Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita

Joulun lähestyessä tahdon esitellä teille sadun, joka on ollut minulle jo lapsuudesta lähtien Se Tärkein.
Muistatte varmasti  Onnellisen prinssin, joka elää kaupungin ylle kohoavassa linnassaan niin suojattua ja nautinnollista elämää, ettei koskaan ehdi katsahtaa linnaa ympäröivän muurin toiselle puolelle todelliseen maailmaan, sinne missä elämä tarjoaa monille pelkkää kurjuutta, köyhyyttä ja kärsimystä. Prinssi elää ja myös kuolee onnellisena ja tietämättömänä. Kuoleman jälkeen kaikki muuttuu: kun prinssin kullattu, jalokivin koristettu patsas pystytetään  keskelle kaupunkia kaikkien kansalaisten keskuuteen, hänen siniset safiirisilmänsä avautuvat ja alkavat tulvehtia kyyneleitä, jotka kastelevat prinssin luota suojaa hakevan pääskysenkin ihan litimäräksi; onnellinen prinssi ei ole enää onnellinen: hän suree kaupunkinsa ja sen asukkaiden kurjaa kohtaloa. Voi miksi en huomannut ihmisten hätää silloin kun vielä elin, hän itkee.

   Prinssi ei voi seistä rikkauksineen tyhjänpanttina. Hän pyytää pientä ja sympaattista pääskystä ojentamaan auttavan nokkansa: patsaaseen upotetut kalleudet on irrotettava ja lahjoitettava niitä eniten tarvitseville. Prinssiä rakastava pääskynen jää, vaikka tietää joutuvansa taistelemaan pahinta vihollistaan, kuolettavaa kylmyyttä vastaan. talvi on pitkä ja ankea, mutta kaksikon työ alkaa kantaa hedelmää; kaupunkilaiset hymyilevät enemmän kuin koskaan ennen, köyhät tulevat ravituiksi, sairaat saavat avun, lasten loinen nauru kaikuu kaikkialla. Kun kevät saapuu, kultaisesta, jalokivin koristellusta prinssistä on jäljellä vain harmaa, kivinen kuori ja pääskynen, niin... Tässä sadussa rakkaus ja epäitsekkyys kimmeltävät kirkkaimpina kuin missään muussa lapsena lukemassani tarinassa. 

  Muistan vieläkin sen voimakkaan tunnemyrskyn, jonka prinssin ja pääskysen kohtalot lapsenmielessäni aihettivat. Ja niin kävi, että kun nyt, vuosia myöhemmin palasin sadun äärelle, huomasin sen aihettavan minussa yhä vahvaa liikutusta. Mutta kukapa voisi jäädä kylmäksi tällaista tekstiä lukiessaan? Ehkäpä Charles Dickensin  Saiturin joulun päähenkilö, vanha, kärttyinen ukko Scrooge onnistuisi säilyttämään kyynisyytensä, mutta säröjä siihen syntyisi, siitä olen ihan varma ;)

  Kun löysin tähän pienen, hempeän sinisen kirjan eräästä kirjapuodista melkeinpä täsmälleen vuosi sitten, hämmästyin: oliko kaikkien aikojen mielisatuni todellakin Oscar Wilden kirjoittama? Olin siihen saakka nähnyt Wildessä vain hänen 'villin puolensa': taiteilijasta luomassani mielikuvassa poseraa älykäs, hivenen itsetietoinen, hivenen ylimielinen ja omana aikanaan ristiriitaisen vastaanoton saanut, jopa paheksuttu mies. Irlantilaissyntyinen Wilde oli viktoriaanisen ajan kuuluisimpia ja menestyneimpiä kirjailijoita, joka sai menestyksensä  ohella tuntea myös elämän vähemmän suloisen puolen: hän vietti lyhyestä elämästään kaksi vuotta vankilassakin saatuaan tuomion 'törkeästä siveettömyydestä', eli suhteesta toiseen mieheen. Lontoon seurapiirit sekä inhosivat että rakastivat häntä, mikä näytti sopivan shokeraamiseen tottuneen Wilden pirtaan hyvin. Tuottelias esteetikko kirjoitti näytelmiä, runoja, proosaa ja on tullut tunnetuksi lukuisista unohtumattomista aforismeistaan ja ainoaksi jääneestä, 1891 ilmestyneestä  romaanistaan Dorian Grayn muotokuva. Tästä  satukokoelmastakin noita hänen  teräviä ajatelmiaan löytyy - kauniin ja hempeän tarinan sydämeen kätkeytyy usein piikki, joka osuu kohteisiinsa naskalin lailla: pahimpia syntejämme taitavat Wilden mielestä olla välinpitämättömyys, laskelmoivuus ja suoranainen  mielen pienuus, joita vastaan hän hyökkää miltei nautinnollisella intohimolla. On melko vamaa, että saduista voi aistia myös Wilden omia tuntoja, joita hän saattoi kokea hyvin moralistisen ja kapea-alaisen ilmapiirin keskellä eläessään.

