Peter James: Kuolema leikkii tulella

Mies piteli kiikareita silmillään hämärässä ja katseli tarkasti naista, jota hän niin suuresti rakasti. Varsijousen yökiikari, jota hän käytti tarkkaillessaan naista tämän sammutettua valot, oli pöydällä hänen vierellään.
Nainen joi valkoviiniä, - neljättä lasillistaan - ja yritti jälleen soittaa samaan numeroon, huolestuneen ja harmistuneen näköisenä. Hän heilautti punaiset hiuksensa sieviltä kasvoiltaan. Niin hän teki aina ollessaan hermostunut tai huolissaan jostakin.
Ei hän vastaa, rakkaani, ihanaiseni, ei hän tosiaankaan vastaa.
  Brittiläinen Peter James on yksi kotimaansa suosituimmista kirjailijoista. Pitkän ja useaan kertaan palkitun kirjailijauransa ohella hän on toiminut käsikirjoittajana ja elokuvatuottajana Yhdysvalloissa. Tätä nykyä hän asuu Lontoon Notting Hillissä, keskittyy kirjoittamiseen ja toimii samalla kansainvälisen Crime Writers' Associationin puheenjohtajana. Hänen huippusuosittuja dekkareitaan on käännetty useille kymmenille kielille ja ne myyvät kuin häkä.

  Eihän tällaista dekkari-ilmiötä voi mitenkään ohittaa! Oli aika minunkin tutustua tähän painosten kuninkaaseen ja hänen tarinoidensa päähenkilöön, rikosylikomisario Roy Graceen, jonka tutkimuksia on Suomessakin seurattu vuodesta 2010 asti jo yhdeksän tuhdin rikostarinan verran. Tartuin uskaliaasti sarjan uusimpaan, tällä viikolla kaupoihin saapuneeseen romaaniin Kuolema leikkii tulella. Etukäteen hiukan mietitytti, pääsisinkö solahtamaan mukaan Roy Gracen maailmaan näin yks kaks kesken matkaa, mutta pelko oli turha: jokainen sarjan osa on itsenäinen kertomus ja tämän lisäksi Jamesin simppeli kerrontatyyli tekee Roy Gracesta ja hänen alaisuudessaan toimivasta poliisitiimistä  niin helposti lähestyttäviä, että tutustuin teosten maailmaan alta aikayksikön.

  Jamesin uusimman murhatarinan keskiössä on hullu rakkaus, joka alkaa unelmasta ja muuttuu kilpajuoksuksi tulen ja kuoleman kanssa. Kaunis, punakutrinen Red Westwood tutustuu netin kautta nuoren George Clooneyn kaksoisolentoon, joka ensi alkuun vaikuttaa täydelliseltä jokanaisen päiväunelta, vähän liiankin hyvältä ollakseen totta. Bryce Laurent haluaa aloittaa suhteen Redin kanssa pehmeästi ja viipyillen, miten ihanaa! Hän hukuttaa naisen suosionosoituksiin, kukkiin, lahjoihin, hyväilyihin, suudelmiin. Hän kietoo tämän kuin varkain henkiseen yliotteeseensa, sulkee Redin rakkaudelta näyttävään vankilaan, jonka ovi kolahtaa kiinni naisen vielä eläessä päiväuntaan.

  Kun Red herää rakkaudelta tuoksuvasta unelmastaan kauhistuttavaan todellisuuteen, on jo liian myöhäistä. Suhteen edetetessä  hellän rakastajan naamion alta paljastuu puhdasverinen, tunteeton psykopaatti:  miehen kauneus ja sulava käytös ovat kätkeneet sisäänsä täydellisen pedon, pedon, jonka ainoana tavoitteena on kostaa... Hetki, jona Red 'heittää Brycen ulos elämästään' on lähtölaukaus tapahtumille, jotka pitävät minut hypnoottisessa otteessaan tarinan loppuun saakka, saavat minut valvomaan, nousemaan sängystä kahvinkeittoon vielä kolmen aikaan aamuyöllä  (mitä väliä, unet menivät jo). Tulee sekin hetki, jolloin on aivan pakko pitää lukemisesta taukoa, katsoa ikkunasta kaupungin hiljentynyttä yötä ja miettiä, mitä kaikkea tämänkin kaupungin yöt pitävät sisällään...
Sivu sivulta kauniin, tulihiuksisen Redin piina kiristyy. Kuinka taitavasti tuo kylmä, tunteeton Janus lähestyykään saalistaan, kuinka pirullisen tarkasti hän käyttääkään uhrinsa heikkoja kohtia hyväkseen. Hitaasti, vallan tunteesta nautiskellen, yksi polttava askel kerrallaan.
Mutta jos pelolle antaa pikkusormensa, se vie koko käden, Red Westwood tietää.  Pelolle ei saa antaa valtaa silloinkaan kun kaikki, mitä hän rakastaa, uhkaa tuhoutua...

