Stephen Fry: Koppava kloppi

(Lisään kirjan kansikuvan tähän myöhemmin, kun saan kirjan jälleen käsiini ja pääsen ottamaan siitä kuvan).

Rakastettu näyttelijä, kirjailija, koomikko, runoilija ja toimittaja Stephen Fry kertoo tässä muistelmiensa ensimmäisessä osassa lapsuus- ja nuoruusvuosistaan kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentälukujen Englannissa. Pikku Stephenin ylempään keskiluokkaan kuuluvat vanhemmat laittavat lapsensa yksityiseen, pojille tarkoitettuun sisäoppilaitokseen tämän ollessa vasta kahdeksanvuotias.

  Koulutiestä tulee pojalle tuskainen. Sopeutuminen sisäoppilaitosten 'tervehenkiseen', normatiiviseen maailmaan on hankalaa, sillä poika on saanut kasvaa kotioloissa suhteellisen vapaasti. Stephenin suurena toiveena on tuntea itsensä osaksi yhteisöä, kuulua joukkoon, mutta kohtalo määrää toisin:  Hän on surkea urheilussa (kouluaikona hän inhoaa kaikkea siihen liittyvää), eikä osaa laulaa (vaikka musiikkia muuten täydestä sydämestään rakastaakin). Jo yksin nämä seikat ovat omiaan sysäämään Stephenin toverikunnan ulkosyrjälle. Oletusarvona on, että kaikki oppilaat osallistuvat innolla koulun järjestämiin, pakollisiin urheilu- ja musiikiharrastuksiin, mutta Stephen -ressukka ei opi edes uimaan ja kun hän avaa kuoroharjoituksissa suunsa, hänen luullaan temppuilevan. Ulkopuolisuuden tunne syvenee entisestään, kun hän huomaa pitävänsä pojista vähän enemmän kuin olisi sallittua ja jopa rakastuu yhteen heistä.

 Stephen keksii kuitenkin omat keinonsa selviytyä:  Kuin vahingossa hän löytää 'omimmat alueensa', Valehtelun ja Varastelun. Kiinnijäämisen pelko on mukavan kutkuttavaa ja tuo elämään aivan uudenlaista, jännittävää viehätystä. Ajan myötä pojasta sukeutuu oikein taitava pikku huijari. Varastelu alkaa viattomasti, retkillä  kyläkauppaan. Siellä taskuun sujahtaa karamelleja ja muita pikkutavaroita (Stephen pitää mahdottoman paljon karamelleista ja tunnustaa vielä aikuisiälläänkin olevansa karkkikoukussa). Myöhemmin varkaudet ja huijaukset muuttuvat suunnitellummiksi. Mahdollisuuksia rikoksentekoon löytyy helposti ja Stephen kokee salaista ylpeyttä 'saavutuksistaan'. Vuosia myöhemmin hän katuu tekojaan, eikä muistelmia kirjoittaessaankaan tunnu antavan itselleen anteeksi nuoruuden hairahduksiaan, vaikka aika on valanut muistoihin jo vähän hymyäkin. Ironiassa, varsinkin itseen kohdistuvassa, on mukana aina myös pieni palanen surua:
  'Pukuhuoneet. Rahan kilahtelu. Raskas hengitys. Suu raollaan. Sydän takoo. Ne kaikki ovat tuolla ulkona pelaamassa. Reitti selvä. 
Vielä nytkin yritän kaikin voimin antaa itselleni anteeksi vuosikausien varasteluni. Myymälävarkauteni ja myöhemmät, suurisuuntaisemmat luottokorttihullutukseni voi kaikki sivuuttaa nauramalla tai olankohautuksella. Ehkä. 
Mutta tämä oli todella inhottavaa, tämä oli salakähmäistä. 
"Sinussa on aina ollut jotain salakähmäistä, Fry."
Jotkut opettajat ja valvojaoppilaat tapasivat ääntää sukunimeni tavalla, joka kuulosti minun syyllisissä korvissani viekkaalta, epäpuhtaalta, rottamaiselta, kettumaiselta, vilpilliseltä, epäterveeltä, petolliselta, kaksinaamaiselta ja kertakaikiaan salakähmäiseltä.'

