27.4.2015

Hannu-Pekka Björkman: Valkoista valoa

Arvo Pärtin sävellys Spiegel im Spiegel saa minut aina ajattelemaan valoa. Valoa, joka ohuiden valkoisten verhojen läpi virtaa huoneeseen. Joka matkallaan koskettaa  kristallilasia, hipaisee peilin kulmaa, ottaa mukaansa hentoja värejä, jotka elävät askelten kuluttamilla laudoilla. Tuo kuva aiheuttaa minussa yhtäaikaisen surun- ja onnentunteen. Se on loppukesän surullisuutta, haikeutta, joka nauttii omastaolemassaolostaan. 
  Hannu-Pekka Björkmanin esseekokoelma Valkoista valoa hehkuu prisman tavoin. Björkman tarttuu elämän eri kerrostumiin kuin ne olisivat haurasta, puhallettua lasia ja puhdistaa niihin kertynyttä likaa ja tomua pois, varovasti, antaumuksella ja tarjoaa työnä tulokset ihasteltaviksemme tässä kirjassa. Näen valon vaivattoman virtauksen, pienet, kristallinkirkkaat valonvälkähdykset, joissa tuikkii puhdas elämänilo. Näin kaunista elämä voi olla, Björkman tuntuu sanovan, kun vain pysähdymme hetkeksi ja jaksamme hiukan kuurata pahimpia pölyjä pois. Björkmanin seurassa tunnen lähestyväni omaa, salaista Perustilaani, sitä tunnetta, johon lapsuudessa oli niin helppoa sukeltaa ja joka oli silloin oikeastaan aina läsnä. Kyse on ajattomuudesta, silkasta olemassaolon riemusta, joka vielä nykyäänkin häivähtää mielessä pyytämättä ja kohta taas katoaa...

  Tutustuin näyttelijänä ja kirjailijana tunnetun Björkmanin teksteihin aiemmin tänä keväänä hänen Kadonneet askeleet -teoksessaan, jossa hän pohtii taiteen ja elämän pyhyyden merkitystä tarkoin valitsemiensa taideteosten kautta. Valkoista valoa on tuota teosta henkilökohtaisempi, Björkmanin omaa sielunelämää ja tunteita luotaava kokoelma. Se pieni 'korkeakulttuurinen ylemmyys', jota toisin paikoin hienoisesti aistin Kadonneissa askeleissa,  ei tässä kirjassa noussut juurikaan esille. Nyt, kun kirjan lukemisesta on kulunut jo kuukausi, voin jo arvioida lukukokemustani jo vähän niin kuin  'matkan päästä': päällimmäiseksi muistokseni jäi Björkmanin nöyryys elämän edessä, ja se valo, joka hänen tekstistään huokuu, joskus hyvinkin tummaa taustaa vasten heijastuen, on miltei häkellyttävän voimallista.  Luulen, että juuri tästä teoksesta tulee ajanoloon sellainen, johon jaksan palata yhä uudelleen ja uudelleen.

  Björkman pohtii avoimesti suhdettaan maailmaan, uskoon ja teatterintekoon. Hän kertoo uransa alkutaipaleesta, siitä, kuinka luuli teatterin omaavan vastauksen kaikkiin kysymyksiinsä, mutta huomasikin pian seisovansa hämmentyneenä teatterin arjen keskellä. Siitäkin hän kirjoittaa, mistä sai energiaa nousta näyttämölle ilta illan jälkeen silloin, kun oma usko ja teatterintekeminen aiheuttivat omantunnon ja tunteen tasolla suurta ristiritaa. Björkman pohtii erityisesti sitä, mistä kumpuavat taiteentekemisen vastuu ja oikeutukset. Entä täytyykö taiteenteossa edes olla moraalista pohjaa? Björkmanilla on kysymykseen selvä kanta ja hän tuo sen esseissään esiin kiertelemättä.

  Uraansa ja taiteilijuuteensa liittyvien pohdintojen ohella Björkman kirjoittaa paljon myös ihmisenä olemisesta: nämä hänen kaksi puoltaan, näyttelijä H.-P. Björkman ja hänen yksityinen minänsä, ovat tietenkin erottamattomia ja ruokkivat toinen toistaan. Ja niin kuin aina on oleva, ihmisyyteen kuuluu valon lisäksi myös varjoa, epäilyksiä, eksymistä, rauhattomuutta. Niitä asioita, jotka saavat elämämme oikeat värit hehkumaan entistä kirkkaampina ja selkeämpinä.

  Muistot, taide, tunne, luovuus, kauneus... Oma sielunpaikka, jossa uudistua. Häivähdys jostakin ikuisesta saa Björkmanin vakuuttuneeksi siitä, että olemme muutakin kuin savea ja tomua. Ikuisuuden valo tulee luoksemme taiteessa, hän sanoo ja osuu minusta naulan kantaan.

  Tämä esseekokoelma on valon ja rauhan kirja. Pieni kirjanen, joka mahtuu vaikka taskuun tai käsveskaan, on täynnä - niin - puhdistavaa, elvyttävää ja ajatuksia pöyhivää valkoista valoa!

**Valkoista valoa on ihastuttanut kirjojen ystäviä.  Kirjojen kamarin Katja ja P.S.Rakastan kirjoja -blogin Sara kirjoittavat teoksesta tunteita nostattavan ihanasti! <3


Hannu-Pekka Björkman: Valkoista valoa, 2007
Kirjapaja
134 s.

10 kommenttia:

  1. Ooh, miten ihanasti kirjoitat tästä huikean hienosta kirjasta! ♥ Ilahduin valtavasti, kun näin oman blogini sivupalkissa tuoreimman postauksesi.

