Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Musta, punainen, valkoinen. Maan, rakkauden, voiman ja vallan värit, pelon, alistumisen, surun ja kuoleman värit. Kuinka paljon pelkät värit voivat kantaa mukanaan: kokonaisia ihmiskohtaloita, miljoonia ihmiskohtaloita, kärsimystä, iloa, uudelleensyntymisiä ja kuolemisia. Muistoja, jotka näyttävät haipuvan aikaan kuin usva mutta jotka kaikesta huolimatta jäävät  kannattelemaan tulevaisuutta, näkymättöminä, miltei tunnistamattomina. Muistoja, jotka eivät suostu kuolemaan, eivät alistu ideologoiden, hirmuhallitusten, globaalitalouksien eivätkä valkoisten kylmien kausien kurimukseen. Eivätkä ne kuole silloinkaan, kun ne tekevät kipeää ja haluaisimme vain unohtaa...

   Pasi Pekkolan tänä syksynä ilmestynyt uutuusromaani Lohikäärmeen värit luotaa Kiinan lähivuosikymmeniä tuoreella ja varmalla otteella. Kirjassa seurataan 1960-luvun puolivälissä alkaneen kulttuurivallankumouksen aikaa ja sitä seuranneita taloudellisten uudistusten värittämiä vuosia, jotka kumuloituivat kiinalaisen unelman käsitteen syntymiseen 1980-luvun lopulla. Kirjan päähenkilön, Pikku-Lohikäärmeen tarina voisi olla tosi: kiinalainen unelma on paradoksi, joka todellisuudessa merkitsee painajaista suurimmalle osalle maan väestöä.

   Pikku-Lohikäärme syntyy pienen kylän savimajaan ja jää heti synnyttyään äidittömäksi. Isä ei suostu hävittämään lasta, vaan päättää pitää tyttärensä ja  antaa tälle nimen, joka yleensä varataan suvun  kunniaa kantavalle poikalapselle: hänen ainoaksi jääneestä lapsestaan tulee selviytyjä. Aineellisesta puutteesta huolimatta isän rakkaus ja kyläyhteisön tuki riittävät takaamaan Pikku Lohikäärmeelle onnellisen ja turvallisen lapsuuden. Kulttuurivallankumous kuitenkin muuttaa tytön ja koko kylän elämän helvetilliseksi painajaiseksi, josta ei enää löydy sijaa vähäisellekään inhimillisyydelle.

Ei sitä voi koskaan selittää. Sillä se joka haluaisi yrittää, joutuisi kertomaan kaikista niistä tuhansista vuosista, jotka Kiinassa on kärsitty, kaikista niistä unohdetuista ihmiskohtaloista, jotka ovat vaeltaneet tuon valtavan maan kamaralla. Pitäisi selittää, miten veli tapetaan, miten ystävä petetään, miten tytär raiskataan. Pitäisi selittää, miten miloonat ihmiset voivat pitää hetken niin kovaa meteliä, etteivät edes taivaan voimat riitä imemään ääntä itseensä, ja sitten seuraavana hetkenä elää vierekkäin niin hiljaa, etteivät edes kaiken kuulevat jumalat heitä kuule. 

  On ihmeellistä, kuinka pienet asiat voivat pitää meidät hengissä ja järjissämme silloin kun olosuhteet muuttuvat kaoottisiksi. Pikku-Lohikäärmeelle pelastuksen tarjoaa kiertävä elokuvateatteri, jonka mukana kulkeva kekälesilmäinen nuorukainen vertautuu pienen kiinalaistytön silmissä The Great Gastbyn Jayhin.  Vahingossa nähty elokuva, Jay ja upeaan helminauhaan pukeutunut kaunis, itsekäs Daisy viestivät tytölle maailmasta, joka on hänelle saavuttamaton mutta jossakin toisaalla varmastikin täysin mahdollinen ja tosi. Kultahattu-teema  ja haaveet paremmasta, yltäkylläisestä, pelosta vapaasta elämästä seuraavat Pikku-Lohikäärmettä tuon ihmeellisen, sadunomaisen elokuvakohtaamisen jälkeenkin läpi vuosien...

