11.2.2015

Haruki Murakami: Kafka rannalla

  Ja sinun todellakin on selviydyttävä siitä rajusta, metafyysisestä, symbolisesta myrskystä. Ja olipa se miten metafyysinen tai symbolinen tahansa, älä kuvittele, etteikö se viiltäisi lihaa kuin tuhat partaveistä. Ihmiset vuotavat verta, ja myös sinä vuodat verta. Kuumaa, punaista verta. Tahraat kätesikin siihen vereen, omasi ja toisten. Ja kun myrsky on ohi, et enää muistakaan, kuinka olet läpäissyt sen ja selvinnyt siitä. Et ole edes ihan varma, onko se ohikaan. -- Kun tulet ulos myrskystä, et ole enää sama ihminen kuin olit siihen astuessasi. Siitä myrskyssä on kysymys. 

  Tämä on pähkähullua, mieletöntä, sekopäistä! Istun hiekkamyrskyn keskellä kiitävässä junassa silmät ja korvat ja suu täynnä pumpulinpehmeää hiekkaa, kalanpäitä, variksen rintauntuvia, verta käsissä! Vauhti kiihtyy, kieputus kiihtyy, eikö tätä rakkinetta ohjaa kukaan? Mahanpohja muljahtaa ja juna irtoaa raiteeltaan, perä sutii, ylös ylös, kohti tähtiä ja pilviä ja jotain joka ei mahdu ajatuksiin. Muistot ilman tarttumapintaa repivät aikaa silpuksi. Rips rips rips... Älä herätä minua nyt!

  Olen juuri lukenut kuudennen Murakami-romaanini. Sen, joka minun olisi pitänyt lukea ensimmäiseksi, ajattelen nyt. Kafka rannalla on Murakamin surrealistisin, eriskummallisin  ja selittämättömin romaani ja samalla kirja, jonka jälkeen koko hänen tuotantonsa näyttäytyy minulle piirun verran toisenlaisesta näkökulmasta kuin aiemmin. Tarkoittaako tämä nyt siis sitä, että ymmärtäisin Murakamin ihanaa hulluutta nyt paremmin  (jollain lailla "oikeammin") kuin ennen? Ei, en usko! Sillä kysymyshän on aina puhtaasti subjektiivisista tulkinnoista, joita ei voi arvottaa. Sitä paitsi - erilaiset tulkinnat ja vapaa assosaatio ovat mitä viehättävin ja sallituin yhdistelmä Murakamia luettaessa. Minä intuoin, että hänen perimmäinen motivaationsa kirjoittamiselle ei kumpua   'ymmärretyksi'  tulemisen halusta vaan halusta tehdä kirjallisia kokeiluja - ja siinä ohessa hän kuin huomaamattaan ajaa meitä tekemään lukemastamme yhä uusia tulkintoja. Tässä(kin) suhteessa Kafka rannalla onnistuu erinomaisesti: tarina avaa salaisuuksien verhoa jälleen vain häivähdyksen verran, niin vähän, että se tärkein - kertomuksen sielu - peittyy mielikuvitusta kutkuttavaan sumuun...  Kysyn siis itseltäni uudemman kerran: 'ymmärränkö' Murakamia nyt paremmin kuin ennen? Hah, sama kuin yrittäisin vangita myrskyn!

