Ema Saikoo: Tunteeni eivät ole tuhkaa

  Ensikohtaamiseni japanilaisrunoilija Ema Saikoon kanssa on jäänyt mieleeni harvinaisen kirkkaana ja kuultavana muistona: on elokuu 2009, istun pihalammen rannalla ja kuuntelen matkaradiota. Surenkorennot lentelevät veden yllä, iltapäivän aurinko helottaa. Radiosta kuuluu barokkimusiikkia. Kaikki tämä on niin rauhallista, että nukahdan.
Herään runoon. Ensin vain ääni lumoaa minut: miten soinnukas, miltei seireenimäisen ihana se onkaan... Mutta ääntäkin lumovoimaisimmiksi  nousevat sanat: yksinkertaiset, kirkkaat, kauniit sanat, jotka vangitsevat huomioni niin kuin ei mikään pitkään aikaan tätä ennen. On kuin sanat sulautuisivat osaksi edessäni kimmeltävää vettä, osaksi sudenkorentojen ja pilvien tanssia veden väreilevällä pinnalla. Aluksi tuntuu kuin runot olisivat vapaita kaikista kaksoismerkityksistä, mutta eivät sittenkään. Kaiken tämän voisi kuulla myös toisin korvin, toisenlaisena tarinana. 

Kuuluu vaimeaa keväisen joen solinaa,
aamu sarastaa, mutta silkkikertut
eivät liverrä vielä metsikön puissa. 
Idä taivas vaalentaa laaksojen ja vuorien värit,
viimein aamu valkenee, ensin siellä missä kirsikankukat ovat auenneet.

Kun ohjelma päättyy, saan tietää, että runot ovat lähtöisin 200 vuotta sitten eläneen runoilija-kalligrafi-kuvataiteilija Ema Saikoon siveltimestä. Ja että juuri kuulemani Radioateljeen ohjelma perustuu Kai Niemisen suomentamaan ja toimittamaan runokokoelmaan. Hankin teoksen seuraavana päivänä omakseni ja tuosta hetkestä lähtien se on kulkenut mukanani henkilökohtaisena voimakirjanani, jonka äärelle palaan aina kun haluan lukea jotakin hyvin kaunista ja yksinkertaista, kun haluan rauhoittua ja keskittyä juuri tähän hetkeen. Usein minulle riittää yksi runo, joskus viivähdän kokoelman parissa kauemmin, otan kirjan iltalukemiseksi, omaksi tyynynaluskirjakseni. 

***
  Ema Saikoo syntyi keski-Japanissa vuonna 1787 oppineeseen perheeseen: hänen isänsä, länsimaisesta lääketieteestä kiinnostunut henkilääkäri Ema Ransai oli kaikesta päätellen tasa-arvon kannattaja, sillä hän opetti Tahoa (Saikoon syntymänimi) lukemaan ja kirjoittamaan sekä japaniksi että kiinaksi. Lasta ohjattiin myös taiteiden pariin. Ainakin rakkaus kirjoihin näytti siirtyvän isältä tyttärelle kuin itsestään:
Isä avaa hollantilaisen kirjan, lapsi lukee kiinalaisia runoja.
He jakavat yhden yhteisen lampun valon,
kumpikin hakeutuu oman virtansa lähteille.
Isä lukee ajattelemattakaan lepoa,
lapsi kyllästyy ja alkaa ajatella kastanjoita ja bataatteja...

Saikoon taiteilijanimi Shoomu viittaa kiinalaiseen historiaan ja mytologiaan, mutta myös japanilaisen taiteen kulttiaiheeseen, bambuun, johon Saikoo näyttää suhtautuneen myös henkilökohtaisella intohimolla: hän maalasi bambuja omien sanojensa mukaan tuhansittain, hän kirjoitti niistä runoja, hän kuunteli huoneessaan bambujen luomaa musiikkia - hennossa tuulenvireessä bambunlehdet havisevat, tuulen yltyessä bambujen rungot lyövät helisten yhteen.  Bambujen vaatimaton ja sitkeä voima vetosi ja vaikutti Saikon taiteilijapersoonaan koko hänen elämänsä ajan.

Ikkunani edessä lumi taivuttaa kauniita bambunvarsia,
tartun leikinpäin siveltimeen, kumpaakin kättä palelee.
Kaksikymmentä vuotta olen tuskaillut oppiakseni tämän
ja nyt taivas avasi mallikirjan silmieni eteen.