Seuraamme nuoren naisen kulkua neljän tuulen kylästä Shanghaihin, jonne hän päätyy paremman elämän toivossa, mutta saakin huomata, että kiinalaisen unelman toteutuminen on hänen kohdallaan yhtä kaukainen ajatus kuin hänen lapsellinen unelmansa Kultahatun säihkyvästä maailmasta. Tyttö joutuu maksamaan haaveistaan ja on samaan aikaan kuristua lapsuudesta juontuviin syyllisyyden tunteisiin ja katkeriin itsesyytöksiin. Ja aivan pian on tehtävä uusi päätös: valitako rakkaus ja intohimo vai uhrautuminen jonkin vielä tärkeämmän ja suuremman  hyväksi.

  Kirjaa lukiessani mieleeni nousi kysymyksiä, joita olen pohtinut usein: olemmeko luonnostamme valmiimpia toimimaan hyvyyden vai itsekkyyden ajamina? Onko epäitsekkyys luonnollinen ominaisuutemme vai onko meidän kasvatettava ja hoivattava sitä itsessämme kuin kukkaa tai lasta, kaiken aikaa tietoisina sisimpämme todellisesta luonteesta?  Onko suurin voimistamme rakkaus vaiko sittenkin itsekkyys, halu selvitä hinnalla millä hyvänsä? Kun olosuhteet muuttuvat tarpeeksi rumiksi, on hyvin todennäköistä että meistä parhaatkin ovat valmiita kavaltamaan, varastamaan, pettämään, heittämään lähimmäisensä jopa surman suuhun selviytyäkseen. Kun kysymys on elämästä ja kuolemasta, altruistien riveissä ei näy tungosta.

  Pekkola kuljettaa tarinaansa kolmella aikatasolla. Ensimmäisessä ollaan 1960-luvun kauniissa, persikkapuiden valloittamassa, mutta kulttuurivallankumouksen repimässä Neljän tuulen kylässä ja Pikku-Lohikäärmeen lapsuusvuosissa, toisessa tasossa hypähdetään 1980-luvulle Shanghaihin, mutta myös kauas pohjoiseen, hiljaisuuden maahan, jossa morsiametkin puetaan surun väriin.
Kolmannella tasolla ollaan vuodessa 2013. Kertojana on suomalainen Kimi, joka matkustaa Kiinaan etsimään vaiettua menneisyyttään. Kimin keralla sukelletaan jälleen Shanghaihin, kiinalaisen unelman ytimeen, rahan ja vallan kylmään ja tunteettomaan maailmaan. Löytääkö hän etsimänsä...

 Lohikäärmeen värit maalaa huikeaa kaarta Kiinan lähihistoriaan ja nykypäivään. Pekkolan kerronta on vaivatonta ja jäntevää, tarina etenee hienovireisinä yksilökuvauksina, mutta avautuu laajemmalle. Mielessäni vilisikin lukuisia kysymyksiä: minkälaisia selviytymiskeinoja voimme (ja saamme) käyttää pelastaaksemme nahkamme epäinhimillissä olosuhteissa? Miten paljon vastuuta ihminen voi ottaa pakon edessä tekemistään moraalisista valinnoista? Moni helvetillisissä oloissa systeemille taipunut, normalioloissa moraalisesti nuhteeton ihminen on varmasti murtunut pyörittäessään näitä kysymyksiä mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Näitä samoja mietteitä nousi tajuntaan  myös lukiessani Katja Ketun Yöperhosta.

  Kolme vuotta Kiinassa asuneen Pasi Pekkolan romaania ei tulla julkaisemaan Kiinassa suhteellisen kärjekkään aihepiirinsä vuoksi. Kirjailijan mukaan teos ei tulisi läpäisemään Manner-Kiinan sensuuria.
Pekkola on kirjoittanut aiemmin teoksen Unelmansieppaaja (Otava, 2013), johon aion tarttua kunhan aikaa liikenee.

*  Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta.


** Muualla muun muassa: Kirjakaapin kummitus, Kirjapolkuni, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Mari A:n kirjablogi.

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit
Otava, 2015