  Kafka Tamura on varhaiskypsä viisitoistavuotias. Hän rakastaa kirjoja, vihaa koulua ja isäänsä, jonka kanssa hän on jäänyt kahden äidin häivyttyä maisemista Kafkan pikkusiskon kanssa. Ja juuri nyt on Kafkan itsensäkin aika lähteä, päättää Varis, hän, joka on Kafkan paras ystävä ja samalla hänen alter egonsa. Ääni, joka kuiskaa pojan korvaan yhä uudelleen ja uudelleen: Sinusta tulee maailman kovin viisitoistavuotias!
Kafka pakkaa reppunsa, karkaa kotoa ja löytää turvapaikan kaukaisen kaupungin laitamilta löytämästään sadunomaisesta  yksityiskirjastosta, jossa hän tapaa omaan menneisyyteensä lukittautuneen neiti Saekin ja hienostuneen kirjastonhoitaja Oshiman. Pian lukijalle selviää: Kafkan oli määrä saapua tähän kaupunkiin, tähän kirjastoon, juuri näiden ihmisten luo. Poika  itse on kohtalon johdatuksesta onnellisen tietämätön: hän ei huomaa, kuinka häntä työnnetään, vedetään, ei, kuinka häntä kannatellaan kohti tapahtumia, joiden loppuhuipentumana jokin kauan sitten alkanut ja kesken jäänyt on saava arvoisensa päätöksen. Ollaan jälleen kerran Murakamin ihanien salaisuuksien äärellä: nämä ovat hetkiä, joihin menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat suloisesti, mahdottomasta tulee mahdollista ja menneisyyden vääryydet oikaistaan. Mutta tämä kaikki vaatii rohkeutta, enemmän kuin viisitoistavuotiaalla Kafkalta itseltään ikinä löytyy. Siksi hänellä on taustallaan muinaisista näytelmistä tuttu chorus, kuoro, joka kannattelee häntä - salaisesti -  yli tulevien tapahtumien.

  Samaan aikaan kun Kafka pääsee neiti Saekin ja Oshiman huomaan, kaupunkiin on suuntaamassa myös Nakata, yliluonnollisten tapahtumien vuoksi henkisesti lapsen tasolle jäänyt kuusikymppinen mies, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa, mutta joka osaa keskustella kissojen ja kivien kanssa. Kafkaan Nakatan sitoo pojan isä, suuri kuvanveistäjä, jonka talolla sattuneet tapahtumat ajavat Nakatan hurjaan kujanjuoksuun aikaa vastaan. Siinä, missä Kafka on täysin tietämätön tulevista tapahtumista, Nakata tuntuu tietävän että jotakin tärkeää on tapahtumassa.  Hänen toimii intuition ohjaamana ja saa voimansa ja tietonsa eläimiltä ja alitajunnastaan:  'Kun pääsen sillan yli, tiedän mitä tehdä, Nakata sanoo. Sen sillan yli ja vähän edemmäskin häntä ohjaa nuori rekkakuski Hoshino, jonka elämän tämä eriskummallinen matka tulee muuttamaan täysin.
Eriskummallinen kolmikko tämä Nakata, Hoshino ja Oshita... En tiedä edes ovatko he ihmisiä enkeleitä vai niiden risteymiä vai vielä jotain ihan muuta.  Nuo kolme henkilöä ovat chorus, joka kannattelee nuorta Kafkaa kohti tarinan kulminaatiopistettä, kohti sitä hetkeä, jona jokin mennyt herää vielä kerran eloon.

  Kafkan ja hänen choruksensa matka alitajunnan salatuilla teillä on surrealismin juhlaa. Vauhti on tässä kertomuksessa niin päätähuimaavaa, että kun taivaalta alkaa sataa makrilleja ja iilimatoja, tai kun hullu kuvanveistäjä alkaa tehdä taidettaan kuolleiden kissojen sieluista, lukija ei hämäänny lainkaan vaan ottaa käänteet vastaan tarinan luonnollisena jatkumona. Ainakin minulle käy Murakamin kanssa aina näin: antaudun pelottavan säyseästi hänen nerokkaasti rakentamilleen harhakuville.