*
Vuodet kuluvat, minä leikin siveltimellä
yksinäisessä huoneessani,
koko elämäni harhautui kerran tälle polulle, 
miten voisin enää löytää pois
Pienet iloni ovat puhtaita ja pyyteettömiä
kuin varjossa kasvavat kämmekät ja solakat bambut,
joiden viluisia hahmoja maalaan.

*
Ema Saikoo: Lumen peittämä bambu (maalauksen ajankohtaa en saanut selville)
Kuvan lähde: nagaragawagarou.com

Saikoo opiskeli kuvataiteita ja runoutta kuuluisien taiteilijoiden ja opettajien johdolla. Hänen tärkein runoudenopettajansa oli Rai San'yoo, joka ihastui runojen lisäksi myös niiden kirjoittajaan itseensä. Pahaksi onneksi Saikoo oli matkoilla San'yoon kosintaretken aikana ja isä antoi kosijalle tylyt rukkaset. Mikä kohtalo! Nopealiikkeinen mies etsi toisen vaimon ja matkoiltaan kotiin palannut, San'yoohon salaisesti ihastunut Saikoo masentui vakavasti kuultuaan isän laittaneen mestarin matkoihinsa.  Huhut kertoivat, että epäonnisesta kosioretkestä huolimatta Saikoon ja San'yoon välille kehittyi ajan oloon ainakin jonkinmoinen rakkaussuhde, josta ei kuitenkaan ole todisteita. Mestari tapasi oppilastaan parinkymmenen vuoden ajan vain seitsemän kertaa, mentorointi tapahtui pääasiallisesti kirjeiden välityksellä. 

   Runoilijattaren rakkauselämä on jäänyt jälkipolville salaisuudeksi. Yhden ihastuksen Saikoon runot kuitenkin paljastavat ja tuokin rakkaus oli luonteeltaan kovin etäinen: Hänen ihaililijansa lähetteli Saikoolle postia, johon runoilijatar vastasi romanttisin, runollisin sanakääntein. He eivät tavanneet tiettävästi koskaan. Mietin, mikä sai Saikoon tyytymään tämänkaltaisiin kirjesuhteisiin:  

Taivaan laidalta, Linnunradan takaa käsiini tuli kirje,
en voi tavata sen kirjoittajaa,
en kylpeä hänen tuoksussaan. 
Meidän kohtalomme yhdistää muste paperilla,
miksi mandariinisorsanaaras olisi katkera
kun ei tapaa koirasta?
Saikoo ei koskaan mennyt naimisiin. Hän eli koko elämänsä isänsä talossa, taiteelle ja perheelleen omistautuen, osallistui runoilijaseuroihin, matkusti toisinaan pääkaupunkiin mestariaan tapaamaan tai katselemaan kirsikan- tai luumunkukkien puhkeamista. Myöhemmin hän jättäytyi entistä enemmän kodin piiriin hoitamaan vanhenevia sukulaisiaan. Tämä oli hänelle täysin luonnollinen valinta, joka kuitnkin pakotti hänet luopumaan paljosta elämässään. Mutta taide - se pysyi aina.

 Tuona aikana taiteiden maailmaan heittäytyminen oli naiselle mahdollista vain, jos hän sattui kuulumaan yläluokkaan. Saikoo oli tässä suhteessa siis yksi onnekkaista. Mutta - kuinka ollakaan - Saikoon taidetta arvotettiin pääasiallisesti hänen naiseutensa kautta: 

