Keväisen metsän hämyssä


Hämyisessä kevätmetsässä samoileminen on melkein parasta mitä tiedän.
Tämä on metsänpeikkojen, menninkäisten ja keijujen oma maailmaa - siksi ihmiskulkijan on käveltävä täällä varoen ja metsän asukkien rauhaa kunnioittaen...


Olen ollut muutaman päivän täällä metsän keskellä. Metsäkävelyt ovat päivittäisiä, ja tänään muistin ottaa kamerankin mukaan...

Se mikä vielä äsken näytti täysin kuolleelta, herääkin eloon! 
Huhtikuu on lupausten aikaa.

Meri on lähellä, joten kevään eteneminen käy täällä  hiukan jäljessä muusta pääkaupunkiseudusta. Sinivuokot ovat vasta availemassa kukkiaan, hyvin, hyvin ujosti. Nuput näyttävät kehittyvän  tuolla juurella sijaitsevan pussukan suojissa... 
  

Rakastan tätä vanhahkoa metsää... Talousmetsäähän tämä tietenkin on, mutta saareke on saanut kehittyä uskomattoman pitkään rauhassa, melkein koskemattomana. Tässä kohdassa koputan puuta ja toivon, toivon ... Metsän vanheneminen saattaa tuntua joistakin silkalta tuhlaukselta, mutta
minä en pysty ajattelemaan metsiä pelkkinä talousresulsseina. En voi enkä tahdo! 


Huomenna alkaa lukuviikko! Siitä tuonnempana lisää.  


Mutta siihen asti: toivottelen kaikille blogissa viivähtäville hyvää alkavaa viikkoa!

Kommentit

  1. Metsä onkin siitä ihana paikka, että siellä jos missä mielikuvitus saa vallan, menninkäiset ja keijut kurkkivat puiden ja kivien takaa...
    Hienot kuvat satumetsästä, ujostelevat sinivuokot niin suloisia!!

    Mukavaa lukuviikkoa, Kaisa Reetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, kiitokset! <3

      Tällä viikolla aion saattaa tontut kurkkimaan kivien takaa, eli jatkoa seuraa ;)

      Poista
  2. Aikalailla samanoloisessa metsässä aamusella kävelin. Aivan ihanaa se tuoksujen ja häilähtelevien varjojen maailma. Lintujen äänet kauempaa ja pieni tuuli kasvoilla ja puiden oksistoissa. Paras paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, metsä on paras paikka, se sydämen paikka! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Oih, niin kelttiläistä <3 Tällaiset metsät ovat kaiken elinehto. Osin haen tätä meillekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olet näkijä... jotain kelttiläistä tarujen tunnelmaa kuviini hainkin :)

      Tämä metsä liittyy miltai saumattomasti pihapiiriimme, joten ei ihme, että ihanat peurat ovat seuranamme päivittäin. Tänään hätistelin niitä pois perunanarsissien kimpusta (nekin siis maistellaan!!) ja aamusella yksi toinen ihanuus oli tulossa alapihalle pienen pihaportin kautta, ihan melkein väkisin ;).

      Metsät ovat sananmukaisesti se ilma, jota hengitämme <3

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Metsät ovat ihania. Ja tärkeitä. Ja kuvaat niitä niin kauniisti sekä sanoin että kameralla.

    VastaaPoista
  5. Minäkin pidän vanhoista metsistä, joissa on isoja kuusia ja vähän aluskasvillisuutta. Siellä sammalilla on mukava kävellä ja sellainen metsä on tosiaan keijujen ja menninkäisten maita. Tummanpuhuvat kuvat oikein kutsuvat sadunomaiseen maailmaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, sammalmättäillä kävely on nin Aaah! <3

      Vedin valotuksen tarkoituksella niin alas kuin vain uskalsin. Tässä on se vaara, että jolakin näytöillä kuvat näytävät sitten TODELLA tummilta (kokeilin).

      Metsäkuvaus on omanlaistaan ja vaatii niksinsä, joita vasta kokeilen ja opettelen. Mielenkiintoista hommaa, johon voi tosissaan hurahtaa!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Niin: peikkoja, menninkäisiä, keijuja... Ja ei, metsää ei voi ajatella vain talousresurssina. Se on sydän, satu ja sielu. Kiitos ihanasta metsähetkestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niinpä, minä uskonvmetsänväen olemassaoloon ihan tosissani (no juu, ihan pieni pilke silmäkulmassa), mutta uskon kuitenkin ;)

      Metsä on minun sieluni koti...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  7. Metsä on niin rakas ja tärkeä, että kaiken siellä aistitun haluaisi melkein pitää itsellään. Minulle metsä on sielunmaisemaa ja jollain tasolla pyhä.

    <3

    VastaaPoista
  8. Rakastan näitä kuviasi. Kerta kaikkiaan rakastan. ♥ Ja kuten Leena sanoo, näissä on jotenkin kelttiläinen tunnelma. Se kiehtoo minua erityisesti juuri nyt, kun olen aivan vasta taas Irlannista palannut. :)

    Rakastan myös metsää, olen aina rakastanut. Maalla sijaitsevan lapsuudenkotini tontin rajalta alkoi valtava metsä, jossa leikin lähes päivittäin, jossa äidin kanssa retkeilin paljon, ja josta äidin opastuksella haimme ämpäritolkulla ruokaa, sieniä ja marjoja. Metsä kasvoi osaksi minua aivan vauva-ajoista lähtien, ja siksi tunnen oloni metsässä aina kotoisaksi ja turvalliseksi (siitäkin huolimatta, että minua ei ole siunattu kovinkaan kaksisella suuntavaistolla :D ). Olenkin kanssasi ihan samaa mieltä: metsässä samoileminen on ihan parasta! ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!