  Voiko ihmisen tietoisuus liikkua ajassa ja paikassa, 'ruumiillisesta minästä' irtautuneena? Tämä kysymys nousee Murakamin tuotannossa esiin toistuvasti. Viimeksi kirjailija puntaroi asiaa kirjassaan Värittömän miehen vaellusvuodet, jossa päähenkilö Tsukuru Tazaki kärsii syyllisyyttä lapsuudenaikaisen ystävänsä kuolemasta.  Teema on läsnä myös 1Q84-trilogiassa ja  Sputnik -rakkaani -romaanissa.
Tässä teoksessa Murakami avaa teemaa hiukan enemmän. Nuori Kafka herää yöllä puistosta kädet ja vaatteet veressä, eikä tiedä, mitä on tapahtunut. Eksistentiaalinen kauhu iskee hänen saadessaan tietää, että hänen isänsä on murhattu. Syyllisyys iskee Kafkaan terävänä kuin veitsi: onko hänen henkensä vihannut isää näin paljon? Onko hänen alitajuntansa tappanut isän? Tässä kohtaa Murakami tuo esiin japanilaiseen kertomusperinteeseen kuuluvat elävät henget, ihmiset, jotka kykenevät irtautumaan ruumiistaan elossa ollessaan. Japanilaisessa kirjallisuudessa eläviä henkiä esiintyy taajaan, muun muassa tuhat vuotta sitten kirjoitetussa Genjin tarinassa. Murakami yhdistää  japanilaisen kertomaperinteen länsimaisiin teorioihin minän eri kerroksista, hän yhdistää ne Oidipukseen ja uniin, joita nuoren, levottoman Kafkan mieli tuottaa. Kun vastuu alkaa alitajunnasta, ollaan lähellä Freudin ja Jungin teorioita.
On yhdentekevää, kenen unesta alun perin oli kysymys, koska sinä näit samaa unta. Olet näin ollen vastuussa kaikesta siitä, mitä unessa tapahtui. -- Kuten runoilija Yeats sanoi: vastuu alkaa unissa.
  Elävät henget kansoittavat tätä kirjaa enemmän kuin mitään muuta Murakamin suomennettua teosta. He liikkuvat tarinassa hiljaa, muodostavat sen alimaailman, kuin hienon hienon rakkauden verkon, jota pitkin Kafka kulkee kohti rantaa, kohti hetkeä, jona olkihattuinen poika ja sinimekkoinen tyttö katsahtavat toisiinsa sinisen meren välkkeessä ja tietävät: Kaikki on nyt hyvin.
 
  Alitajunta, todellisuus, arkirealismiin nidotut uskomattomat käänteet ja tarinaan lomittuvat sielutieteelliset ja moraalifilosofiset pohdiskelut tekevät Kafkasta rannalla unohtumattoman ja erittäin kiehtovan lukukokemuksen. Tämän kirjan luettuani näen selkeämmin Murakamin taustalla vaikuttavan japanilaisen perinteen ja ainakin uskottelen ymmärtäväni, mistä hänen mielikuvitukselliset teemansa nousevat. Ehkä tämä hänen tapansa sekoittaa eri kulttuureista peräisin olevia aineksia keskenään kertoo yleisemmälläkin tasolla japanilaisen kulttuurin eräästä vahvuudesta: kyvystä sopeutua uusiin olosuhteisiin, imeä itseensä vaikutteita niin, että oma vahva kultttuurinen tausta säilyy. Vaikka Murakamin teokset suorastaan  tihkuvat länsimaalaiseen kirjallisuuteen suuntautuvaa intertekstuaalisuutta ja viittauksia länsimaisiin teorioihin ja filosofioihin, tarinoiden juuret löytyvät silti syvältä kirjailijan kotimaan kulttuuriperinteestä. Näin syntyy uutta, universaalia taidetta.

  Kafkaa rannalla on luettu kirjablogeissa paljon: Tässä muutama löytämäni blogi: Anna Minun lukea enemmän, Kirjoihin kadonnut,  Kujerruksia,  La petite lectrite,  Luetut, lukemattomatLumiomenaMorren maailma ja Sinisen linnan kirjasto.

* Lumiomenan Katjaa minun on kiittäminen siitä, että ylipäätään löysin sellaisen kirjailijahelmen kuin Murakami. Kiitos Katja! <3

** Murakami johdatti minut runoilija mystikko William Yeatsin (1865-1939) luo. Käyn runoilijaa kohti intuitiolla, avoimin mielin. Katsotaan, mihin Yeats minut johdattaa.


Haruki Murakami: Kafka rannalla (Umibe no Kafuka, 2002)
Kustantaja Tammi 2009, 639 s.
Suomentanut Juhani Lindholm
Suomennos tehty kirjan englanninkielisestä käännöksestä Kafka on The Shore
Alkuperäiskieli:Japani
Pokkariversio, kirjakauppaostos

12 kommenttia:

  1. Loistava bloggaus.

    Murakamista pidetään, itse en ole syttynyt.

