Haruki Murakami - 1Q84 osa 3

  On kulunut yli puoli vuotta siitä kun viimeksi seikkailin Haruki Murakamin hullussa 1Q84-maailmassa (1Q84, osat 1 ja 2). Ensimmäiset osat jättivät minut hämmennykseen: miten kirjailija aikoi jatkaa uskomatonta tarinaansa siitä, mihin hän minut maaliskuussa jätti, miten hän selviytyy rakentamastaan kissankehdosta kasvonsa säilyttäen, niin, että voin yhä pitää häntä vakavasti otettavana kirjailijana.
Olin kuluttanut ensimmäisten osien kanssa paljon aikaa ja käsivoimia (kysehän oli melkein 800-sivuisesta tiiliskivestä), joten kolmannen osan täytyi tarjota minulle jotakin huimaa, ennen näkemätöntä, vähintäänkin ilotulitukseen verrattavaa lukukokemusta. Mutta Murakamipa yllätti minut (jälleen) täysin. Romaanisarjan kolmas osa veti maton perinteisiksi ja yksioikoisiksi osoittautuneiden odotusteni alta.

  Aomame ei ollut painanut liipaisinta.
Oli syyskuun alku. Aomame seisoi kirkkaassa aamuauringossa keskellä liikenneruuhkaa Tokion kolmostien levennyksellä ja työnsi Hecker & Kochin mustan piipun suuhunsa. Junko Shimadan jakkupuvussa ja Charles Jorurdanin korkokengissä. 
Ihmiset katselivat häntä autoistaan sen näköisinä, että kohta tapahtuu jotain. Keski-ikäinen nainen hopeanvärisessä Mercedes coupéssa. Ruskettuneet miehet korkealla rekan ohjaamossa. Aomame ajatteli, että ampuisi yhdeksänmillisen luodin kalloonsa suoraan heidän silmiensä edessä. Itsemurha olisi ainoa keino päästä pois vuoden 1Q84:n maailmasta. Tappamalla itsensä hän pelastaisi Tengon. Niin johtaja oli luvannut. Niin hän oli vannonut ja tahtonut itsekin kuolla.

  Tähän jäätiin viimeksi: Pahamaineisen Sakigage-kultin johtaja on kuollut. Yhteys kultin ja kummallisen pikkuväen välillä näyttää katkenneen, sillä ääniä ei kuulu enää. Kultin tulevaisuus on vaarassa, siitä ovat vastuussa harmittomalta vaikuttavan, vähän höpsön romaanin kirjoittanut nuori, omalaatuinen Fuka Eri ja kirjan 'toimittanut' Tengo. Johtajan kuoleman jälkeen myös Aomame kuuluu etsittyihin.  Naisten menneisyys on vahvasti sidoksissa kulttiin: Fuka Eri on johtajan karannut tytär ja Aomamekin on paennut suljetusta yhteisöstä jo varhain.

  Kumpikin heistä joutuu yhä pakenemaan. Kulttia vastaan hyökännyt Aomame uskoo sinetöineensä  kohtalonsa: häntä kehoitetaan jättämään Tokio, muuttamaan nimensä ja koko elämänsä, sillä täällä hänen turvallisuuttaan ei voida enää taata. Mutta Aomame haluaa jäädä väliaikaiseen turvapaikkaansa kaiken uhallakin, sillä jokin määrittämätön voima vetää hänen ajatuksiaan - ja sydäntään - kohti Tengoa. Vaikka heidän edellisestä kohtaamisesta on kulunut kaksi vuosikymmentä, vallitsee heidän välillään  sanaton, miltei yliluonnollinen yhteys, jonka Tengokin tahollaan tuntee. Mies elää - Fuka Erinin ja Aomamen tavoin - kummallisessa  kahtiajakautuneessa 1Q84-maailmassaan, lukee romaanikäsikirjoitustaan kuolevalle isälleen, potee yksinäisyyttä eikä lainkaan tiedä, että aika on käymässä vähiin.