    Tämä on tosiaan selvästi henkilökohtaisin Björkmanin kolmesta teoksesta, ja sellaisenakin hyvin puhutteleva. Minä luin tämän kolmesta viimeisenä, ja löysin täältä sellaisia ajatuksia, joita olin mielessäni ajatellut lukiessani kahta muuta kirjaa, mutta joita en ollut vielä niistä löytänyt. Se tuntui jotenkin hämmästyttävältä, kuin ihmeelliseltä sielunyhteydeltä periaatteessa aivan vieraan ihmisen kanssa.

    Björkmanin sanoissa on totta tosiaan juuri sitä mitä sanot: puhdistavaa, elvyttävää ja ajatuksia pöyhivää valkoista valoa. Noiden kaikkien kolmen kirjan teksteihin haluaa palata yhä uudestaan, uppoutua ja vajota, ikään kuin puhdistautua ja rauhoittua niiden kautta. Että tällaista kirjallisuutta voi olla - se on melkein ihme. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sinulta minä sain innostuksen tarttua Björkmanin teoksiin, kiitokset siitä! <3

      Hänen tapansa katsoa maailmaa... oi, se on niin säkenöivän ihana. Sielunyhteyttä, sinäpä sen sanoitkin niin hienosti: on kuin Björkman kirjoittaessaan näkisi lukijansa sieluun!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Onpa kaunis kirjoitus. Olet selvästi inspiroitunut Björkmanin kirjasta ja saanut siitä valoa ja voimaa. En ole tutustunut tähän, kuten en muihinkaan Bjökmanin teoksiin, mutta selvästi pitäisi tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, minä inspiroidun.. haluan haalia ympärilleni kauneutta, myös sanallista, ja Björkmanin teksti jos mikä on juuri sellaista. Kannatan tutustumista! <3

      Kiios kommentistasi :)

      Poista
  3. Kaisa Reetta, olet ihanasti innoittunut <3 Björkman ei tavallaan sano minulle mitään. En ole nähnyt varmaan mitään, missä hän olisi esiintynyt, en ainakaan muista, en ole lukenut hänen kirjojaan ja itse asiassa nyt vasta tajusin, että niitä on enemmänkin. Hän on kasvot viikkolehden sivuilla...ehkä hän pitää jossakin lehdessä kolumnipalstaa...varma en ole.

    Hienoa on lukea, mitä kirja antaa toiselle. Miten paljon voimme järistyä ihanista kokemuksistamme. Olen taas aika herkillä, sillä liikun kannaksella ja etenkin Viipurissa...

    Kiitos tästä, Kaisa Reetta <3

    Kannen kuva: Se on jotenkin koskettava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Björkmaniin on vain tutustuttavva. Minullekin hän on ollut tähän asti kovin tuntematon, joskus olen tosin nähnyt hänen roolitöitään, mutta se, että hän myös kirjoittaa! Miten paljon meiltä monilta kirjojen ystäviltä lieneekään pimennossa näitä hyviä kirjoittajia, sellaisia, jotka vain odottavat löytämistään! Etsiä siis täytyy, tutkimusmatkailijoiden lailla!

      Kansikuva on pysähdyttävä ja kertoo jotakin olennaista myös kirjan sisällöstä!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Oi Valkoista valoa! Tämä on juuri sitä mitä sanot: valon ja rauhan kirja. Nyt tulin myös ajatelleeksi, että on ehkä hyvinkin paljon merkitystä sillä, missä järjestyksessä kirjailijan teoksia lukee: se, että luin tämän ennen Kadonneita askeleita, oli ehkä omien lukukokemusteni kannalta olennaista. Valkoista valoa on tosiaan Kadonneita askeleita henkilökohtaisempi ja ehkä myös jotenkin puhtaampi, kirkkaampi. Se lumosi minut täysin ja varmasti suuntasi katsettani myös tulevien lukukokemusten osalta. Esim. tuo pieni "korkeakulttuurinen ylemmyys" jota Kadonneissa askeleissa ehkä tosiaan on, hälveni omassa luennassani valkoisen valon pehmeään utuun.

    Kiitos hienosta kirjoituksestasi, oli ihanaa palata tähän sinun lukukokemuksesi kautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja,kirjojen lukemisjärjestys voi toden totta vaikuttaa kirjaiilijasta saatavaan 'kokonaistuntumaan'. Mutta vaikka minä jossain määrin kiinnitinkin huomiotani Kadonneissa askeleissa aistimiini 'ylemmyydentunteisiin', lukukokemus oli senkin kirjan kohdalla hyvä, koska kirjasta huokui muutoin niin paljon kaikkea muuta!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Hieno kirjoitus. Pikkuisen nyt aavistelen, että H-P:sta on tullut uusi bloggarien suosikki vähän samaan tapaan kuin Haahtelasta.

    Tiedätkö, nuo valkoiset verhot, jotka mainitset heti alussa. Ne ovat hieno kuva, ne tuoksuvat. Ne tuovat iholle leppeän tuulen. Erinomaisen kaunis kirjoitus muutenkin. Valo ja rauhaa. Sitä olkoon myös sinun vappusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, Haahtela taitaa kuulua tähän samaan 'kauniiden lauseiden kylväjien' joukkoon, totta!

      Valkoiset vehot, kesäinen iltapäivä, tuulenvire... Tuossa kuvassa taitaa olla jotakin sellaista, jonka hyvin moni kokee jotenkin ylimaallisen rauhoittavana sielunnäkymänä. Björkman osaa kuvata sen vielä erittäin kauniisti....

      Kiitos kommentistasi, minä myös toivottelen sinulle ihanaa vappua! <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!