Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani

  Maailman kuuluisin elossa oleva tieteentekijä on kirjoittanut lyhyen ja ytimekkään muistelmateoksen, jossa hän kertoo epätavallisesta elämästään sekä työstään ja saavutuksistaan kosmologina, teoreettisena fyysikkona ja tieteen popularisoijana. Koska herran tieteellinen työ oli jo ennestään minulle tuttua (tietenkin vain  pintapuolisesti), löysin kirjan mielenkiintoisimman annin tiedeyhteisön sisäistä maailmaa kuvaavista jaksoista, niistä, joissa Hawking avaa tieteenteon ympärillä käyvää kuohuntaa kärhämineen ja kilpailuasetelmineen, pieniä hauskoja, jopa itseironisia detaljeja unohtamatta.

  Hawking syntyi Oxfordissa vuonna 1942 sukutaustoiltaan taloudellisesti vaatimattomaan lääkäriperheeseen. Hän rakasti pienestä saakka erilaisten pelien kehittelyä ja kojeiden purkamista ja kokoamista, mikä antoi jo pientä viitettä tulevasta. Koulussa Stephen kuitenkin pärjäsi 'vain' keskitasoisesti, koska ei kokenut koulunkäyntiä kovin mielekkäänä puuhana. Tieteellisiä kysymyksiä hän sen sijaan saattoi puntaroida väsymättä. Kotona arvostettiin älykkyyttä yli kaiken, joten oli luonnollista, että myös lapset omaksuivat vanhempiensa intellektuaalin maailmankatsomuksen.Vain perheeseen adoptoitu veli osoittautui täydellisen 'ei-akateemiseksi ja ei-älylliseksi', kertoo Hawking. Perheen intellektuaalisuus oli hyvin korostunutta: Stephenin isä ei voinut kuvitellakaan ystävystyvänsä muiden kuin akateemisissa piireissä vaikuttavien ihmisten kanssa ja jatkuvat muutot tekivät akateemistenkin suhteiden ylläpitämisestä vaikeaa. Asenne näkyi myös lapsissa:  Stephenillä oli lapsuudessaan vain yksi 'työläistaustainen' ystävä, jonka kautta poika sai kurkistaa hänelle täysin tuntemattomaan maailmaan. Tilanne oli myös ristiriitainen: 'intellektuellipiireissä' Hawkingseja pidettiin vähintään eksentrisenä porukkana, sillä varsinkin isä oli syrjäänvetäytyvä, eivätkä perheen harrastuksetkaan olleet brittiälymystölle ominaisia: perheeseen hankittiin vanha rämisevä lontoolaistaksi ja mustalaisvankkurit, jotka toimivat perheen lomamajana Britannian etelärannikolla aina 50-luvun lopulle saakka, kunnes paikallinen kunnanvaltuusto sai häädettyä vankkurit ja niiden omistajat tiehensä.

  Hawking opiskeli sekä Oxfordissa että Cambridgessa, josta valmistui tohtoriksi 1966. Oxfordissa mies tunsi pikemminkin huilailevansa kuin tekevänsä töitä oppimisensa eteen:

Noihin aikoihin Oxfordissa vallitseva ilmapiiri oli hyvin työtä vieroksuva. Piti joko olla luonnostaan lahjakas tai hyväksyä rajoituksensa ja tyytyä kehnoon arvosanaan. Ahkerointia paremman arvosanan saamiseksi pidettiin joko merkkinä siitä, että on >>harmaa mies>>, mikä Oxfordin kielenkäytössä oli pahin mahdollinen nimitys. 

  Nuori opiskelijapoikamme suoritti Oxfordin lopputentin valmistautumattomana parhaalla arvosanalla ja siirtyi jatko-opiskelijaksi Cambridgeen, missä sai sattuman kautta ohjaajakseen opettajan, jonka kanssa koki olevansa eri mieltä monista teoreettisista kysymyksistä. Myöhemmin Hawking koki sattuman olleen onnekas: Se kannusti minua muodostamaan oman käsitykseni, hän kirjoittaa.

  Hawking tupsahti Cambridgeen aikana, jona koko fysiikan tutkimus oli suuressa käymistilassa. Yleisen suhteellisuusteorian tutkimus oli jäämässä nopeasti kehittyvän hiukkasfysiikan alle kunnes tuo vuosikymmeniksi paikalleen jämähtänyt tieteenhaara sai yllättävää puhtia uuden, innokkaan  tutkijasukupolven tarttuessa puikkoihin. Tuolle yleisen suhteellisuusteorian tutkimuksen aallonharjalle nousi myös Stephen Hawking. Hänen tärkeimmiksi tutkimuskohteikseen nousivat teoriat gravitaatiosta, säikeistä, alkuräjähdyksestä sekä mustien aukkojen termodynamiikasta.