   Kokoelma sisältää Onnellisesta prinssistä kertovan tarinan lisäksi myös kahdeksan muuta satua, jotka alunperin ovat ilmestyneet kahtena erillisenä niteenä vuosina 1888 ja 1891. Tähän ajanjaksoon osuu myös Dorian Grayn muotokuvan valmistuminen.
Wilden sadut häikäisevät lukijan kauniilla kuvastollaan: ne pursuavat kukkivia puutarhoja, jalokivillä koristettuja kuninkaanlinnoja, merenneitoja, eksoottisia hedelmiä ja eläimiä, magnoliapuita, ruusuntuoksua, satyyreja ja prinssessoja; kaiken tämän loiston yläpuolelle nousee tarinan sielu, pysäyttävänä ja lukijansa sisintä koskettavana. Usein kyse on rakkaudesta ja epäitsekkyydestä, jotka tuntuvat sadun lopussa usein häviävän vastakkaisille voimille, mutta saavuttavat  kuitenkin aina tärkeimmän, eli moraalisen voiton. Näin tapahtuu Onnellisessa prinssissä, mutta myös esimerkiksi Satakielessä ja ruusussa, jossa lintu uhraa itsensä nuoren ylioppilashoukan tähden sekä Uskollisessa ystävässä, jossa mylläri käyttää naapurinsa avuliaisuutta hyväkseen tuhoisin seurauksin. Tarinassa Kalastaja ja hänen sielunsa ylletään korkealentoisiin, filosofisiin pohdintoihin sydämettömän sielun tuhovoimasta.

 Satujen suomentajana toiminut Jaana Kupari-Jatta kertoo esipuheessaan Wilden elämästä ja tämän satukokoelman synnystä. Lopuksi hän pohtii omaa suhdettaan tarinoihin. Oli ihana huomata, etten ole vahvoina vellovien tunteideni kanssa yksin. Näin Kupari-Jatta kertoo omista kokemuksistaan:

Tapani suomentaa on ensin tutkia ja lukea ja sitä myötä ymmärrettyäni eläytyä, mennä iään kuin kirjailijan housuihin tai nahkoihin ja antaa tekstin kuljettaa ja neuvoa. Ja mihin se tällä kertaa vei? Yhä uudestaan nenäliinakauppaan. Itkin nämä tarinat joka käsittelykerralla uudestaan. Ihan niin kuin lapsena, kun luin aina vain samat sadut ja samat kirjat, ne joiden tiesin itkettävän.

  Suosittelen Onnellista prinssiä joululukemiseksi ihan kaikille.  Kokoelma muistuttaa meitä asioista, jotka olemme vaarassa unohtaa: joulumieli ei ole kiinni lumisesta jouluaamusta, ei herkkujen tai lahjojen määrästä, ei vallasta eikä loistosta. Tiedämme kyllä, että kyse on jostakin aivan muusta.

Osallistun kirjalla Ompun Luetaan sateenkaari-haasteeseen. Kirjan selkämys on vaaleansininen. 

Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita (The Happy Prince and Other Tales, 1888)
Teos 2007
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Alkuperäiskieli: englanti