Kaj Korkea-aho: Paha kirja


Turku. Syksy. Ylioppilaskylän pyörryttävän koukeroiset sokkelot, Åbo Akademi, Aurajoki, valkeana kuohuva Halistenkoski ja sen ylle kaartuvat kalmanliukkaat sillat. Kaj Korkea-aho on sijoittanut goottilaisella kauhuromantiikkaperinteellä leikittelevän Pahan kirjan tapahtumat minulle hyvin tuttuun miljööseen. Turun syksyssä on aina jotakin selittämätöntä taikaa ja ylioppilaskylän tunnen kuin omat taskuni - marraskuinen yo-kylä ei ole paikka vaan tunnetila, se on kokemus, jota suosittelen kaikille ekstremelajeista kiinnostuneille.

  Lennähdän hetkiseksi Åbo akademin yleisen kirjallisuustieteen laitokselle, ruotsinkielisen modernismin peruskurssille.  Opiskelijat nuokkuvat, syksyinen iltapäivä tihkuu ikkunoista hämärään saliin. Lehtori Mickel Backmaniakin väsyttää, hänkin tahtoisi lähteä jo kotiin,  mutta vielä on pohdittava opiskelijoiden esseetehtävien aiheita.
Olen kuullut, että Leander Granlund on tosi kiinnostava. Ääni kuuluu Pasi Maarsille, nuorelle, kiihkeäkatseiselle sivuaineopiskelijalle, joka on löytänyt Granlundin nimen yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvältä keskustelupalstalta. Oikeastaan kyse ei ole edes kirjasta, pelkästä käsikirjoituksesta vain, aikoja sitten kadonneeksi luullusta runoelmasta. Ja niin voimallisesta, että sen lukemisesta joutuu helvettiin. 
Pasin kertomus herättää luentosalissa väsynyttä tirskahtelua, mutta Mickel Backman ei naura, hänen henkensä salpautuu. Hän tuntee runoelman ja sen mahdin liiankin hyvin,  itseasiassa hänen pitäisi varoittaa Maarsia, mutta ei kykene siihen. vuosien takaiset muistot selittämättömästä kauhusta, hullusta rakkaudesta ja järjetön, mieltä raastava syyllisyys piinaavat häntä painajaisunien lailla yhä vieläkin, estävät häntä avaamasta suutaan, ajattelemasta kirkkaasti... Yksin Leander Granlundin nimen mainitseminenkin tuntuu manaavan entisyydessä lymyilleen pahan jälleen eloon.

  Korkea-aho yhdistää perinteiset kauhukirjallisuuden ainekset nykypäivän yliopistomaailmaan ja pääsee samalla - kuin varkain -  kuvaamaan tiedeyhteisön arkea: eletään karua aikaa, akateeminen vapaus katoaa ja tieteenteko alkaa muistuttaa entistä enemmän teollista tehotuotantoa, sen saavat kokea myös Åbo akademin humanistiset piirit. Opiskelijat voivat pahoin, kiire, taloudelliset huolet ja mielenerveysongelmat kasaantuvat ja niihin etsitään lääkitystä usein aivan väärältä suunnalta. Tarvitaan enää vain pieni laukaiseva tekijä sysäämään ihminen raiteiltaan. Pieni paha kirja on kuin metafora: sen lukeminen saa ihmisparan näkemään ilmestyksenomaisesti mistä tässä kaikessa on kysymys. Ja jälkeen on helvetti irti.
Pakahduttava tietoisuus, varmuus, selittämätön odotuksen tunne. Elämän tarkoitus. Se oli ollut hänen silmiensä edessä koko ajan, hänen epäonnistuneessa elämässään, hänen suuntaa vailla olevassa rauhattomuudessaan. Hän ei vain ollut uskaltanut myöntää sitä aiemmin.
Synkistä teemoistaan huolimatta Korkea-ahon romaani kohtaa maailman pilke silmäkulmassa ja hyvä niin, sillä liian vakavasti väännetyt goottijutut eivät toimisi ainakaan minun kohdallani  (sellaiseen olen törmännyt esimerkiksi Jennifer Eganin Sydäntornissa). Ovelasti viritettyjen huumorielementtien ohella aistin Korkea-ahon kerronnassa myös turvallista vanhanaikaisuutta, jonka toisin paikoin voi määritellä silkaksi  sovinnaisuudeksikin, taitavasti laveeratun parodian altakin aistittavaksi... En osaa tarkemmin määritellä, mistä tuo sovinnaisuuden tuntemukseni juontui. On mahdollista, että vastikään lukemani Katja Ketun Yöperhonen vaikutti lukukokemukseen: tartuin Pahaan kirjaan samana iltana, jona olin saanut räiskyvän ja väkevätunnelmaisen Yöperhosen loppuun. Sain jälleen kerran muistutuksen siitä että pieni hengähdystauko kirjojen välissä olisi enemmän kuin paikallaan.