  En saanut kirjalta sitä mitä siltä odotin, en huimia juonenkäänteitä, en paljastuksia enkä ilotulitusta. Sain jotakin aivan muuta, sain yllätyksen jota en ikinä osannut tältä romaanilta odottaa, mutta juuri näinhän maailmanluokan kirjailija lukijaansa parhaimmillaan vie. Murakami yllätti minut pysähtyneisyydellä, joka oli luonteeltaan intensiivisempää, syvempää kuin missään muistamassani kirjassa. Arkipäivän askare kerrallaan asetuin Aomamen ja Tengon elämään, hengitin heidän kanssaan samaa ilmaa hetkestä, tunnista toiseen, pysähdyin ja odotin jotakin tapahtuvaksi. Sillä vaikka elämmekin kirjassa yliluonnollisten tapahtumien keskuksessa, elämä näyttää olevan jossain toisaalla:

Aomame kätkeytyy Sakigagelta lukittautumalla kuukausiksi tokiolaiseen kerrostalohuoneistoon. Ajan kulumista helpottaakseen hän  tekee päivistään täsmällisesti toisiaan seuraavien suoritusten jatkumon, lukee Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -suurromaania ja ylläpitää lihaskuntoaan. Iltaisin hän istuu pienelle parvekkeelleen  odottamaan suurta, kahden kuun alla tapahtuvaa ihmettä.
 Elämän yksitoikkoisuudelta eivät voi välttyä sen paremmin Tengo tai Sakigagen palkkaama, väsymätön ja saalistaan vaaniva yksityisetsivä Ushikawakaan. Aomamen, Tengon ja Ushikawan hyvin samankaltaisina toistuvien  päivien seuraaminen ei pitkästyttänyt, vaan muuttui edetessään miltei meditatiiviseksi kokemukseksi. Nukahtamislääkkeeksi tästä romaanista ei silti ole, sillä Sakigagen ja rakastavaisten piiloleikki pitää hienoista jännitysmomenttia yllä läpi koko kolmannen osan. Jännitys on toki ymmärrettävä tässä Murakamille ominaisesti hyvin vähäeleiseksi elementiksi.

 Romaanin tyyli on omintakeinen ja ultrarealistinen. Tapa, millä Murakami punoo tarinan yliluonnolliset ainekset mukaan realistiseen kerrontaan, on hämmästyttävän taidokas. Pinnalta katsoen 1Q84-romaani lähestyy kevyehköä angloamerikkalaista proosaa (sarjakuvien maailmakin on oudolla tavalla läsnä) ja huokuu tästä huolimatta - tai sen lisäksi - syvää, hiljaista viisautta. Rohkeus sekoittaa genrejä keskenään on varmasti yksi syy Murakamin huimaan suosioon.

  En aio tässä kertoa, kuinka Aomamen ja Tengon rakkauden lopulta käy enkä edes sitä, ratkeavatko tarinan omintakeiset arvoitukset. Tämä riittäköön: Olkoot olosuhteet mitkä tahansa, kysymys on aina ennen kaikkea rakkaudesta. Kirjan viimeisillä sivuilla herkistyin kyyneliin ja mietin, että  juuri näin tämän tarinan tulikin päättyä, mikään muu loppuratkaisu ei olisi tullut kysymykseen. Sillä loppujen lopuksi tärkeintä ei ole se, kuinka 'valmiiksi' me saamme  maailmamme ja elämämme rakennettua. Maailma tulee joka tapauksessa aina olemaan täynnä epävarmuuksia, yksinäisyyttä, surua, vihaa ja muita puolivillaisuuksia. Maailma on raakile ja sellaisenaan ihan mukiinmenevä paikka elää - ja rakastaa. Sen hyväksyminen on ainakin puolikas askel kohti onnea.

  Tiikeriä tankkiin, sanoi Esson tiikeri vasen puoli naamasta näkyvillä. Oikea tai vasen, samantekevää. Tiikeri hymyili Aomamelle leveästi, luonnollisesti ja lämpimästi. Aion uskoa siihen hymyyn, hän sanoi itselleen. Se on tärkeää. Aomame hymyili niin kuin tiikeri. Hyvin luonnollisesti ja lämpimästi.

***

  1Q84:n kolmatta osaa on luettu myös muun muassa täällä: Anna minun lukea enemmän, Iltaluvut, Kannesta kanteen, Kirjakaapin kummitus,  Luetut, lukemattomat,   Lumiomena -Kirjoja ja haaveilua, Rakkaudesta kirjoihin, Nenä kirjassa ja Sinisen linnan kirjasto.


Haruki Murakami: 1Q84 osa 3 (1Q84, 2010) 446 s.
Kustantaja: Tammi
Suomentanut Aleksi Milonoff
Suomennos on tehty Philip Gabrielin englanninkielisestä käännöksestä.