Johan Bargum: Syyspurjehdus

  Olimme vaiti.
 Lähteä merelle, irrottaa köydet, nostaa purjeet, ottaa suunta, luovia kohti horisonttia, laskea satamaan, istua joutilaana istuinkaukalossa hiljaisella lahdella hämärän laskeutuessa ja tähtien syttyessä, nukahtaa veden liplatukseen veneen runkoa vasten, herätä kalalokkien pajatukseen, nostaa purjeet ja palata kotiin. Niin, tätä hän lienee ollut hakemassa.

    Asko  Sahlbergin Irinan kuolemat ja Roman Sentšinin Jeltyševit, erään perheen rappio (bloggaus tulossa) olivat molemmat niin syvällä käyviä lukukokemuksia, että minun oli kesken kaiken hypättävä pois syksyn lukulistaltani ja lähdettävä merelle Johan Bargumin kanssa.

Bargumin novellimainen pienoisromaani yllätti minut syvyydellään ja avaruudellaan. Teos etenee tyylillisesti kevyin linnunsiivin, henkäystä muistuttavina lyhyinä tuokiokuvina, mutta kantaa mukanaan suurta murhetta. Bargum heijastaa surujensa kanssa elävät ihmiset vasten kaunista, mutta välinpitämättömäksi jäävää äärettömyyttä. Tämänkaltaisessa vastavalotuksessa ihmiselämän traagisuus näyttäytyy meille paljaimmillaan, piinaavan terävänä. Maailma, josta ihminen pyrkii etsimään vastauksia ja merkityksiä, on Syysurjehduksessa stoalaisen vastakaiuton; se levittäytyy eteemme - ja sisimpäämme - persoonattomana olevaisena, jonka täydellisen  tarkoituksettomuuden tajuaminen voi sysätä ihmisen eksistentiaaliseen kriisiin mutta myös ylimaallisiin rauhan ja tyyneyden kokemuksiin.

    Rakastuin Bargumin ilmavaan tekstiin, jota lukiessa sain hengittää raikasta merituulta ja antaa päivien häälyä menojaan avaran meren yllä. Sileällä rantakalliolla pohdin Syyspurjehduksen ikiaikaisia teemoja, jotka sukupolvesta toiseen pysyvät muuttumattomina, hiovat kohtaloitamme kuin aallot: rakkaus, kuoleman ja täydellisen katoamisen vääjäämättömyys, katumus, valinnat, joista mikään ei koskaan johda absoluuttiseen hyvään...

Sitä tallustelee rantaan ja katselee poijuun kiinnitettyä venettään, joka näyttää alakuloiselta vastarannan metsänreunassa kellastuvien lehtipuiden taustaa vasten. Syyspurjehdus, ajattelen. Ja tiedän, ettei siitä mitään tule. Mutta ihminen ei totu.

 Tällä kertaa syyspurjehdukselle kuitenkin lähdetään. Mukaan pakkautuu paljon painolastia, tappioita ja näennäisiä voittoja, menetettyä rakkautta ja Elin, kaunishiuksinen ja malttamaton nainen, joka oli halunnut elämältä - ja miehiltään - enemmän kuin oli ollut luvallista pyytää. Ympäröivä maailma on rikkumattoman tyyni ja kaunis, aurinko viiltää Suomenlahden pintaa ja illan tullen heidän yllään kimmeltää Bereniken himmeä, ehkä jo kauan sitten sammunut tähtikuvio, jota Elin rakasti niin että halusi purjehtia aina sen suojeluksessa.
Kuningatar Berenike, sinä joka uhrasit kauniit hiuksesi Afroditelle, jotta näkisit merelle lähteneen miehesi palaavan turvallisesti kotiin, mitä sinä rakkaimmalta jumalaltasi odotit? Mikset kertonut oman jumalansa kanssa taistelevalle Elinille, miten tarina päättyy...

Syyspurjehdus lipuu aikatasojen ja ihmiskohtaloiden läpi hiljaisena, tyynenä ja selittämättömänä. Tässä on kaikki, mitä he enää  tarvitsevat: meri, mastoa kiertävä  nälkäinen lokki, ajan hiomat kivet, merisumu kaukana edessäpäin. Ratas on pyörähtänyt itsensä ympäri, on koittanut lopullisen välienselvittelyn aika.

Varjo seurasi häntä koko ajan, se näkyi vasten mustia, märkiä katukiviä, vaikka en nähnytkään mistä lampuista se tuli. Sade mäiski hänen tummanharmaata ulsteriaan ja hänen kynittyjä hiuksiaan. Että ihmisen selkä voikin näyttää noin hylätyltä...

Suomenruotsalainen Johan Bargum (s. 1943) on yli neljäkymmentä vuotta kestäneellä kirjailijaurallaan kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia ja kuunnelmia. Hän on ollut ehdolla Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kirjallisuuden valtionpalkinnon hän on saanut neljä kertaa. Hieno Syyspurjehdus oli ensikosketukseni Bargumin tuotantoon. Myöhemmin tässä kuussa toivon saavani blogiin myös hänen juuri ilmestyneen novellikokoelmansa Novelleja 1965 -2015 (Teos 2015). .

Syyspurjehduksesta lisää muun muassa täällä:  Kirjakaapin kummitus, Leena Lumi,  Luetut, lukemattomat, Luettua elämää, Lumiomena -kirjoja ja haaveilua, Mari A:n kirjablogi,  P.S.Rakastan kirjoja, Sinisen linnan kirjasto ja Ullan luetut kirjat.

** Rakastuin Bargumin kerrontaan niin suuresti, että vien teoksen Timanttikirjastooni.



Johan Bargum: Syyspurjehdus (Seglats i september, 2011)
Tammi 2012
Suomentanut Marja Kyrö
E-kirja, 2012