    Oolen luullakseni liian tylsä tyyppi, liian lineaarinen lukija pitääkseni kirjoista joita voi kuvailla näin "surrealistisin, eriskummallisin ja selittämättömin romaani". Tämä on sääli, koska juuri taide ja kirjallisuus voi ylittää toden ja tavallisuuden rajan. Olen toisaalta iloinen, että Murakami on löytänyt fanikuntansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, kiitos!

      Onneksi meitä kirjahulluja on moneksi ja onneksi genrejä on niin paljon etät kaikki löytävät itselleen mieluista luettavaa!

      Minä taidan olla niin syntymähullu, että minun on pakko ruokkia 'hulluuttani' eriskummallisilla ja selittämättömillä tarinoilla.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Voi, ihana sinä! <3 Olen enemmän kuin iloinen kuullessani, että löysit Murakamin minun kauttani. Ja millaisen maailman Murakamin teokset avaavatkaan! <3

    Minulle Kafka rannalla oli ensimmäinen lukemani Murakamin teos ja olin tietenkin heti aivan myyty. Miten joku voi kirjoittaa jotain näin koukuttavaa ja silti fiksua -- ja näin kummallista ja kuitenkin uskottavaa? Kafka rannalla on minulle edelleenkin se parhain Murakamin teos, vaikka olen pitänyt kaikista lukemistani.

    Ja Yeats! Minä luin joitakin hänen runojaan opiskeluaikoina. Nyt kun nostit hänen nimensä esille, tekisi mieli palata niihin. Jään odottamaan sinun mietteitäsi Yeatsista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ilman näitä ihania kirjavinkkauksia olisi ihan mahdottoman vaikeaa löytää itselleen sopivaa luettavaa, joten kiitos niistä :) Toinen sinun kauttasi lukuuni tullut kirjailija on Kawabata! <3

      Siis tuo Murakamin koukuttavuus on suorastaan huolestuttavaa. minulla on enää yksi suomennos lukematta! Onneksi Murakami kirjoittaa sen verran selkeää ja yksinkertaista tekstiä, että minun 'luonnontiede-englannillakin' ehkä pärjää, sitten kun siirryn englanninkielisiin käänöksiin.

      Yeatsia jo tuossa vähän katselinkin... Mielenkiintoinen runoilija! <3

      Kiitos kommentistasi :)




      Poista
  3. Oi ihanaa, miten vauhdikas Murakami-kirjoitus. Luin sitä suurissa fiiliksissa ja ilahduttaa, että on muitakin, jotka menevät Muramista "sekaisin." Minulla kun on paha tapa hehkuttaa Murakamia ainakin aina seuraavat kaksi viikkoa lukemisen jälkeen. Olen varmaan hirveän rasittava niiden mielestä, jotka eivät kuulu Murakami-fanclubiin.

    Juuri tuo, mitä kirjoitit, että on luonnollista, että taivaalta sataa makrilleja ja iilimatoja yms. on minusta sitä hienointa Murakamia. Että hän luo aivan uskomattomia maailmoja, mutta silti ne ovat välillä jopa uskottavampia kuin tämä maailma missä elämme. Todellisuuksia on paljon ja kuten tuot esiin, Murakami jakelee niitä meille toisinaan aivan pyörryttävällä intensiteetillä.

    Myös kaikki tuollaiset persoonan jakaantumiset, johon viittaat, ovat kiinnostavia ja herättävät monia kysymyksiä. Vähän vastaavia pohdin muistaakseni, kun kirjoitin Leena Krohnin Hotel Sapiensista. Liittyi ruotsalaisen Boströmin ajatuksiin siitä, että todellisuus jossa elämme on tulevaisuuden ihmisten luoma simulaatio. Tällaisista ajatuskehittelyistä menen ihanan pyörryksiin ja Murakamilta tätä osastoa löytyy ihanan runsaasti.