  Yhtä kaikki, romaani piti minua otteessaan loppuun saakka. Korkea-ahon kerronta on varmaa, kaunista myös suomennettuna - ja jollakin hellyttävällä tavalla hyvin kilttiä.
Paha kirja on Korkea-ahon kolmas teos. Tätä ennen hän on kirjoittanut romaanit  Katso minuun pienehen ja Tummempaa tuolla puolen, joista kummastakin löytyy klassisia kauhuromaanin aineksia.

Pahasta kirjasta on blogannut myös Lumiomenan Katja.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.


Kaj Korkea-aho: Paha kirja (Onda boken, 2015)
Otava, 2015
Suomentanut Laura Beck
Alkuperäiskieli: ruotsi

Kommentit

  1. MITÄ???? Et pitänyt Eganin Sydäntornista? Olen järkyttynyt. :)

    Paha kirja tekee hidasta tuloaan luokseni. Varaudun siis sen seurassa matkustamaan kirjallisuustieteen laitokselle Turkuun. Katsotaan, miten käy. Eksynkö käytäville vai löydänkö tieni ulos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu iik! :) No ensinnäkin: miksi goottitarinan päähenkilöllä täytyy olla mustaksi värjätty pitkä tukka, mustaa kynsilakkaa ja päälle päätteeksi vielä synkkä katse, jota lapsikin kavahtaa? Oliko se jotain satiiria... Satiiria olisi kyllä voinut viljellä jollain muullakin tavoin (olen pilkunviilaja, tiedän, mutta joskus se on pienestä kiinni). En pitänyt myöskään tarinan venyttämisestä, jutusta olisi saanut napakamman, jos Egan olisi katkaissut tarinansa 'siihen yhteen kohtaan'... Oli vielä jotakin, mitä en nyt muista. Pitäisi kerrata se mitä tästä kirjoitin, mut nyt ei ehi...

      Paha kirja on jännä sekoitus... Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä tykkäät.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Tulin nyt tänne uudestaan, kun juuri postasin Pahasta kirjasta. Mainio teos, mainio tyylilaji. Kirjoitit, että Korkea-ahon kerronta on jollakin tapaa kilttiä. Minä taas löysin tästä kirjasta aikamoisen piikikästäkin kommentointia erityisesti liittyen suomenruotsalaisuuteen + myös kirjallisuuden lukemisen löysyyteen. Hyvä draivi Korkea-aholla.

      PS. Niin ja helvetistä tätä nyt kirjoitan :)

      Poista
  2. Siis pakkohan tämä on saada nyt kun siitä on lukenut kaksi viekoittelevaa arviota. Teema ja miljöö vaikuttavat mielenkiintoisilta ja vaikken voi varsinaisesti sanoa lukeutuvani gotiikan ystäviin, tämä voisi toimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, romaanin teema on varsin mielenkiintoinen, kirjallisuuspiirien kuvaukset ovat kiehtoneet minua aina. Gotiikka ei ole minunkaan erikoisalaani, mutta erilaisiin tyyleihin on mukava hypätä. Koskan ei tiedä, mistä itsensä löytää :)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Hauska huomio tuo hellyttävällä tavalla kiltti kerronta. Niin on! Kirjassa on toki opiskelijaelämälle tyypillisesti kaikenlaisia lievejuttuja, mutta kerronta on silti hieman poikamaista. Hyvää kyllä, koko ajan.

    Pitäisi lukea Korkea-ahon esikoinenkin.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin, Pasi ja Callehan ovat noita salaperäiseen myöhäisteinivaiheeseensa jämähtäneitä nuoria miehiä, joiden viattomuus loistaa kaiken uhoamisen läpikin. Korkea-aho kuvaa tuota elämänvaihetta hienosti.

      Kyllä, Korkea-ahoa tekisi mieli lukea enemmänkin.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Huu, onpa teos! Tämä pitäisi kai melkein lukea, mutta en tiedä tohdinko - jos minua vaikka alkaa hirvittää liikaa, monessakin mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä tämä pitäisi lukea! ;) Kirja on mielenkiintoisesti rakentuunut. Ensin on tuo goottitarina - joka paljastuu kieli poskessa kirjoitetuksi -ja sen alta paljastuu vielä kolmas, vakavampi taso...

      Ihmeellistä: nyt vasta tietäisin, kuinka juttu olisi pitänyt kirjoittaa. Minun on pakko lisää juttuuni vielä ainakin yksi huomio...

      kiitos kommentistasi :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!