  Hawking kertaa uusimmassa teoksessaan teorioidensa pääpiirteitä ja syntyvaiheita. Näitä samoja arkijärjen ylittäviä asioita hän popularisoi onnistuneesti jo 1980-luvulla suuren kansainvälisen suosion saavuttaneessa Ajan lyhyt historia -kirjassaan.
Lyhyiden teoriakatsausten lomassa hän kertoo innolla myös työhönsä liittyvistä sivujuonteista: tieteen tekemisen arjesta sekä tutkijoiden välisestä luonnollisesta kilpailusta, jokayleensä  pysyttelee 'lempeänä kisailuna' mutta saattaa joskus nousta yllättävänkin tuimaksi taistoksi paikasta auringossa. Hawking itse tunnustaa  olevansa äärimmäisen kunnianhimoinen ihminen. Tuo piirre ajaa häntä yhä vieläkin - Lucas- professuurista eläköityneenä, 73 vuotiaana seniorina - yhä uusien tieteellisten kysymysten pariin. Mutta kunnianhimoa tärkeämpänäkin käyttövoimana  lienee hänen luontainen uteliaisuutensa, halu ottaa selvää siitä, millaisessa maailmassa elämme.

  Niin, totta tosiaan:  eihän tästä tieteentekijästä voi puhua ilman, että jossakin vaiheessa tulee maininneeksi hänen pitkäaikaista seuralaistaan, ALS-tautia,  johon Hawking sairastui jo hyvin nuorella iällä, 21-vuotiaana. Tuossa vaiheessa lääkärit antoivat Hawkingille vain muutaman vuoden elinaikaa. Moisen uutisen kuuleminen luulisi syöksevän ihmisen toivottomuuteen - useimmille meistä se merkitsisi silkkaa maailmanloppua -  mutta Hawking tuntui saavan uutisesta vain lisäpotkua pyrkimyksilleen. Hän jatkoi väitöskirjansa tekoa, muutti uuteen kotiin ja meni naimisiin. Sairastuminen tuntui tosi epäreilulta -- mutta nyt oli aika tehdä entistä lujemmin töitä ja ottaa elämästä irti sen minkä siitä sai, mies itse kuvaa nuoruudenaikaisia tuntemuksiaan. 
Emme ehkä koskaan saa tietää  mitä kaikkea nuoren tutkijan mielessä on tuossa yllättävässä elämäntilanteessa pyörinyt ja hyvä niin, sillä jotkut asiat on syytäkin jättää yksityisiksi. Voin vain kuvitella, millaisen prässin läpi Hawkingin on täytynyt kulkea ennen kuin  haaveiden ja realiteettien välinen tasapaino, se 'oma tie' on löytynyt. Oli todellinen onni, että hänen oma tiedeyhteisönsä ymmärsi Hawkingin arvon ja mitä luultavimmin kannusti miestä jatkamaan töitä sairastumisesta huolimatta.

  ALS ei nujertanut Hawkingia parissa vuodessa kuten oli ennustettu. Hän on elänyt sairautensa kanssa viisi vuosikymmentä ja sanoo eläneensä hyvän elämän. Tauti on vienyt hänen liikunta- ja puhekykynsä, mutta ei elämänhaluaan eikä alati uteliasta elämänasennettaan. Mies ei ole suostunut antamaan periksi. Monta kertaa hän on käynyt kuoleman porteilla, mutta kääntynyt takaisin elämään.
Etenevän sairautensa aikana hän on saanut kolme lasta, ollut kaksi kertaa naimisissa, kiertänyt maailmaa, kirjoittanut uskomattoman suosion saaneita kirjoja ja noussut roolimalliksi lukemattomille ihmisille, mutta - ennen muuta - hän on jatkanut työtään. Hänen tahdonvoimaansa voi vain ihailla,  sillä jo kirjoittamisposessi on Hawkingille todella haasteellista: hän käyttää tekstin tuottamiseen ja muuhun kommunikointiin poskilihasten liikkeillä ohjattavaa Words Plus-tietokoneohjelmaa, jolla hän pystyy tuottamaan kolme sanaa minuutissa.

   73-vuotias Hawking jäi eläkkeelle Cambridgessa sijainneesta professorin virastaan vuonna 2009. Hän jatkaa tieteen tekemistä ja on laventanut repertuaariaan myös lastenkirjoihin, joita kirjoittaa yhdessä tyttärensä Lucy Hawkingin kanssa.

Hawking kiteyttää elämänfilosofiansa sanoihin:

On ollut upeaa olla elossa ja tehdä teoreettisen fysiikan tutkimusta. Olen iloinen, jos olen pystynyt edistämään ymmärrystämme maailmankaikkeudesta.

¤¤ Kirjan on lukenut myös Marjatta.

¤¤¤ Hawkingin viralliset kotisivut


Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani (My Brief History, 2013) 124 s.
WSOY, 2015
Suomentanut Markus Hotakainen
Alkuperäiskieli: englanti