Nura Farah: Aavikon tyttäret



  Khadija-tyttönen elää paahtavan auringon alla Somalian aavikon laidalla ja odottaa sadetta. Maa on rutikuiva, pilvimuodostelmat lipuvat hitaasti horisontin taa. "Onko tämä Allahin tahto? Emmekö ole kunnioittaneet häntä tarpeeksi ja nyt hän iskee päällemme ikuisen rangaistuksen?" kyselevät Khadijan kotileirin vanhat naiset.

  Aavikon elämä on ankaraa. Tänne asettunut paimentolaiskansa  on sopeutunut seuraamaan luonnon kiertokulkua: kuukausien mittaisia kuivia kausia seuraa lyhyt sadeaika, joka suo aavikon lapsille lyhyen helpotuksen ja antaa voimia seuraavaa kuivaa kautta varten. Samalla tavoin kuin aavikon ruoho piilottaa elämänvoimansa siemeniin, paimentolaiset koteloivat sadekauden vehreän muiston sydämeensä. Sillä tätä hetkeä he kaikki jaksavat odottaa:

  Taivas ei lakannut satamasta ja vettä riitti.
Khadijan nuori mieli löysi ilon. Eläimet söivät ja lihoivat ja samassa tahdissa sai Khadijakin painonsa takaisin. Posket hehkuivat terveen punaisina. Ujo nauru täytti sielun.
Khadija keräsi polttopuut ja auttoi hooyo Fatimaa eläinten kanssa. Tasainen, vihreä ruohomatto peitti aavikkoa ja vuohet ja lampaat söivät  heinää. Kamelilaumat tunkivat päänsä puiden lehvistöihin. Maito virtasi ja kamelin utareet pursuivat ja roikkuivat raskaina. Fatima ja Khadija lypsivät maitoa hiekalle, ettei pikkukameli joisi itseään hengiltä.

  Paimentolaisleirin elämä on yhtäkkiä täynnä naurua ja laulua, nuotion äärellä tanssitaan ja kiitetään Allahia: Hän on se, joka antaa ja ottaa, ihmisen osa on totella ja kunnioittaa jumalansa päätöksiä.

  Uskonto on ankarien luonnonolojen ohella tärkein paimentolaisten elämää ohjaava tekijä. Allahin pelko on iskostunut syvälle kulttuuriin: täällä koraanin säkeet ovat laki, jota vastaan ei kenenkään kuolevaisen ole lupa nousta. Klaanikulttuuri on lisäksi ankaran patrioottinen. Kaikki valta on miehillä, naisten arvo on olematon: heidän tehtävänään on pysyä 'puhtaana' avioliiton solmimiseen saakka ja tuottaa aviomiehen sukuun mahdollisimman paljon miehiä. Tyttölapsen syntymä on osoitus Allahin vihastumisesta. Tytär on käytännössä arvoton kuluerä aina naimaikäänsä saakka. Jos käy niin hyvin, että tytär sattuu olemaan kaunis ja työteliäs, hänestä saatetaan kuitenkin naimakaupan yhteydessä maksaa hyvinkin sata kamelia. Tytön ja naisen 'puhtaus'  taataan julmalla silpomisrituaalilla. Ilman sitä perheen ja koko suvun kunnia saattaisi olla mennyttä. Se, että myös naiset tuntuvat vaativan silpomisen suorittamista omille tyttärilleen, on surullinen, ahdistava todiste paimentolaisyhteisöissä elävien naisten asemasta.

  Khadijan äiti, hooyo Fatima on onneton. Hänen sankarillinen, yhteisön suuresti kunnioittama aviomiehensä  kuolee klaanien välisessä yhteenotossa ja jättää jälkeensä vain yhden pojan. Hooyo Fatima palvoo ja hemmottelee ainoaa poikaansa ja kohtelee tytärtään kuin spitaalista. Äiti kasvattaa pojastaan isänsä seuraajaa,tämän muistoa kantavaa soturia, jonka aikanaan tulee kostamaan isänsä julman surman. Mutta kohtalo tekee suunnitelmat tyhjiksi, kun hoyyo Fatima ja Khadija jäävät yhtäkkiä kahden. Pahempaa kohtaloa Fatima ei voi enää itselleen kuvitella. Hän kääriytyy katkeruuteensa, muuttaa vihansa ankaraksi, fundamentalistiseksi uskonnollisuudeksi, jonka terävin kärki osuu aina Khadijaan. Tulee hetki, jolloin äiti vaatii tyttärelleen 'täydellisen puhdistusrituaalin' toimittamista. Oman tyttären tuskanhuudotkaan eivät estä häntä viemään sadistista silpomisrituaalia loppuun. 'Kaikki pois', Fatima huutaa kuin henkensä hädässä. Allahin ja hänen kuolleen sankarimiehensä kunnia on tärkeämpää kuin tyttärelle koituva kärsimys...