Lattialla kukkuroittain piirustuspaperipinoja,
minä vain maalaan bambun kuvia, vaikka tunteeni eivät ole tuhkaa. 
Se mitä ajattelen ei näy ihmisten silmiin, he
 katsovat minua: "taas yksi naistaiteilija".
*
Alituiset, epäilemättä yistäviksi tarkoitetut vertailut miesrunoilijoihin pikemminkin ärsyttivät kuin imartelivat häntä. Tällaisiin kommentteihin syyllistyi mestari San'yookin. Saikoo on tietoinen naiseudestaan, mutta ei kommentoi runoissaan naisten yhteiskunnallista asemaa. Tuntuu, että moinen ei välttämättä häntä edes kiinnostanut; hän vain rakasti runojen kirjoittamista ja maalaamistaan. Tämän koen myös hänen hänen vahvuutenaan: hänen runonsa ovat hyvin omakohtaisia, hyvin  visuaalisia, yksinkertaisin sanakääntein kirjoitettuja, ohikiitäviä hetkiä ajan virrassa. Aiheet hän löysi useimmiten omasta arjestaan: perhe, taide, kauneus, naiseus, luonto, lapsuus,  nuoruus, vanheneminen... Hänen runonsa sisälsivät koko ihmiselämän. Päältä katsoen hyvin tyynien runojen alla välkehtii Saikoon laaja tunneskaala: Ystävien kesken vietetään iloisia, vinintäyteisiä iltoja, riemuitaan nuoruudesta, keväästä. Runoissa flirttaillaan, podetaan ikävystymistä, humallutaan, surraan. Hyvin selväksi käy, että Saikoo kaipaa lähelleen ihmistä, jotakuta, johon turvautua, jolle avata sydäntään muutoinkin kuin kirjeissä. Monet runot kielivät haikeudesta: aika kuluu, ja Saikoo maalaa tuhansia tuulessa heliseviä bambuja, tahraa sormensa musteeseen, hoitaa kämmeköitään ja orkideojaan, suree jo niidenkin kohtaloa. Ja mielenpohjalla ajatus: minun tunteeni eivät ole tuhkaa - missä on minun mandariinisorsaparini?

  Kai Niemisen toimittamassa kokoelmasta löytyy kolmesataa toinen toistaan kauniimpaa ja pysähdyttävämpää runoa vuosilta 1814-1860. Tämän teoksen viimeisen runon Saikoo kirjoitti vuotta ennen kuolemaansa. Ajan kulku näkyy kokoelmassa kauniisti: alkupuolen ujot, kirsikankukkajuhlien keväiset sävyt muuttuvat vähitellen, kypsyvät, saavat syvyyttä ja voimaa ja loistavat lopulta entistä entistä hiotumpina, hopeanhohtoisina.

Yhdeksänkymmentä päivää: kevään värit 
ovat muuttuneet aivan silmissä, 
ikkunan takana tihkusade, nukuttaa keskellä päivää. 
Tuntuu kuin vasta eilen olisin odottanut kirsikankukkia, 
yhtäkkiä onkin jo pionien aika. 

Tunteeni eivät ole tuhkaa -kokoelma sisältää kattavan runovalikoiman lisäksi myös Kai Niemisen kirjoittaman, lyhyen Ema Saikoon elämäkerran, katsauksen suomennostyöhön sekä runojen selityksiä. Kukin näistä on sijoitettu kirjassa omiin osioihinsa.

* Katselin äsken Ylen sivuilta, että edellä mainitsemani Radioateljeen tuottama kuulokuva 'Tunteeni eivät ole tuhkaa' on lähetetty ulos viimeksi viime heinäkuussa. Harmillista, että näitä Radioateljeen helmiä ei pidetä jatkuvassa kuuntelussa Yle Areenan puolella. Toivottavasti Yle uusii ohjelman taas pian. 

**  Pakko vielä erikseen hehkuttaa teoksen suomentajaa ja toimittajaa: miten ihanaa että on olemassa sellainen ihminen kuin Kai Nieminen, joka tuo näitä japanilaisen kulttuurin ihanuuksia suomalaisten tietoisuuteen ja ulottuville!  Kai Niemisen suomennoksia ja hänen omaa runotuotantoaan on tulossa blogiin lähikuukausien aikana lisääkin.

Ema Saikoo: Tunteeni eivät ole tuhkaa
Basam Books, 2009,
Suomentanut ja toimittanut Kai Nieminen
Suomennos tehty kiinan- ja japaninkielisestä alkuteoksesta Shoomu ikoo 1 & 2

Kommentit

  1. Mikä ihana kirjoitus! Kauniista loppukesän hetkestä kohti elämän ja runouden ihanaa polveilua! Ja niin kauniita, kauniita sanoja - sekä runojen että sinun. Luulenpa, että nyt olen kohdannut kirjoittajan - ei vaan kirjoittajaT, jotka avaavat minulle oven Japaniin... Sinä ja Saikoo, kiitos tästä Kaisa Reetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, voi miten ihanaa, jos kiinnostuksesi Saikoon runouteen heräsi! <3

      Saikoon tekstit ovat helmiä ja timantteja... Ja miten ihanaa että on olemassa sellainen ihminen kuin Kai Nieminen, joka tuo näitä japanilaisen kulttuurin ihanuuksia suomalaisten tietoisuuteen ja ulottuville!

