Charles Dickens: Joulun-aatto (Saiturin joulu)

Teoksen ensipainoksen nimiölehti vuodelta 1843. Kuvan lähde: Wikipedia.org

 Charles Dickensin vuonna 1843 kirjoittama jouluklassikko taitaa olla osa yhteistä muistiamme: se on tullut meille tutuksi elokuvista, lentävistä lausahduksiksista, näyttämöversioista ja jopa sarjakuvista. Tiedämme ja tunnemme tarinan, vaikkemme olisi koskaan tarttuneet itse kirjaan. Minultakin teos on jäänyt lukematta. 
Päätin vihdoin viimein paikata tämän joulutarinan mentävän aukon yleissivistyksesssäni. Halusin luettavakseni vanhimman suomalaisen laitoksen, vuodelta 1878 peräisin olevan Waldemar Churbergin suomennoksen, joka kulkee nimellä Joulun-aatto. Valinnanvaraa olisi ollut runsaasti: Joulutarinasta on aikojen saatossa tehty peräti seitsemän eri suomennosta ja ne  kaikki on nimetty hieman eri tavoin. Joulun-aaton vanhahtavaa kieltä makustellessani mietin, miten mielenkiintoista olisi nyt käsillä olevan käännöksen lisäksi lukea ainakin yksi uudemmista suomennoksista. Dickensin joulutarinan pitkä 'käännössarja' antaisi muutenkin oikein mainion mahdollisuuden tutkiskella kielemme kehitystä pitkällä aikajänteellä.

  Joulun klassikkotarina on sekoitus moraliteettia ja 1800-lukulaista kummitustarinaa. Keskushenkilönä on tietenkin vanha ja saita Ebenezer Scrooge, joka - ellei olisi luonteeltaan niin täydellisen luontaantyöntävä - voisi herättää lukijoissaan jopa myötätuntoa: hänen elämästään puuttuvat kaikki ne asiat, joita useimmat meistä ovat tottuneet pitämään elämän tärkeimpinä: rakkaus, ystävyys, ilo, anteeksianto, anteliaisuus, hyväntahtoinen nauru... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

 Mutta mitä tekee ukko Scrooge? Hän istuu kylmässä konttorissaan ja suree rahanmenoa: kirjuri haluaisi viettää  taas lomapäivää vaikka viime joulukin oli ihan äsken. Mitä lähemmäs joulu ehtii, sen synkemmäksi ukko muuttuu: kokemuksesta hän jo tietää, että jouluna hänen on pidettävä rahapussistaan tavallista tiukemmin kiinni, sillä pian hänen luokseen hyökkää taas liuta hyvän joulun toivottajia ja mitä lie hyväntekijöitä, joiden ainoana tavoitteena on saada nyhdettyä hänet pennittömäksi. Mitä on jouluilo? Tyhjäpäisyyttä se on, ukko pauhaa.
”Tähän juhlalliseen vuoden-aikaan, Mr. Scrooge”, arveli gentlemani, tarttuen kynään, ”on erittäin suotavaa, että hankimme vähän apua köyhille ja turvattomille, jotka nykyään kärsivät kovasti. Monelta tuhannelta puuttuu, mitä välttämättömästi tarvitsevat. Sadoilla tuhansilla ei ole halvimman elannon ehtoja.” ”Eikö vankihuoneita löydy?” kysyi Scrooge."Yltäkyllin”, vastasi gentlemani, laskien kynän jälleen kädestään.”Entä vaivaishuoneet?” jatkoi Scrooge. ”Vieläkö ne ovat toimessa?”
Scrooge on säälimätön. 
Minä tahdon olla rauhassa”, arveli Scrooge. ”Koska kysytte minulta mitä tahdon, gentlemanit, on tässä vastaukseni. Minä en huvittele itse joulun-aikana eikä minulla ole varoja kustantaa huvituksialaiskureille. Minä kannatan puolestani niitä laitoksia, joita äsken mainitsin – ne maksavat kylläksi; ja menkööt ne, joitten on toimeentulo täpärällä, niihin.””Moni ei jaksa mennä niihin; ja moni kuolisi ennemmin.””Jos ennemmin kuolisivat”, lausui Scrooge, ”tekisivät he viisaasti siinä ja vähentäisivät liika-väestöä.
Scroogen mietteet ovat pelottavan tuttuja Helsingin Sanomien tämän joulun alla järjestämän Suuren köyhyyskyselyn vastauksista, joissa rikkaat luonnehtivat köyhiä ja köyhyyttä näin: 
”Köyhyys on lähes aina ihmisen oma vika, ja lähes jokainen köyhä on yhteiskunnan rupusakkia.” ”Köyhä ei pysty huolehtimaan omasta terveydestään, ja kiinnostuskin siihen sekä ulkonäköön on täysin lopahtanut.”Köyhyys on henkistä: yrittämisen puute, huonot valinnat, kyvyttömyys hoitaa omia asioita. Varojen yli eläminen."
   Muutaman ystävällisen joulutervehdyksen ja sisarenpoikansa päivälliskutsun torjuttuaan Scrooge  haluaa vetäytyä kotinsa rauhaan suremaan synkkää elämäänsä, mutta joutuukin vastaanottamaan elämänsä unohtumattomimmat jouluvieraat.  Ensimmäsenä saapuu hänen seitsemän vuotta sitten kuollut kauppakumppaninsa, joka eläessään oli ollut yhtä kitsas ja ilkeämielinen kuin Scroogekin. Aave saapuu kauhistuttavana, synnin kahleitaan kalisuttaen ja varoittaa entistä liikekumppaniaan kohtalosta, jolta henki itse ei voi enää välttyä. Synnin ja ahneuden palkka ei voi enää tätä kamalampi olla, tajuaa Scrooge katsellessaan kahleissa kituvaa aavetta. Seuraavana yönä kolme joulun henkeä vievät Scroogen menneisiin, nykyisiin ja tuleviin jouluihin, kokemuksiin, jotka muuttavat ja uudistavat ukkoparan sielun: on kuin hän tulisi lapseksi jälleen. Koskaan hän ei enää kyseenalaistaisi joulun ja hyvän tahdon voimaa. Mutta voi minkälaiseen myllytykseen ukko sitä ennen joutuu...
   
