Joanne Harris: Persikoiden aikaan


Joanne Harris: Persikoiden aikaan, 2013. 409 s.
Englanninkielinen alkuteos Peaches for Monsieur le Curé, 2012
Kustantaja: Otava
Suomentanut Satu Leveelahti
Sain kirjan lahjaksi

  Maailmanmainetta keränneen, elokuvanakin tutuksi tulleen Pienen suklaapuodin tarina jatkuu sarjan kolmannessa romaanissa.

  Vuosia on vierähtänyt siitä kun Vianne Rocher hyvästeli suklaapuotinsa ja ystävänsä pienessä Lansquenetin kylässä. Romaanin alussa suklaantekijä-taiteilija-näkijätär asuu tyttäriensä ja elämänkumppaninsa kanssa Pariisissa, Seinen varrelle parkkeeratussa asuntolaivassa. Menneisyys herää eloon, kun vanhan ystävän jäämistöstä löytynyt kirje saapuu Pariisiin: ‘Lansquenet tarvitsee sinua taas!’

  Vianne noudattaa kuolleen ystävänsä kutsua ja palaa kylään tuulten siivin. Heti kylään saavuttuaan Vianne huomaa, ettei Lansquenet ole enää entisensä: alueelle on muuttanut siirtolaisia Pohjoisafrikasta eikä yhteisymmärrystä kylän uusien ja vanhojen asukkaiden välillä ole syntynyt. Yhteenotto kahden toisilleen vieraan kulttuurin välillä näyttää väistämättömältä: viha leimahtaa, kun muslimiyhteisö alkaa puuhata itselleen moskeijaa. Kylän alkuasukkaat ovat tästä kauhuissaan: päivittäiset rukouskutsut kietoutuvat kirkonkellojen ikiaikaiseen kumuun ja häiritsevät Tannes-joen toisella rannalla sijaitsevan vanhan asujaimiston perikatolilaista elämää. Rauha katoaa lopullisesti, kun Lansquenetiin saapuu mustaan kaapuun pukeutunut, salaperäinen ja vaarallinen skorpioninainen ja hänen komea, mutta arvaamaton veljensä. Alunperin varsin suvaitsevaiselta vaikuttanut muslimiyhteisö käpertyy itseensä ja uskonnollinen fundamentalismi leviää varsinkin nuorten miesten keskuuteen.
Kylää koettelee myös katolisen kirkon sisäinen taistelu, jossa vastakkain ovat asettuneet perinteet ja uusi aika. Tämän taistelun uhriksi joutuu Francis Reynaud, vanhoillinen pappismies, joka tahdotaan syrjäyttää tehtävästään vanhassa suklaapuodissa tapahtuneen tuhopolton jälkeen.

  Joanne Harris käsittelee kulttuurien ja uskontojen, sekä vanhan ja uuden ajan välistä yhteentörmäystä viihdekirjallisuudelle ominaisella pehmeydellä, mutta silti ihan uskottavasti, kirjallisuuslajin huomioonottaen jopa kunnianhimoisesti. Ihmisten välisinä sillanrakentajina toimivat varsinkin naiset ja lapset. Ja niin kuin oikeassakin elämässä, naisten vaalima ruokakulttuuri tarjoaa lopulta lempeän ja toimivan tien lähestyä uutta ja outoa elämäntapaa.

  Persikoiden aikaan onkin kaiken muun antinsa ohella erityisesti suurta ruuan juhlaa! Tannes-joen toiselta puolen leviää eksoottisten mausteiden ja ruokalajien tuoksu, persikat kypsyvät puutarhassa, hillokattilat porisevat ja suklaa sulaa suuhun. Romaanissa syödään hyvin ja usein! Vianne astuu suklaiseen taikamaailmaansa, loihtii pienet taideteoksensa täyteen iloa, ystävyyttä, hyväksyntää, rakkautta, uteliaisuutta, anteeksiantoa ja lähtee kiertämään kylää herkkukori käsivarrellaan. Mutta musta Autan-tuuli puhaltaa, sitä eivät voi ehkä Viannenkaan taiat voittaa...
  
 'Roux oli oikeassa. Miksi minä olen täällä? oli virhe tulla tänne. Kammottava, tuhoisa, typerä virhe. Miten saatoin ikinä uskoa, että voisin suklaalla ratkaista kaiken. Eteläamerikkalaisen puun jauhetuilla pavuilla; sokerilla; hyppysellisellä mausteita. Makeita mielikuvia, ei yhtään sen todellisempaa --. Armande sanoi, että Lansquenet tarvitsee minua. Mutta mitä muuta minä olen tuloni jälkeen tehnyt kuin potkinut auki ovia, joiden olisi pitänyt pysyä kiinni?'

