Kimmo Ohtonen: Karhu. Voimaeläin

Olin elossa, osa jotakin itseäni paljon suurempaa. Vierailunsa aikana John Goodman ei vilkaissut minuun päin kertaakaan. Ehkä se oli tajunnut nopeasti, että minusta ei ollut sille mitään vaaraa. Hetken ajan John Goodman salli minun seuraavan, millaista hänen erakkomainen elämänsä on.Metsien kuningas oli puhunut minulle omalla kielellään. Hetken sain jakaa saman maailman hänen kanssaan. Tähän maailmaan minäkin kuuluin 

Ensimmäisessä kohtaamisessa on suorastaan elokuvamaista dramatiikkaa ja tunnelmaa. 9-vuotias Kimmo pakenee väkivaltaista isäänsä mökkimaisemien metsiin, eikä aio enää koskaan palata. Poika kömpii suuren kuusen alaoksien suojaan, nukahtaa metsän rauhoittavaan huminaan ja herää jonkin häntä suuremman läsnäoloon. Metsän kuningas on tullut tapaamaan pientä karkulaista. Majesteettinen kohtaaminen jättää jälkeensä vahvan muiston, joka kantaa poikaa läpi tulevien vuosien: hän on löytänyt oman voimaeläimensä.

Ylen luonto-ohjelmista tutun luontotoimittajan, valokuvaajan ja käsikirjoittajan Kimmo Ohtosen karhukirja menee suoraan ihon alle. Upeat luontokuvat ja kirjailijan oma, herkkävireinen ja hyvin henkilökohtainen elämäntarina yhdistettynä mielenkiintoiseen jutusteluun metsiemme kuninkaan elämästä jättävät pysyvän tassunjäljen lukijan ja katselijan mieleen.

  Ohtosen tie suomalaisen luonnon sydämeen on ollut pitkä ja hivenen mutkikaskin. Tuo ensimmäinen kohtaaminen metsän jättiläisen kanssa synnytti rakkauden, joka kesti aikaa ja etäisyyttä silloinkin kun nuoren miehen mieli täyttyi uudenlaisista kiinnostuksen kohteista, kun tie vei kaupunkiin ja vielä kauemmas maailman metropoleihin, opiskelemaan ammattia ja elämää, tekemään mielenkiintoisia töitä, näkemään laajemmalle. Ja niin kuin aina, metsä jaksoi odottaa. Lopulta metsä - Ja John Goodmanin muisto - kutsuivat Ohtosen takaisin kotiin - metsään.

Kirjan lukuisat viehättävät karhukuvat ovat syntyneet itärajan salomailla, metsissä joissa kuljeskelevat karhut eivät välitä ihmisten määrittämistä rajoista. Useat kesäisin Suomessa viihtyvät kuninkaalliset siirtyvät syksyisin Venäjän puolelle, missä ne saavat uinua talven yli, rauhassa suuremmilta häiriöiltä.

  Ohtonen viettää metsissä pitkiäkin aikoja yksin - vain karhut ja muut metsän eläimet seuranaan. Metsässä on hyvä olla, hän sanoo. Kuvauskojujen ahtaat ja alkeelliset olosuhteetkaan eivät sammuta innostusta kohdata yhä uudelleen ja uudelleen useiden kuvausreissujen myötä tutuiksi tulleita karhuja. Ystävyyden tai luottamuksen syntymistä Ohtonen yrittää kuitenkin välttää kaikin keinoin, mikä onkin hyvin tärkeää: ihmisen läsnäoloon tottunut karhu on helppo saalis salametsästäjille ja muille rauhanhäiritsijöille.

Tutustumme Brutukseen, kulmakunnan komeimpaan ja vahvimpaan karhu-urokseen, poikuettaan viisaudella ja ankaruudella hoivaavaan Hallaan sekä parivuotiaaseen, itsenäistä elämää opettevaan sisaruspariin Tuuliin ja Valleen. Ohtosen opastamina pääsemme seuraamaan näiden karhujen edesottamuksia ja elämää hyvin läheltä, opimme, että jokaisella niistä on omat yksilölliset luonteenpiirteensä, temperamenttinsa ja tapansa. Kirjan sulkeuduttua näitä persoonallisuuksia tulee jo ikävä...

Ohtonen kertoo karhujen aseman vahvistuneen viime vuosina. Hänen iloonsa on helppo yhtyä. On hienoa, että asenteemme otsoja ja metsiemme muita suurpetoja kohtaan ovat pikkuhiljaa muuttumassa, mutta toisenlaisiakin tuulia puhaltaa: Ohtonen kertoo salametsästyksestä, joka nakertaa suurpetojen suojelua. Julmilla tavoilla toteutettua salametsästystä on vaikeaa valvoa muun muassa siksi, että sen salailuun osallistuu usein suuri osa pienten kyläyhteisöjen jäsenistä, siis myös he, joilla ei ole toiminnan kanssa mitään tekemistä. Näissä piireissä miehen mitta tuntuu vieläkin olevan tappaminen. Mutta miten kunniakasta on ampua herätettyjä karhuja talvipesänsä suulle tai kiduttaa ansaan jäänyttä sutta tuntikausia pelkästä kiduttamisen riemusta? Taustalla täytyy olla vihaa, suunnatonta vihaa - kateutta ja nykyaikaan sopimattomia, irrationaalisia käyttäytymismalleja.
Ohtonen kirjoittaa aiheesta, josta ei saa vaieta. Vain puhumalla ja keskustelemalla saamme asenteet muuttumaan.

Luonto myös haastaa meitä. Se haastaa meitä kehittymään, muuttumaan, näkemään asiat uusilla tavoilla. Joudumme jatkuvasti kysymään itseltämme, onko tämä, mikä oli joskus sallittua, enää hyväksyttävää. Miten tekoni vaikuttaa toisiin eläviin olentoihin? Olenko valmis luopumaan omista eduistani muiden hyvinvoinnin vuoksi? Luontosuhteemme on jatkuvassa muutoksessa: se on kasvuprosessi, joka heijastuu kaikkeen siihen mitä teemme. Luontosuhtemme on elämänarvojemme ytimessä. Se miten suhtaudumme ja kohtelemme meitä ympäröivää luontoa ja meitä heikompia eläinlajeja, määrittelee meidät ihmisinä.

Ohtonen kirjoittaa karhuista suurella sydämellä. Hänen kuvistaan huokuu aito rakkaus. Tätä teosta voin suositella lämpimästi jokaiselle luonnonystävälle. Suuri, upeasti toteutettu kirja toimii hyvin myös lahjana.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

Kimmo Ohtonen: Karhu. Voimaeläin
Docendo 2016