Syyskuun aikana kirjoitin kahdeksasta kirjasta. Niiden lisäksi luin pari vanhaa dekkaria, puolihuolimattomasti ja ronskisti hypellen (vähän kuin välikirjoina), enkä siksi ryhdy ruotimaan niitä täällä...
Muistelen lukemaani aakkosjärjestyksessä:
Agatha Christien 125-vuotissynttäreitä juhlittiin 15.9. Toin blogiin suomalaisten kaikkien aikojen dekkarisuosikin Eikä yksikään pelastunut. Aika ja kirjan pohjalta tehty elokuvaversio olivat tehneet muistoistani niin hataria, että luin tarinaa kuin ensimmäistä kertaa. Tämä pieni dekkari on mainio osoitus Christien ovelista taidoista saada lukija pienillä, mutta tehokkailla keinoilla tarinan pauloihin.
Kanadalaisen Patrick deWittin Alihovimestari Minor oli hykerryttävän virkistävä lukukokemus. Hulvaton seikkailu ajattomassa paroni von Aux'n linnassa paljastui pieneksi moraalitutkielmaksi.
Yhdysvaltalaisen Karen Joy Fowlerin Olimme ihan suunniltamme sisälsi sekin melkoisen yllätyksen. Rosemaryn ja hänen kahden sisaruksensa jouhevasti ja sydämellisesti etenevässä tarinassa pohditaan minuutta, sisarusrakkautta ja tieteen vastuuta.
Katja Ketun Yöperhonen vavahdutti niin, että eräänä iltana en pystynytkään laskemaan kirjaa kädestäni, vaan lukeminen jatkui pitkälle aamuyöhön... Tarina lappilaisen valkokenraalin tyttären Irgan kohtalosta Vorgutan vankileireillä piti minua vahvassa otteessaan vielä pitkään kirjan loppumisen jälkeenkin. Katja Ketun tarinointitaito ja kieli ovat unohtumattomia.
Kaj Korkea-ahon Paha kirja vie lukijansa yliopistomaailmaan, syksyiseen, goottilaisen synkkään Turkuun. Vanhaan käsikirjoitukseen kätkeytynyt voima herää eloon ja alkaa piinata kaupunkilaisia. Goottiromantiikkaan nojaavassa, ihmissuhdesoppiakin sisältävässä tarinassa on pinnan alla pulppuilevaa huumoria.
Ranskalaisen Pierre Lemaitren Alex tuo suomen dekkaritaivaalle uuden sankarin, Camille Verhoevenin, joka saa tässä Lemaitren ensimmäisessä dekkarisuomennoksessa tutkittavakseen nuoren naisen karmaisevan kidnappaustapauksen. Lemaitre on mielenkiintoinen dekkaristituttavuus ja lyö piristävää kiilaa kovin angloamerikkalaiseen rikoskirjatarjontaamme.
Juha Mäntylän Aundrey, rakkaani kuljettaa lukijansa Suomen Tuorilasta New Orleanssiin, jazzin syntysijoille. Sympaattinen tarina valaa uskoa unelmiin ja rakkauteen - ja kaiken yllä soi ihana jazz!
Brasilialaisen Luiz Ruffaton Tekokukkia -teoksessa kirjailija saa tehtäväkseen saattaa paljon maailmaa kiertäneen miehen muistelmat kirjaksi. Episodimainen, viehättävä teos vie lukijansa neljälle mantereelle, tarinoihin, jotka kertovat jotakin hyvin tärkeää ihmisenä olemisesta. Ihmisen kaipuu löytää vastakaikua ajatuksilleen ja unelmilleen on meille kaikille yhteinen.
***
Huomenna alkavasta lokakuusta toivon erittäin antoisaa kirjakuukautta. Muutama lukuuni tulevista uusista kirjoista onkin jo näkyvissä tuossa oikeassa sivupalkissa. Niiden lisäksi toivon saavani lukuun kahden venäläisen nykykirjailijan uutuutta: Jevgeni Vodolazkin Arsenin neljä elämää sekä Roman Sentšinin Jeltyševit, erään perheen rappio. Umberto Econ Numero Zeron tapauskin kiinnostaisi ja Laura Lindstedtin Oneiron ja tietenkin - olin ihan unohtaa: ihanan Haruki Murakamin uutuus Maailmanloppu ja ihmemaa on tulossa ensi kuussa... Oijoi, mikä kattaus! <3
Toivotan ihanaa lokakuun alkua ja monia antoisia lukuhetkiä!
Pakko oli tulla katsomaan vaikka koetin kierrellä! Upea syyskuun kattaus ja tuo Katja Kettu houkuttaa, lokakuulla nuo venäläiset! Hei! kuinka ehdin töihin - kaikkea muuta kivaa tekemistä olisi mutta ne eivät elätä! Kirja on aina kirja ja siitä ei pääse minnekään!
VastaaPoistaHyvä lukukattaus kieltämättä mahtui syyskuuhusi. Osin luimme samojakin, Fowlerista Kettuun ja Korkea-ahoon. Hienoja romaaneja!
VastaaPoistaJa nyt alkava lokakuu: Lindstedt ja Murakami. I hear you :)
Kaunista viikonloppua! <3