  Miksi juuri Scroogelle tarjotaan mahdollisuutta parantaa tapansa -  se taitaa jäädä meille ikuiseksi arvoitukseksi. Hänen synkkä tulevaisuutensa näyttää jo lukkoonlyödyltä, mutta niin vain käy, että hänelle suodaan pelastus - kärsimyksen ja katumuksen kautta. Vasta oman kuolevaisuutensa äärellä - ja Tulevien joulujen hengen myötävaikutuksella - hän alkaa saada elämälleen uudenlaisia merkityksiä. Tarinassa on kosolti uskonnollisia sävyjä ja aistinpa siellä myös jonkinlaisia psykoanalyysin siemeniäkin: kun Menneitten joulujen henki johdattaa Scroogen kohtamaan lapsuudessa koetut traumat, mies murtuu ja alkaa muuttua. 
Saduissa kaikki on mahdollista: elämänsä tärkeimmän joulun jälkeen vanhasta kitupiikistä suketuu lempeä hyväntekijä joka:
noudatti elämässään alati täydellisen kohtuuden periaatetta; ja sitä hänestä aina sanottiin, että hän, jos kukaan kuolevainen, tiesi, kuinka viettää joulua hyvin. Kun vaan tätä todenteolla kävisi meistä, meistä kaikista, sanominen! 
Vanha joulutarina on hämmentävän ajankohtainen. Oi joulun henget, kuinka kipeästi teitä taas tarvittaisiinkaan...

* Dickensin Joulusadusta ovat kertoneet myös muun muassa Amma,  Jonna, Katja, Kirjaneito, Paula ja Sara

Charles Dickens: Joulun-aatto (A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas, 1843)
teos ilmestyi ensi kerran suomeksi 1878 Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisemana.
Suomentanut Waldemar Churberg
Alkuperäiskieli: englanti

P.S.: Löysin blogin luonnoskansiosta muutaman puolivalmiin jutun, jotka julkaisen tämän ja ensi viikon aikana niin, että saan aloittaa  uuden vuoden ikään kuin puhtaalta pöydältä.
Joulun aatto on näistä jutuista ensimmäinen.

Kommentit

  1. Ohhoh, seitsemän uutta suomennosta, enpä olisi arvannut.
    Tuo olisikin mielenkiintoista, lukea ainakin 2-3 niistä. Tuo vanhin ja viimeisin ja yksi siltä väliltä. Kun vain aika riittäisi kaikkeen!

    VastaaPoista
  2. Sinäkin luit tämän! minulla on ollut monen joulun suunnitelmissa, mutta nyt sen toteutin. Miten totta, tämä on ajankohtainen nytkin, vaikka kirjoitettiin yli 170 vuotta sitten.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!