    Kerrassaan mainio tämä kirjoituksesi. Lukemalla tämän sain päivän Murakami-hetken ja kyllä vaan olinkin sen tarpeessa. Kiitos Kaisa Reetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tämä kirja sai pääni vähän pyörälle, joten ei ihme, että se näkyy tekstistänikin... Ihanaa, jos tunne välittyi sinne saakka! <3 Ne, jotka eivät kuulu Murakami-faniklubiin, saavat sulkea silmänsä tässä kohtaa ;)

      Se tapa, millä Murakami venyttää todellisuutta, muistuttaa elävästi Dalin maalauksia. Katselin niitä tätä kirjaa lukiessani ja huomasin, miten yhteneväisiä tuntemuksia kirjallinen ja kuvallinen taide voivat aikaansaada. Miten aika ja avaruus muuttuvat,vvenyvät, kieppuvat silmissä ja miten tuo kaikki tuntuu niin luonnolliselta. ihan hullua! Niin kuin ehdoin tahdoin hyppäisi Lewisin kaninkoloon tietäen tasan tarkkaan mikä siellä on odottamassa ja vielä nauttisi siitä! :)

      Leena Krohnin Hotel Sapiens minun täytyy lukea. Katselin sitä alesta viime kuussa, mutta jätin kauppaan. Vo miksi... Tulen lukemaan tekstisi kirjasta ihan kohta!

      Kiitos kommentistasi ja ole hyvä:)

      Poista
  4. Kaisa Reetta, sinä olet kyllä tainnut löytää kirjailijasi! Kirjoituksesi on todella hieno ja moneen suuntaan ihanasti ryöpsähtelevä, sellainen että se pulppuaa Murakamin lukemisen iloa ja riemua :)

    Minusta tuntuu, että totean täälläkin jo ties kuinka monennen kerran, että minulle Murakami on vielä kokonaan kokematon. Sielutieteelliset ja moraalifilosofiset pohdiskelut houkuttavat niin, mutta jotenkin en sittenkään halua kiirehtiä hänen teostensa äärelle vielä... Luulen, että odotan juuri sitä oikeaa tuulta eikä se ole puhaltanut vielä - ei, vaikka nuo pohdiskelut niin kiehtovatkin. Ehkä jonakin päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin taidan olla! <3

      Minä olen kanssasi yhtä mieltä siitä (tästä on nimittäin kait keskusteltu aiemminkin), että kirjailijat ja kirjat tulevat lukijansa luo sitten kun niitten aika on. Voi hyvinkin olla, että Murakami ei koskaan puhuttele sinua ... Tai sitten löydät hänet vielä jossakin vaiheessa. Kirjatuulet puhaltavat niin omia aikojaan! .)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Kaisa Reetta, ihan hyvänen aika sentään, miten hienosti/innoittavasti kirjoitat <3 Minäkin otaksun vain yhden Murakamin lukeneena ja siitä pitäneenä, että Murakami ei kirjoita tullakseen hirveästi ymmärretyksi, vaan saadakseen kokeilla eri metodeja. Tosin Värittömän miehen vaellusvuodet oli tässä sarjassa varmaan aika tavanomainen eli ei niin kokeellinen.

    Rankimman ja ehdottomasti eri tyyleillä kokeilevan kirjaelämyksen koin Oatesin kirjan Sisareni, rakkaani kohdalla. Oates uskaltaa!

    Hieno teksti: Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ehdin vastata kommenttiisi vähän myöhässä, sillä makoilin eilisen päivän migreenissä... Onneksi kipu oli sen verran armelias, että sain luettua! kirjaseura oli nimittäin sen verran koukuttavaa, etten malttanut jättää tarinaa.

      Väritön mies on Murakamin selkeimpiä teoksia (noin niin kuin päälisin puolin). Lue tämä Kafka, se saa mielikuvakarusellin likkeelle! :)

      Oatesin Sisareni rakkaani on minulle tuntematon teos. Pistän nimen muistiin, kiitos jälleen! :)

      Ja kiitos kommentistasi

      Poista
    2. Aion jatkaa Murakamin lukemista, joten ehkä se voisi olla tämä <3

      By the way: Mikä kuva!

      Poista
    3. Leena, kiva.. Odotan postaustasi tästä! :)

      Kuva syntyi niin, että aloin leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla...

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!