Rangaistuksista tulee Stephenille arkipäivää, sillä hän ei suuremmin välttele kiinnijäämistä, vaikka sen pelosta nauttiikin (mielenkiintoinen yhtälö, jota Fry kirjassaan analysoi). Rangaistuksekseen hän valitsee yleensä kepin, joka tuntuu olevan helpoin tapa hoitaa ikävä, mutta pakollinen homma pois päiväjärjestyksestä (rangaistusvaihtoehtojen joukossa olisi myös jälki-istuntoa ja vessanpesua). Ei hän rangaistuksistaan nauti, mutta makuusalissa, iskujen jälkiä muille pojille esitellessään hän tuntee samaa ylpeyttä kuin muinaiset soturit saattoivat tuntea esitellessään sotatantereilla saamiaan haavoja.

On hyvin mahdollista, että Stephenin vaikeus sopeutua kasvatusmenetelmiltään kovin vanhanaikaiselta tuntuvaan sisäoppilaitokseen johtui (ainakin osittain) hänen poikkeuksellisesta älykkyydestään. Ei liene ihme, että poika joskus turhautui. Nuori Stephen piti älykkyyttään pelkkänä riesana: se oli vain yksi lisäsyy joutua opettajien hampaisiin:
   'Penkoessani sitten eräänä iltapäivänä  rehtorin työpöytää olin sattunut löytämään luettelon, jonka otsikkona oli "Eleven Plus -tulokset" ja johon oli listattu "älykkyysosamäärätulokset" tai jotain vastaavaa roskaa. Panin ne merkille, koska ykkösenä oli minun nimeni, jonka jälkeen oli kirjoitettu koneella asteriski ja sulkeisiin sanat "lähes nero". Rehtori Cromie oli alleviivannut tämän sinimustalla mustekynällään ja raapustanut sen jatkoksi: " No sehän piru vie selittääkin lähes kaiken..."
Mitä tahansa tästä sanonkin, se kuulostaa kerskailulta, mutta en ilahtunut tippaakaan saadessani tietää, että minulla on korkea älykkyysosamäärä. Ensinnäkään en pitänyt sanasta "lähes" huomautuksessa "lähes nero" (jos kerran pitää olla luonnonoikku, niin ollaan sitten kunnolla oikkuja, eikä jäädä puolitiehen)...'

 Ennen pitkää Stephen huomaa, ettei enää tarvitse keksiä valehtelulleen konkreettisia syitä. Valehtelusta itsestään tulee hänelle hienovireistä peliä, luonnollinen tapa olla vuorovaikutuksessa maailman kanssa:
  'Paljastumista edeltävävinä tunteina hikoilin pelosta, mutta  itse paljastumisen hetki määritteli minut:kävin latautuneeksi, innostuneeksi ja tyytyväiseksi ja samalla pysyin ulkonaisesti täysin tyynenä ja itsevarmana ja kykenin laskelmoimaan sekunnin murto-osassa. Valehtelu saattoi minut urheilijoille tuttuun tilaan, jossa kunto on yhtäkkiä kohdallaan ja ajoituksesta tulee luonnollista ja rytmikästä, mailan äänestä suloista ja laulavaa: siinä tilassa on samaan aikaan rento ja äärimmäisen keskittynyt.'

  Iän karttuessa Stephenin 'turmionkierre' kiihtyy. Sitten seuraa odotettu, helpottava pysähdys ja elämä saa vihdoin uuden suunnan.