  Harris tarjoaa lukijalleen pehmeästi soljuvaa eksotiikkaa, mystiikkaa, tuoksujen ja makujen huumaa, ystävyyden ylistystä ja lempeää jännitystä. Toisin paikoin aistittavaa joutokäyntiä ja lopun pienoista kiirettä lukuun ottamatta Persikoiden ajasta sukeutui nautittava viihderomaani.

  Romaani on ollut monen kirjabloggaajan lukulistalla. Poimin tähän muutaman googlettamalla vastaan tulleen: Järjellä ja tunteella, Kirjakolo, Leena Lumi,   Mari A:n kirjablogi, Upotus ja Villasukka kirjahyllyssä.

Kommentit

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, olin vastaamassa kommenttiisi Seijastiina, mutta painoin vahingossa vastaa-nappulan sijasta poista-nappulaa. Uskomaton moka, pyydän anteeksi!

      Muistan kommenttisi kuitenkin.

      Pienen suklaapuodin tarina todellakin jatkuu tässä romaanissa, itseasiassa se on jo toinen jatko-osa Viannen tarinalle. Ensimmäistä niistä, Karamellikenkiä en ole lukenut, mutta pääsin kyllä tarinan kärryille nytkin. Persikoiden aikaan -kirjan voi lukea hyvin myös itsenäisenä kertomuksena.

      Kiitos Seijastiina kommentistasi, vaikka sen kävikin mokani takia vähän köpelösti! <3 <3 <3

      Poista
  2. Persikoiden aikaan on odotellut minua hyllyssäni jo vajaan vuoden ajan, sain se kirjavaihtarina ystävältä. Vielä ei ole tullut tämän kirjan oloa, mutta jossain vaiheessa haluan lukea. Pidin edellisistä Vianne-kirjoista yllättävän paljon.

    Sinun kirjakuvasi on tälläkin kertaa aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän mukavia ovat Harrisin kirjat olleet minunkin mielestäni. Tunnustan, että ensimmäisen lukemani (pienen suklaapuodin jälkeen) ostin ihan vain hurmaavan kansikuvan takia... Muutaman kirjan olen häneltä lukenut, jotkin niistä nappaavat enemmän kuin toiset. Esimerkiksi Sarkaa ja samettia oli muistaakseni pelkkää tyhjäkäyntiä...

      Kiitos, Katja :)

      Poista
  3. Kaisa Reetta, minä pidin tästä kirjasta Harrisilta toisiksi eniten, sillä vieläkin menee Appelsiinin tuoksu tämän ohi, mutta tämä on toka. Viihdyin yllätävänkin hyvin, mutta kirjat, joissa ruoka on tärkeässä roolissa ovat minusta kiehtovia.

    Ihana kirja-tähtianiskuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Appelsiinin tuoksu on ihana, sen voisi lukea uudemmankin kerran :)

      Ruoka tuo kirjoihin täytettä... Jostain luin, että nykykirjallisuus keskittyy kulinarismiin jo vähän liikaakin, arvioijan mukaan ruoka vie katseen pois asiasta tai siitä, ettei asiaa ole. Tässä kirjassa moinen ei tullut edes mieleen.

      Kiitos, Leena :)

      Poista
  4. Tämä on aivan ihana kirja! Nämä Vianne kirjat ovat ehdottomia suosikkejani. Olen tosin samaa mieltä, että kaikki Joanne Harrisin kirjat eivät ole yhtä hyviä, mutta ne jotka ovat ovat täyttä kultaa! Harrisin kirjoja lukiessa kun kaikki aistit ovat käytössä. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kuva, mutta niinhän täällä aina! <3 Olen lukenut Harrisilta vain Suolaista hiekkaa, ja vaikka muistan sen lukiessa tuntuneen puuduttavan pitkästyttävältä on se kuitenkin jättänyt mieleeni vahvan jäljen ja muistelen kirjaa edelleen aika ihastuneena. Tämän Vianne-trilogian haluaisin lukea jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  6. sara, minun täytyy myöntää, että muutamat Harrisin kirjat ovat minunkin mielestäni pitkästyttäviä.. Varsinkin Sarkaa ja samettia muistelen sellaiseksi. Kiitos kommentistasi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!