   Mutta Khadijan elämänhalu on  kärsimystäkin voimakkaampaa. Hän tahtoo laulaa, nauraa ja tanssia, nauttia elämästään siinä missä leirin muutkin nuoret. Tyttö saa vapaudenkaipuulleen tukea yllättävältä taholta: leirin uskonnollinen johtaja ottaa hänet suojelukseensa ja pehmentää katkeroituneen hooyo Fatiman vaikutusta tyttöön. Khadija oppii unelmoimaan sellaisistakin asioista, jotka eivät ole tähän saakka kuuluneet aavikon tytärten elämään: hän innostuu runonlausunnasta ja tahtoo ryhtyä kamelipaimeneksi. Eipä ihme, että nuori ja ylpeä Khadija saa osakseen ihmetteleviä katseita - jotka pikku hiljaa muuttuvat ihaileviksi - jopa hooyo Fatiman kasvoilla välähtää hymy...

  Kaikkien aavikon tytärten tapaan myös Khadija päätyy aikanaan järjestettyyn avioliittoon. Hän joutuu eroon omasta tutusta elinympäristöstään, tilanteeseen, joka ei ole nuorelle tytölle helppo: uudessa kodissaan häntä on vastassa jo yksi vaimo, miehelleen alisteinen Luul, joka sairaalloisuudestaan johtuen ei ole kyennyt saattamaan maailmaan lasta. Luul ei tahtoisi jakaa miestään kauniin Khadijan kanssa, mustasukkaisuus liekehtii ja saa vaarallisiakin mittasuhteita. Naisten välille syntyy kaikesta huolimatta varovainen, kohtalonsisaruudesta kumpuava ystävyyssuhde ja ihmeekseen Khadija huomaa kiintyneensä myös heidän yhteiseen aviomieheensä. Kun vaarana on saada talouteen vielä kolmaskin vaimo, hän on valmis kääntymään jopa Allahia vastaan säilyttääkseen  erityisasemansa miehensä sydämessä.

  Nura Farahin viehättävä ja samanaikaisesti hätkähdyttävän  todenmukainen tarina Somalian tyttäristä vei minut mukanaan. Se ihastutti, hämmensi, avarsi  käsityksiäni Somalian lähihistoriasta, nykyisyydestä ja somalialaisten naisten asemasta.  Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1950- 1960-luvuille, Somalian itsenäistymisen aikaan: Uusi valtio on vaikean valinnan edessä: yhtäältä  halutaan kulkea kohti brittiesimerkin mukaista demokratiaa, toiset äänenpainot vaativat islamilaisen valtiojärjestelmän luomista. Seuraa lyhyt demokratian aika, joka sekään ei tuo sanottavaa muutosta aavikon tytärten asemaan. Aikanaan myös Khadijan oma tytär saa tuta tämän, haaveillessaan vaatimattomasta kouluttautumisesta,  lukemaan ja kirjoittamaan oppimisesta.

  Nura  Farahin  suomeksi kirjoittama esikoisteos tuo maamme kirjallisuuspiireihin aivan uusia tuulia, hehkuvia oranssin sävyjä, aurinkoa ja aavikon rytmiä!  Saudi-Arabiassa syntynyt, 13-vuotiaana Suomeen muuttanut  Farah on ehtinyt ennen Suomeen muuttoaan asua myös Somaliassa. Kirjailijatar itse on ehta kaupunkilaistyttö, mutta on haastatteluissa kertonut kuunnelleensa äitinsä ja isoäitinsä kertomuksia Somalian aavikolla eläneen paimentolaissuvustaan. Vaikka Aavikon tyttäret on fiktiivinen teos, Farahin suvussa kulkenut suullinen perinne pääsee tässä teoksessa vahvasti ja hienosti esille.
Lämmin kiitos kirjailijalle hienosta lukukokemuksesta! Jatkoa kirjalliselle uralle seurannee?