 Miehen menneisyyteen tehdään pari napakkaa aikahyppyä. Olisin halunut Jamesin pysähtyvän Brycen lapsuuteen ja nuoruuteen hetkisen verran pidemmäksi aikaa, sillä se olisi syventänyt  miehen hahmoa, selittänyt hänen motiiveitaan ja tunteettomuuttaan. Mutta ehkä Jamesin ratkaisu käsitellä Brycen lapsuutta vain ohimennen oli sittenkin hyvä ratkaisu, sillä joskus taustakaan ei voi selittää joissakin ihmisissä asuvaa pahuutta, ei aivan täysin.

   Vaikka itse tarina on enemmän kuin piinaava,  kirjailijan tyyli tekee lukukokemuksesta sujuvan: Jamesin kerronta on ehtaa jännitysviihdettä, helposti luettavaa ja kerralla omaksuttavaa. Minun makuuni tarinaa olisi voinut hienoisesti tiivistääkin, mutta toisaalta tässä genressä kirjan tuhti ulkomuoto ja tarinan rönsyileminen - se, ettei lukeminen lopu kesken - ovat tärkeä osa onnistunutta lukunautintoa.
Hyvän viihdedekkarin tuntee tietenkin siitä, että se viihdyttää, koukuttaa, luotsaa lukijansa arjen tuolle puolen, aiheuttaa väristyksiä ja nipistyksiä vatsanpohjassa... Nämä kaikki tunnusmerkit täyttyivät lukiessani elämäni ensimmäistä Roy Grace -tarinaa.  Ylikomisario Gracen kujanjuoksu pyrotekniikkaan rakastuneen pedon kanssa oli niin koukuttavaa luettavaa, että palannen Brightonin poliisipäämajaan vielä monta kertaa. Minun täytyy tunnustaa, että sopivina annoksina tällainen laadukas, jännittävä viihderomaani puhdistaa ajatuksiani ja tekee hyvää sydämellekin.

    Entäpä millaisen suhteen loin tarinoiden päähenkilöön, Roy Graceen? Ensialkuun rikosylikomisario esittäytyi minulle niin tavallisena miehenä, että vähän jännitin mitä tuleman pitää: häneltä näytti puuttuvan sellaisia persoonallisia piirteitä, jotka ovat omiaan herättämään kiinnostukseni romaanihenkilöitä kohtaan. Komisario oli siis jo vaarassa jäädä hieman värittömäksi tapaukseksi, mutta - kaikeksi onneksi - hänen menneisyydestään alkoi tarinan edetessä paljastua asioita, jotka saivat minut näkemään hänet uudessa valossa (sarjaa pidempään seuranneille nämä käänteet lienevät jo tuttuja). Menneisyyden haamut toivat toivomaani lisäsärmää Gracen persoonaan ja hänen hahmonsa muuttui heti paljon kiinnostavammaksi. Joten tuo kirjan alkupuolella ilmennyt päähenkilön hienoinen värittömyys johtui suurimmaksi osaksi siitä, että hänen aiemmat vaiheensa olivat minulle vielä tuntemattomia.

  Brittiläinen ITV on valmistelemassa Peter Jamesin dekkareihin pohjautuvaa tv-sarjaa. Kirjailijan kotisivuilla käydään jo kiivasta keskustelua sarjan roolituksesta; kuka miespuolisista brittinäyttelijöistä olisi Roy Gracen osaan se kaikkein sopivin? James osallistuu keskusteluun itsekin ja kommentoi ehdotuksia innokkaasti. Uskon, että tästä syntyy seuraava brittihitti, juuri sellainen ihana peribrittiläinen poliisisarja, joihin olen koukussa. Uutta sarjaa odotellessa onkin hyvää aikaa sukeltaa Roy Gracen tapauksiin näin kirjallisessa muodossa. Vielä ainakin yhdeksän muhkeaa rikostarinaa odottaa lukijaansa.

* Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta.


Kirjan on lukenut myös Leena Lumi. Häneltä löytyy Peter Jamesin dekkareita kokonainen kirjastollinen.


Peter James: Kuolema leikkii tulella (Want You Dead, 2014), 450 s.
Kustantaja: Minerva, 2015
Suomentanut:Maikki Soro
Alkuperäiskieli: englanti
Kustantajalta

Kommentit

  1. Olipa mukavaa, että aloitit Roy Grace -sarjan parhaimmasta! Tämä Peter James on ihan timanttia. Sen sijaan, itse Roy Grace on minusta hiukan kuin haalea kylpy,ei särmää, mutta onneksi kirjoista löytyy kerta kerran jälkeen niin kiinnostavia muita henkilöitä, että Roy saa olla ihan mitä haluaa;)

    Tässä minusta sekä Laurent että hänen maanisen rakkautensa kohde Red on kuvattu hienosti.

    Hieno teksti ja huomaan, että pääsit heti makuun! Minä rentoudun dekkarien parissa. Juuri ennen kuin tämä ilmestyi olin suorastaan nääntymässä dekkarinälkään;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, totta, Roysta puuttuu sellaista erikoisluonnetta, joka leimaa monia muita etsiviä. Tällainen kiltti tapaus on jo harvinaisuus nykyisin :) Roy toimii pikemminkin taustana kuin loistaa itse.

      Dekkarit puhdistavat hyvin ajatuksia ja rentouttavat, totta :)

      Kiitos kommentistasi :)


      Poista
  2. Olen Peter Jamesilta lukenut vain Kuolema katsoo kohti, ja sama resepti tuntuu olevan kuin . PJ ei "hetkistä" malta odottaa, sillä meno on liian "hektistä" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, meno on toden totta joskus vallan hektistä tässäkin romaanissa, mutta jollain kumman tavalla koukutuin kerrontaan! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Nyt minun täytyy kiittää sinua tästä tekstistäsi, sillä voitko kuvitella - tajusin vasta nyt, että Peter Jameshan on britti!!! Minusta löytyy takuuvarma heikko kohta brittidekkareille ja poliisisarjoille, ja tämähän alkoi kuulostaa oikeastaan tosi hyvältä heti kun tajusin, ettei puhuta amerikkalaisesta dekkarisarjasta. :D Ja sekin vielä, että jos tästä olisi joskus tulossa peribrittiläinen poliisisarja... Oi, kyllä kiitos! Nyt painan tämän kirjasarjan visusti mieleeni, haluan tutustua tähän, kun on sopiva hetki!

    Kiitos Kaisa Reetta loistavasta postauksestasi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ole hyvä :)

      Samalla tavalla fanitetaan brittisarjoja siis <3

      Ja tiedätkö mitä, minunkin mielikuvissani Peter James hyvinkin pitkään 'joku niiistä 'amerikkaisdekkaristeista' joihin en vaan koe tarvetta tutustua. Niin sitä ihminen erehtyy... Kiva, jos asia sai nyt valaistusta! :)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Tämähän kuulostaa tosi houkuttelevalta, tähän asti olen onnistunut ohittamaan Peter Jamesin, mutta nyt tekee mieli tutustua. Ja ennen kuin tämä ilmestyy Suomen televisioon. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minäkin löysin ihan uuden dekkaristin nyt. Ja jatkan varmasti Jamesin lukemista... Voin jo kuvitella kesäpäivän ja riippukeinun... miksei talvi-illan sohvan nurkassakin :)

      Mielenkiinnolla odotan myös uutta tv-sarjaa!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
    2. Paula, minäkin löysin ihan uuden dekkaristin nyt. Ja jatkan varmasti Jamesin lukemista... Voin jo kuvitella kesäpäivän ja riippukeinun... miksei talvi-illan sohvan nurkassakin :)

      Mielenkiinnolla odotan myös uutta tv-sarjaa!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!