30.9.2014

Vartiovuoren syyskuu

Vuosi kuvina -haaste on kuukautta vaille valmis. Elokuussa kuvaukset unohtuivat ja tässäkin kuussa asia muistui mieleen vasta viime tingassa. Onneksi sentään...


Vartiovuori sinnittelee vehreänä. Ruska alkaa täällä etelä- ja länsirannikolla yleensä hyvän matkaa lokakuun puolella. 

Yläkuvassa oikealla siintävän istuskeluryhmän kukkaistutukset näyttävät nyt tältä:


Kovin ränsistynyttä lyhtykoisoa tuolla taaempana ja mikähän tämä keltainen lienee... Tuttu kasvi, mutta nimi on pyhkiytynyt mielestä. Itse en olisi kyllä tähän lyhtykoisoa laittanut, vaikka minulla on sitä itsellänikin täällä Turussa parvekkeella...


Siellä se Tuomiokirkon torni siintää lehvästöjen yllä. Noita kaupungin siluetin eteen kasvavia puskia voisi minun mielestäni ihan hyvin harventaa jotta näkymät avartuisivat.


Turun vanhimman vesisäiliön 'torni' on rakennettu Vartiovuorelle vuonna 1903. Tyylillisesti se jännä sekoitus art nouveauta ja barokkia.  Rakennelman jokaisessa yläkulmassa on graniittinen delfiini, joista kaksi voi toimia vedenheittimenä. Nykyisin mäen alla oleva vesisäiliö on tyhjillään, muttei toimeton: siellä on pidetty ainakin yksi taidenäyttely.


Mutta en minä näitä koskaan delfiineinä ole osannut pitää, pikemminkin joinain itämaisina hirviöfiguureina.

***

Toivottelen mukavaa viikonjatkoa!





14 kommenttia:

  1. Upeita kuvia turusta, vaikka itsekkin asun täällä tois puol jokkee, niin ei ole tullut kuvattua turkua paljoakaan, mutta kaikkee muuta löytyy blogistani. Hienot kuvat on kaikki täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pike, minä taidan asua sitten 'täl puol jokke'... Vai mitenhän nuo määritelmät menikään, ei niistä selvää ota..

      Minäpä tulen blogiisi vierailulle, kiva kun piipahdit täällä!

      Kiitokset :)

      Poista
  2. Erityisen kaunis alue ja nuo lehmukset. Ainakin rungoista päätellen lehmuksia, puistolehmuksia.

    Tuo vesisäiliön torni on kaunis! Mietippä nyt millaisia vedenpuhdistamoja ja muita tehdään pitkin Suomea, Meidän saarella, luonnonkauniilla Päijänteen rannoilla on pari sellaista hirvitystä, että pahaa tekee.

    Kuanista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena.lehmuksia lienevät.

      Vesisäiliörakennelma on erikoinen ja kaunis, ihme, ettei sitäkin ole purettu repimisen hulluina vuosina.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Tänään syyskuu on jo vaihtunut lokakuuksi, ja ihana leimuava ruska hiipii ehkä pian sinnekin... Vaan oi, lempeää syksyn tuntua näissäkin kuvissa jo on :) Ja onpa mielenkiintoinen ja merkillinen rakennelma tuo vesisäiliön torni, jotenkin satumainenkin...

    Suloisia syyspäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, lokakuu alkoi lämpimänä ja aurinkoisena! :) Toivottavasti aurinkoiset päivät jatkuvat tästä vielä pitkään. Talvi saisi tulla kuitenkin nopeasti, olisi ihanaa, jos se loska ja loka unohtuisivat säiden säätäjältä tänä vuonna ;)

      Kiitos kommentistasi :)



      Poista
  4. Delfiini? Minustakin tuo on joko itämainen hirviöhahmo tai sitten polynesialainen kanootin keulahahmo.

    Ihania kuvia taas kerran! Minulta tämä(kin) haaste on osin unohtunut, mutta nautin muiden ottamien kuvien katselusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eikötunnu hassulta, mikä delfiini tuo nyt on ;)

      Minä unohdin haasteen viime kuussa. Harmi, olisi ollut ihanaa saada kaikki 12 kuukautta mukaan haasteen koontipotaukseen.

      Kiito kommentistasi :)

      Poista
  5. Kaunista syksyä Vartiovuorella!
    Joko se vuosi lähes vierähti, ajattele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki, kiitos! :)

      Aattele niin, mihin ihmeeseen se vuosi taas hurahti??? :)

      Poista
  6. Hienoja kuvia olet ottanut mäen päältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on niin hieno mäki, jolta ottaa ;)

      kiitos kommentista, inssi :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!