Kiitokset myös Kirjan pauloissa -blogin Paulalle! Voitin Farahin romaanin hänen keväällä pitämästään kirja-arvonnasta.

Aavikon tyttäriä on luettu myös muun muassa täällä: Amman lukuhetki, Järjellä ja tunteellaKirsin kirjanurkka, Luettua,  Mari A:n kirjablogi,  Reader, why did I marry him? ja Sallan lukupäiväkirja.

Nura Farahin haastattelu Ylen Aamun kirja -ohjelmassa on nähtävissä Yle Areenan sivuilla.



Nura Farah: Aavikon tyttäret, 2014, 236 s.
Kustantaja: Otava, 2. p.
Kansi: Timo Numminen




Kommentit

  1. Hieno kirjoitus Kaisa Reetta! Näin taannoin Nura Farahin haastattelun, ja sekä kirja että kirjailijatar herättivät ilahtunutta innostusta. Tämä on varmasti hieno ja tärkeä kirja, joka kenties jonakin hetkenä tulee minunkin luettavakseni. Oli antoisaa viivähtää kirjan maailmassa sinun kauniin kirjoituksesi myötä. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos :) Farahin kirja oli iloinen yllätys.
      Nautin sen lukemisesta kovasti, ajattelemisen aihettakin se antoi roppakaupalla. Toivottavasti löydät tiesi romaanin pariin!

      Poista
  2. Tämä kirja minun on kyllä etsittävä käsiini, kiinnostaa kovasti. Huomasin juuri että Nura Farah on keskustelemassa kirjastaan huomenna ke Otavan kirjakaupalla Helsingissä. Vielä ehtisi ilmoittautua. http://mediatiedot.otavamedia.fi/ilmoittaudu/ilmoittautumislomake.asp?ID_tilaisuus=235

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, suosittelen kovasti tätä kirjaa!

      Enpä ehtinyt seuraamaan keskustelua, olisipa ollut mielenkiintoista kuulla lisää kirjailijattaren ajatuksia.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Tämä oli minustakin hieno lukukokemus. Farah avaa somalilaista kulttuuria monesta näkökulmasta ja lisää meidän ko. kulttuuria tuntemattomien ymmärrystä. Kun asioita ei tunne, on helppo tuomita. Mitä enemmän tuntee, sitä vaikeammaksi jyrkkä tuomitseminen käy.

    Olin tosi iloinen, kun sain Farahilta sähköpostia, jossa hän kiitti minua bloggauksestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tämä oli todella hieno, avartava lukukokemus!

      Aavikon tyttäret on monessa mielessä hyvin tärkeä kirja. Lukiessani ja myöhemmin tätä juttua kirjoittaessani yritin kuitenkin tietoisesti välttää sitä tarkastelukulmaa, jossa näkisin kirjan ensisijaisesti 'maahanmuuttajan kirjoittamana teoksena'. Keskityin itse tarinaan, joka jo yksistään riittää tekemään tästä romaanista hienon lukukokemuksen.

      Hienoa, että kirjailijatar muisti sinua sähköpostilla, juttusi kirjasta olikin todella hyvä! :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Kiitos hyvästä kirja-arvostelusta! Tätäkin esittelyä oli antoisaa lukea. Kirja ja tarina kiinnostavat myös, varsinkin kun vastikään asiakkaanani oli viehättävä nuori Somailiasta tullut nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, Virpi :)

      Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa! Kirjallisin siivin tehty hyppäys syyskesäisestä Suomesta keskelle kuumaa aavikkoa oli mielenkiintoinen kokemus!

      Poista
  5. Kiva, kun luit ja kirjoitit tästä. Silmäilin arviotasi vain silmänurkasta, sillä en ole vielä itse blogannut tästä. Palaan kirjoitukseesi perusteellisemmin oman bloggaukseni jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos sinulle itsellesi! <3

      Kirja oli aivan ihastuttava!

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!