      Kiitos kauniista kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Lisäsin kiitokseni suomentajalle tuohon blogitekstin lopppuunkin. Mitä meillä olisikaan ilman ihania kääntäjiämme! <3

      Poista
  2. Tässä postauksessasi on taitaa. Haluaisin heti lukea tämän kokoelman. Joskus nuorempana luin paljon tankoja ja haikuja, juuri Kai Niemisen ja tietenkin myös Tuomas Anhavan suomentamina. Voi, lukeapa näitä ja Kawabataa -- sopisi huomiseen lukurauhaankin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sinun täytyy etsiä tämä kirja! Tiedän, että rakastuisit Saikoon!

      Huomenna luetaan niin että sauhu nousee! Olen suunnitellut tekeväni huomiset ruuatkin tänään valmiiksi, ettei vaan mikään pääsisi häiritsemään... Tämä taitaa olla yksi niistä harvoista yksinelämisen hyvistä puolista: lukurauha taattu!:)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Ooh! ♥ Ihanaa, kun kirjoitit tästä nyt -- ja voi miten lumoavasti ja pakahduttavasti kirjoititkaan! Olen miltei sanaton, hengästyttää. ♥

    Kuten muistitkin, jaan kanssasi Japaniin kohdistuvan intohimon. Ema Saikoo ei ole tuttu, vaikka olen lukenut ihastuksissani muita Kai Niemisen suomentamia japanilaisrunoja. Nyt ihmettelen, miten tällainen aarre on voinut mennä minulta ohi. Mutta suurkiitos sinulle, nyt haluan tutustua tuohon ihastuttavaan edesmenneeseen runoilijaan ja Tunteeni eivät ole tuhkaa -kokoelmaan. ♥ Ihana, ihana kirjoitus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara... Oi,niin, me jaamme tämän tämän rakkauden Japaniin <3 Tänään viimeksi mietin, mistä tämä intohimo minulla kumpuaa, sillä se on miltei käsittämättömän vahva. Enkä koskaan ole päässyt käymään maassa. Se olisi kyllä yhden unelman täyttymys... Kohta täytyy ruveta opiskelemaan kieltä! :)

      Mutta onneksi meillä on suomentajia. Kai Niemisen kääntämiä runokokoelmia on hurja määrä ja katselinkin tässä juuri, mikä olisi seuraava ihana, johon tutustua!

      Kiitos ihanaisesta kommentistasi :) <3

      Poista
    2. Väliaikatieto: lainasin eilen Tunteeni eivät ole tuhkaa! Olen vähän aloitellut, ja jo aivan ihastuksissani. Kiitos, että kirjoitit tästä kirjasta -- yksi parhaista kirjavinkkauksista aikoihin! ♥

      Poista
    3. Ihanaa, Sara, tiesin, että rakastut!:)
      Ja ihania ovat nämä kirjavinkkailut! Olen jo kertaalleen lukenut Hannu-Pekka Björkmanin Kadonneet askeleet ja tykästyin kirjaan todella paljon. haluan lukea kirjan vielä uudestaan, ennen kuin pystyn lausumaan siitä täällä blogissa jotakin sen arvolle soveltuvaa...

      Kiitos :) <3 <3

      Poista
  4. Kaisa Reetta, tämä kirja on nyt minulla lainassa kiitos sinun <3 Luen joka päivä runoja, joten se, että nyt luen Saikoon ja Simonsuuren runoja on minulle yhtä kuin hengittäminen.

    Kiitos sinulle tästä Saikoon runojen henkeen kirjoitetusta jutusta ja etenkin runoilijavinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, voi kun ihanaa, jos juttuni innosti sinut lukemaan Saikoota <3 Toivoisin että mahdollisimman moni lukija löytäisi tämän kokoelman ja tiedän, että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen <3

      Ole hyvä Leena ja kiitos kauniista kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Lumoava kirjoitus - tosiaan houkuttelee tutustumaan Saikoon runoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos :) Saikoon runoihin kannattaa ehdottomasti tutustua! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!