Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio

Vähitellen ärtymys kasvoi ja paheni. Häntä ärsytti tavaroiden karttumisen, poikien aikuistumisen ja vaimon lihomisen kutistama asunto. Ärsytti kaasulla toimivan kuumavesivaraajan humina, vaikka siitä oli aikanaan iloittu parakkielämän jälkeen niin kovasti. -- Ärsyttivät kaikkein tavallisimmatkin asiat: riisua joka ilta ja käydä nukkumaan tietäen, ettei nukahda vielä aikoihin, ärsytti ruoka, koska se oli aina jotenkin mautonta, tympeää, mutta sitä oli pakko työntää suuhunsa, pureskella kehnoilla hampaillaan ja nieleskellä.  

”Tällä tavoin se sitten menee, näin se menee” – aivan kuin rautapunnus olisi takonut aivoissa. Joskus vihlaisi vieläpä pelokas vanhan ukon ajatus: ”Kunhan ei vielä huonommin.”

   Jeltyševit, erään perheen rappio on piinallinen kertomus venäläisen yhteiskunnan ja arjen nykytilasta. Siperiassa vuonna 1971 syntyneen Roman Sentšinin sanotaan antavan kirjallisessa tuotannossaan äänen varsinkin niille ihmisille, jotka aikoinaan pettyivät sosialistisen neuvostovallan jälkeiseen Venäjään. Kirjailijan omia poliittisia kantoja voi tämän romaanin perusteella vain aavistella, sillä selvää julistusta ei kirjasta löydy ja sen rivien väleihin en tämänhetkisillä Venäjän tuntemuksellani edes uneksu pääseväni. Uskon kyllä, että Sentšinin romaani on omalta osaltaan lisännyt ymmärrystäni venäläisen yhteiskunnan ja kirjallisen kentän moninaisuudesta  - ja jo ihan puhtaana lukukokemuksenakin teos on tietenkin aivan huikea.

 Jeltyševit, kirjastonhoitaja Valentina Viktorovna ja hänen miehensä, miliisinä toimiva Nikolai Mihailovitš elävät siperialaisessa teollisuuskaupungissa ja ovat tyytyväisiä neuvostoajoilta peräisin oleviin etuoikeuksiinsa, mukavuuksin varustettuun työsuhdeasuntoon, omaan autotalliin, turvattuihin työpaikkoihin ja keskeytyksittä juoksevaan palkkaan.
Neuvostovallan romahdettua heidän taloudellinen ja sosiaalisen asemansa on kuitenkin alkanut heikentyä. Nikolai yrittää paikata perheen talousvajetta tonkimalla kaupungin selviämisasemalle kärrättävien humalikkojen taskuja, mutta tulos jää laihaksi - sillä joku muu ehtii saaliille aina ensin.  Eikä ilonaiheita tarjoa jälkikasvukaan: nuorin poika Denis lusii vankilatuomiota törkeästä pahoinpitelystä ja esikoinen, 25-vuotias, hieman keskentekoiseksi jäänyt ja vielä kotona asuva Artjomkaan ei tunnu yrityksistä huolimatta löytävän paikkaansa maailmassa. Päiviin leviää apaattisen harmauden häivä...

  Ja sitten tapahtuu pahin: selviämisaseman yövuorossa nuokkuva Nikolai menettää hermonsa totaalisesti, tekee jotakin kamalaa ja saa potkut. Perhe menettää samaan syssyyn myös kotinsa - Nikolain työsuhdeasunnon. Tyhjän päälle jäävät Jeltyševit joutuvat pakenemaan Valentinan Tatjana-tädin nurkkiin Siperian rappeutuneelle maaseudulle. Venäläinen realismi iskee tulijoita - ja ehdottomasti myös lukijoita - vyön alle.

  Ensijärkytyksensä jälkeen Jeltyševit aikovat toki toimia: etsiä töitä, rakentaa, innostua, kylvää korjata, puurtaa ja puunata elämänsä uuteen kukoistukseen mutta sopeutuminen tähän alkeelliseen, toivonsa menettäneeseen agraariyhteisöön vaatii veronsa. Maaseudun rappio tarttuu, se luikertaa mieleen kuin lahottajasieni vioittuneeseen puuhun ja jättää jälkeensä apatiaa ja saamattomuutta. Pian vaakakuppiin on kertynyt liikaa epäonnistumisia ja niin paljon nöyryytystä ja häpeää, että on helpompi tarttua pulloon kuin ajatella huomisia haasteita. Artjom innostuu lisääntymään ja pian heillä on elätettävänään liuta uusia, vaativia sukulaisia. Ylpeyden rippeet on nieltävä, viimeiseen oljenkorteen on tartuttava: Jeltyševit ryhtyvät tämän kirotun ja viinaan hukkuvan kylän virallisiksi pirtutrokareiksi. Tie helvettiin on isketty saranoitaan myöten auki.

  Sentšinin kerronta on karkean realistista, hyvin dokumenttimaista. Sentšin itse kertoo edustavansa uutta venäläistä realismia, jossa tekstin kaunokirjalliset arvot jätetään toissijaisiksi, ne ikään kuin uhrataan aiheen alttarille. Kirsti Eran hieno suomennostyö on tavoittanut Sentšinin realismin ansiokkaasti.  Jeltyševit, erään perheen rappio nostatti Venäjällä heti ilmestymisensä jälkeen valtavan kohun ja innostuksen ja sai monia kansallisen tason kirjallisuuspalkintoehdokkuuksia.

Teoksen suomenkielisen laitoksen loppuun on lisätty akatemiatutkija, venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin dosentti Sanna Turoman laatimat jälkisanat. Koska venäläinen nykykirjallisuus ja sen erilaiset nyanssit ovat minulle vielä suhteellisen tuntemattomia käsitteitä, oli Turoman selkeä ja informatiivinen katsaus aiheeseen minulle enemmän kuin tervetullut.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio (Eltyshevy, 2011)
into 2015
Suomentanut Kirsti Era
Alkuperäiskieli: venäjä
Pdf