoinen ja se sisältää myös tuon idealistisen aspektin. Olisi outoa, jos tämä ei näkyisi myös amerikkalaisessa kirjallisuudessa. Mutta kuten sanottua, puhun tässä vain ja ainoastaan omista tuntemuksistani...

      Kiitokset kommentistasi :) <3

      Poista
    2. P.S.: Selvensin tekstissäkin tuota mielessä pyörinyttä ajatusta amerikkalaisessa kirjjallisuudessa esiintyvästä idealismista.

      Poista
  3. Voi miten hieno bloggaus, Kaisa Reetta! <3 Minulla Purity odottaa hyllyssä, mutta voi miten minä pelkään paksuja kirjoja. Se on ihan hirveää, mutta aina mietin että kestääkö tämä nyt sen 600 sivua... yritän päästä tämän vuoden aikana pelostani ja tarttua paksuihin kirjoihin useammin, seuraavana Purityyn sinun innostamanasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Krista, kiitos :) <3 Tartu ihmeessä Purityyn, olisi mukava lukea arviosi tästä! Minäkin pelkään tiiliskiviä, mutta tämä teos imaisi minut mukaansa niin, että unohdin sivumäärän tyystin.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Olen painanut Purityn mieleeni kirjana, johon pitää tutustua, ja kirjoitit siitä niin väkevästi, että pakko se on mahduttaa lähitulevaisuuden luettaviin. Kuusisataa sivua tuntuu vaan niin paljolta, kun lukemista tuntuu riittävän jo koulun suunnalta mahdottomuuksiin asti. No, uskonpa että Franzen on sen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavarkaan tunnustuksia, suositteln Puritya! Kuusssataa sivua on paljon, mutta kuten sanoit, Franzen on sen arvoinen.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Franzen on niitä kirjailijoita joita olen ajatellut lukea, mutta en ole kuitenkaan rynnistänyt kirjastoon lainaamaan. Tämä saa edelleen odottaa, kun mulla on se ennakkoluulo tiiliskiviä kohtaan ja pinossa odottaa pari kiinnostavampaa paksua kirjaa. Tuo lopun "yleistyksesi" vielä vahvisti sitä tunnetta, ettei tätä minulle juuri tällä hetkellä. (Yleistyksesi amerikkalaisesta kirjallisuudesta oli kyllä kiinnostava, mun täytyy funtsia sitä joskus enemmän.) Joskus vielä, Franzen!

    Kiva tuo sun edellisen postausken talvinen lukemisto. Mä rakastan talvea, mutta en varmaan koskaan ole lukenut mitään varsinaisesti talvista talvella. Siis tarkoituksella. (Mä luen kaikkina vuodenaikoina ihan mitä sattuu milloinkin huvittamaan.;)) Höegin Lumen tajun luin kyllä ihan tarkoituksella talvella. Olen varmaan ainoa maailmassa, joka ei siitä innostunut. (Kadotin muuten ekan kommenttini, kun yritin kirjoittaa tanskalaisen ö:n.) Kawabatan Lumen maan valitsin luettavaksi ajatuksella, että luen nyt ennen kevättä vielä kun on talvi. Siitä muuten tykkäsin kovasti. Täytyisköhän tänä talvena valita (edes) yksi kirja tällaisella talviteemalla.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanna, pitkään katselin minäkin Frazenia sivusta, ennen kuin uskaltauduin hänen tuotantonsa pariin. Hui, karkottiko 'yleistykseni' sinut nyt Franzenin luota? Lue ylempänä oleva vastaukseni Ompulle, jossa yritän vähän avata tuota heittoani...

      Talvinen lukemisto on minullekin nyt uusi kokemus; minäkään kun en yleensä rajaa luettavani vuodenaikojen mukaan. Nyt on kuitenkin kiva kokeilla moista. Pamukin Lumea ja yhtä suomalaista klassikkotarustoa oikein säästelin talvikuukausia varten :)

      Lumen maa uuluu parhaimpiin blogiaikanani lukemiin teoksiin!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Voi, et sinä karkottanut minua Franzenin luota! Minusta tuo "yleistyksesi" oli kiinnostava. Tietenkin yhteiskunnalliset arvot suodattuvat jossain määrin kirjallisuuteen, toisilla enemmän ja toisilla amerikkaliasilla voi olla "eri identiteetti". (Sivuhuomautuksena: Olen huomannut amerikkalaisista kirjoituksista kirjallisuudesta ja joidenkin amerikkalaisten kirjailijoiden puheista, että he arvostavat erityisen paljon ns. psykologisia henkilöhahmoja ja niiden kehitystä sekä sujuvaa juonen kuljetusta. Tai ehkä ärsyyntyvät niiden puutteesta enemmän?;)Sen verran vähän olen ko. juttuja lukenut, että mitään yleistyksiä voisin tehdä, mutta tuommoiseen olen kiinnittänyt huomiota.) Mitä taas tulee Franzenin kirjaan (tai "tyypilliseen amerikkalaisuuteen" kirjallisuudessa;)), niin mä en vaan juuri nyt ole kiinnostunut lukemaan pseudokyynisyyden alla piiloteltua idealismia, enkä varsinkaan 'suuria amerikkalaisia tarinoita'. Joku päivä on sitten taas niiden vuoro.:)

      Poista
    3. sanna, hahaa, aivan.. No hyvä, että en en vienyt franzenilta mahkuja sun suhteen! :)

      Aloin miettiä tuota heittoani muutenkin... olisi todellakin ollut viisaampaa olla mainitsematta mutu-tuntemuksistaan, varsinkaan näillä lukumäärillä. Palaan asiaan tutustuttuani ainakin sataan yhdysvaltalaiseen kirjailijaan!;)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Aloitin jouluna lukemisen. Franzen maistuu minulle, mutta tämä tahmasi. Sivulievetekstikin teki kiusaa. Olen lukenut todella upeita kirjoja, joten tämä joutui niin erilaisten kirjojen väliin. Sivujakin oli riittämiin. Pidinkin tästä, en sano ollenkaan huonoksi.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!