Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä

Karl Axel Björkin uusia tutkimuksia

  Hänen oli vaikea hengittää. Mitä tämä oikein oli, en minä koskaan, hän ajatteli. Tämä on hulluutta, hän ajatteli. -Madame, hän sanoi sitten ja pakotti itsensä vetäytymään taemmas.   - Nii, aiva nii, ei me voi njutte, ei tässe, sanoi Zubova. Björk jäykisti tahallisesti lihaksensa ja ajatuksensa. Tämä nainen voi olla vakooja, hän hoki itselleen. Tämä nainen on varmasti vakooja. Tämä nainen on kanssani, koska on vakooja. Hän on kanssani vain koska tahtoo minulta tietoja. Olen kuullut sen hänen omasta suustaan.   -Ei, hän sanoi ääneen. 

   Monipuolisen ja rakastetun kirjailijan Virpi Hämeen-Anttilan viimevuotinen dekkaridebyytti Yön sydän on jäätä on saanut odotettua jatkoa. Jäin Karl Axel Björkin salapoliisitaitojen koukkuun viime syksynä luettuani dekkarisarjan ensimmäisen osan ja olin aika varma, ettei minun tarvitsisi odottaa kuin puolisen vuotta saadakseni kuulla lisää Karl Axelista (tuttavallisemmin Kallesta) ja hänen seikkailuistaan 1920-luvun Helsingissä. Ja niin kävikin, Käärmeitten kesä ilmestyi västikään ja tietenkin minun piti saada heti tuoreeltaan luettavakseni!

  Jo syksyllä ihastuin Hämeen-Anttilan luomaan 1920-luvun Helsinkiin: miten hieno miljöö se onkaan tällaiselle Sherlock Holmesin perintöä kunnioittavalle ja hiukan noir-tyyliselle romaanisarjalle. Hämeen-Anttilan tyylitaju on horjumaton: hän herättää 1900-luvun alkupuoliskon tunnelman eloon huimaavan hienolla ja lukuisia pieniä yksityiskohtia sisältävällä ajankuvauksellaan. Näin erikoisiin aiheisiin painottuneen historiallisen romaanin luominen on varmasti vaatinut paitsi todellista intohimoa, myös hurjan määrän tutkimustyötä. Lukija voi olla varma, että Björk-dekkareissa faktat ovat taatusti kohdallaan.

 1920-luku: niin täynnä ristiriitoja ja mahdollisuuksia, todellisia ja kuviteltuja uhkia, monerniutta, uutta aikaa ja uusia aatteita, joiden joukossa kukkivat myös epäinhimilliset arvot.
Veljessota oli repinyt kansan kahtia ja ensimmäinen maailmansota oli jättänyt helsinkiläisiinkin omat jälkensä, vaikkemme kansakuntana siihen varsinaisesti osallistuneetkaan. Maan poliittinen tilanne oli yhä epävakaa, rajoilla liikehdittiin, vakoilu ja vastavakoilu kukoistivat. Suomesta tuli sijaintinsa vuoksi Venäjälle suuntautuvan vakoilutoiminnan keskus. Kun 'joukkoon iloiseen' lisätään vielä kieltolain aikaiset salakuljettajat ja muut pitkän sillan takana (ja vähän sillä paremmallakin puolella) majailevat hämäräheikit, on mielikuvitusta kutkutteleva asetelma valmis: 1920-luvun Helsinki oli kuin luotu rikostarinoiden näyttämöksi.

  Käärmeitten kesässä eletään vuoden 1921 kesän alkupäiviä. Yksityisetsivä Kalle Björk, joka päivisin työskentelee sisäasiainministeriön virkamiehenä, odottelee jo malttamattomana kuukauden pituisen kesälomansa alkamista, mutta valtakunnan poliitiset sotkut ovat vähällä sekoittaa hänen lomasuunnitelmansa. Kallen yksityiselämässäkin kuohuu, niin paljon että hän joutuu itsensä etsivän rikospoliisin hampaisiin. Suhde venäläiseen emigranttiin, kreivitär Elena Zubovaan on hänenlaiselleen yläluokkaan ainakin puolittain kuuluvalle virkamiehelle kuin venäläistä rulettia. Mutta tunteet ja veri vievät...

*

  Tällä kertaa Kalle saa tutkittavakseen Leskirouva Alina Jegoroffin hämäräperäisen kuolemantapauksen. Rouvan kallis, kultainen kaulakääty on kadonnut ja hänen testamenttiinsa on ilmestynyt uusia ja yllättäviä edunsaajia. Voiko rouvan kuoleman takana piillä muutakin kuin pienen kylmettymisen jälkeen iskenyt sydänhalvaus? Pian selviää, ettei kyseessä olekaan yksittäistapaus: mikä kumma ruumiinheikkous Helsingin varakkaaseen herrasväkeen on iskenyt? Tutkimusten jäljet johtavat Kallen ihmismielen varjoisimmille kujille, ja melkoisen harmittomasti alkaneesta tapauksesta sukeutuu vaarallinen piirileikki käärmemäisen, naamioitumista rakastavan rikollisen kanssa. Kallen hermot kiristyvät ja kuin huomaamattaan hän joutuu houkuttelevan lähelle niitä tummia vesiä, jotka luuli jättäneensä jo kauas taakseen...

  Romaanin päähenkilöksi nousee mielestäni jälleen kaksikymmentäluvun kuohuva, kansainvälinen Helsinki, siitäkin huolimatta, että saamme Kalle Björkin luiden ympärille nyt aiempaa enemmän verta ja lihaa, intohimoakin. Minusta tuntuu, että tuo hienostunut salapoliisi on jättäytymässä tarkoituksellisesti hiukan sivuun omassa dekkarisarjassaan, on kuin hänellä ole olisi haluakaan nousta näyttämön kirkkaimpaan valokiilaan - ainakaan vielä. Mutta on Kallessa myös tuo varjoisampi puoli, joka tuo häneen kaipaamaani syvyyttä sittenkin ja  josta salapoliisihahmoissa niin pidän. Tällä kertaa tummuus häivähtää hänen katseessaan ja olemuksessaan jo niin, että sen melkein tuntee. Mitä onkaan vielä odotettavissa...

Arvuuttelen jo: pääsemmeköhän seuraavassa romaanissa ihastelemaan Helsingin syksyä?


Kiitän kustajaa arvostelukappaleesta.

Virpi Hämeen-Anttilan blogista Kadonnutta 20-lukua etsimässä löytyy tietoa salapoliisisarjan synnystä ja Kalle Björkin henkilöhistoriasta.

 Arvioni romaanista Yön sydän on jäätä:

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä, 351 s.
Otava 2015