Fry on loistava kertoja: Tarina ryöppyää villinä ja raikkaana kuin vesiputous, pyrähtää vikkelästi asiasta toiseen, kunnes palaa taas hetkeksi siihen, 'mistä alunperin pitikään kertoa'. Hurjasta ajatuksenjuoksusta huolimatta tekstiä on helppo seurata, sillä Fry pitää jutun langat tiukasti otteessaan.
-Ja otteessaan hän pitää lukijansakin. Koppavan klopin tarina on yhtä aikaa hersyvän hauska, viiltävän traaginen, mietiskelevä, analyyttinen, jutusteleva, paikoin räävitönkin. Fry ei säästele itseään vaan availee muistinsa ullakolla sellaisiakin ovia, jotka joku toinen pitäisi muistelmia kirjoittaessaan häveliäästi suljettuina. Mutta ei Fry. Minua kiehtoi tässä kirjassa monen muun asian lisäksi myös se, ettei Fry selittele nuoruutensa hairahduksia millään tavalla, ei etsi syitä sille, miksi asiat tapahtuivat niin kuin tapahtuivat. Hän kyllä analysoi tapahtumia (ja siinä sivussa muutakin maailmaa), mutta ilman selittelyjä. Aina tarkasti, joskus ironisesti, nappaa ajatuksen sieltä, toisen täältä - ja siinä samalla pitää visusti silmällä nuorta Stepheniä, hivenen surumielinen hymy huulillaan.

Tarina jatkuu muistelmien toisessa osassa (The Fry Chronicles, 2010), jonka suomennosta en taida malttaa odottaa, vaan luen kirjan alkukielisenä. Koppavasta klopista tutuksi tullut kirjallinen iloitulitus jatkunee Fryn kronikoissakin. Mielenkiinnolla odotan pääseväni seuraamaan Fryn aikuistumista, erityisesti hänen uraansa näyttelijänä ja kirjailijana.
Muistelmateostensa lisäksi Fry on kirjoittanut romaaneita, jotka nekin pääsevät itseoikeutetusti lukulistalleni.


Stephen Fry: Koppava kloppi (Moab Is My Washpot, 1997)
Schildts & Söderströms, 2012
Suomentanut Titia Schuurman

Kommentit

  1. Kirjan kansi on hauska.

    Tämä herra on mennyt minulta kokonaan ohi...Kiitos jutusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Leena ja ole hyvä :)

    Kirjan kansi on todella hauska, oikeastaan sen perusteella tämän nappasinkin mukaan marketin pokkarihyllystä, ruokaostoksilla käydessäni. Mieluista luettavaa löytyy joskus näinkin :)

    Uskoisin, että tämä herra on meille suomalaisille tutuin tv-sarjoista 'Kyllä Jeeves hoitaa', 'Musta kyy' ja 'Peter Kingdom'.

    VastaaPoista
  3. Olen aina tykännyt, että hän on hyvä näyttelijä. Usein alan umpimähkään seuraamaan jotain elokuvaa tai sarjaa, jos huomaan hyvän näyttelijän. Näin myös Fry:n kohdalla.

    Englantilaisissa matkailusarjoissa ärsyttävät ylimielisesti esiintyvät toimittajat/juontajat. Fry:n esiintymisessäkin, mutta vähempi.

    VastaaPoista
  4. Rita, minäkin pidän hänen näyttelijäntyöstään paljon. Ja niin, on Fry tehnyt myös matkailuaiheisia juttuja televisioon. Niistäkin olen pitänyt kovasti. Kiitos kommentistasi :)

    VastaaPoista
  5. Kaikesta mitä Fry tekee, näkyy hänen loistava älynsä ja siitähän tuo huumorikin kumpuaa. Kiitos kirjan esittelystä, voisin antaa se miehelleni lahjaksi. Ostin hänelle pari vuotta sitten The Fry Chronichlesin.

    VastaaPoista
  6. Katriina, totta! Fryn huumori ja hänen koko persoonansa, mielensä ovat omaa luokkaansa.

    Kronikat ajattelin säästää myöhempään, ehkä loka-marraskuulle..

    Suosittelen tätä kirjaa lahjaksi, ehdottomasti! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!