Alice Munro: Kallis elämä

Alice Munro: Kallis elämä  (Dear Life, 2012) 319 s.
Kustantaja: Tammi, 2013
Suomentanut Kristiina Rikman
Lukulainassa

“Tärkeintä on olla onnellinen”, hän sanoi. “Muusta ei ole väliä. Kokeile sitä. Pystyt kyllä. Se tekee elämästä helpompaa ja helpompaa. Eikä sillä ole mitään tekemistä olosuhteiden kanssa. Et usko, miten hyvältä se tuntuu. Hyväksy kaikki ja sitten tragedia katoaa. Tai vähenee, ja sinä kuljet taipaleesi kevein askelin.”

    Vuoden 2013 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja, novellisti Alice Munro on ollut minulle tähän saakka tuntematon nimi, sillä en (muutamaa klassikkoa lukuun ottamatta) ole juurikaan perehtynyt novellitaiteeseen. Nobel-hälinän herättelemänä tartuin Munron uusimpaan kokoelmaan ja ihastuin uuteen kirjailijatuttavuuteeni heti.
 
   Munron teksti on vähäeleistä, toisin paikoin toteavuuteen asti pelkistettyä. Näistä viileistä määritelmistä huolimatta kertomuksissa, joiksi Munro novellejaan haluaa nimitettävän, on paljon inhimillistä tarttumapintaa: ihmisen ääni kuuluu vahvana, kertomusten henkilöt ovat lihaa ja verta, he voisivat olla periaatteessa keitä tahansa meistä, kuin särösieluisia lapsia ihmettelemässä mitä elämällään tekisivät.

  Kokoelman kertomuksilla on tumma pohjavirta. Elämä leikittelee sattumilla, joskus julmastikin: joku saa aina tyhjän arvan, joku sysätään aina yhteisönsä ulkopuolelle, toisinaan aivan naurettavan pienestä syystä. Yleisistä normeista poikkeaminen, olipa tuo poikkeama järkevästi ajatellen miten merkityksetön tahansa, riittää aiheuttamaan tunteen toiseudesta. Elämän ajoittainen traagisuus tulee näissä kertomuksissa esiin eleettömästi, ilman yhtäkään turhaa sanaa. On kuin Munro yksinkertaisesti kehottaisi meitä avaamaan silmämme ja katsomaan kaikessa rauhassa, millainen on se maailma, jossa kuin sattuman oikusta elämme. Tummista sävyistä huolimatta Munro ei kuitenkaan johdata lukijaansa epätoivon suohon, sillä minä näen kertomuksissa myös mahdollisuuden siemenen: nämä ihmiset osaavat antautua sattumalle, ottavat hetkistä kiinni ja lentävät usein sinne minne tuuli heidät kuljettaa, olkoonkin, että työntövoimana toimii ennemminkin pelko kuin seikkailunhalu. Onni saattaa löytyä tänään tai huomenna, ehkäpä jo seuraavan kulman takaa tulee vastaan jotain, johon voisi hetkiseksi kiinnittyä. Ehkä. Niin, tuossa toivon pilkahduksessakin soi pieni surullinen sydänsävel...

   Saatuani kokoelman loppuun, en malttanut heittää sitä heti käsistäni, vaan luin muutaman kertomuksen uudelleen. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta Munron teksti on kaleidoskooppimaisen monisärmäistä ja muuntuvaa, mikä on aina varma merkki siitä, että kertomukset kestävät sekä aikaa että lukemattomia 'uudelleenkohtaamisia’. Näihin novelleihin palasin tällä kertaa:

    - Juna - Kuvaus irrallisuudesta ja kohtaamisista keskellä ei mitään.

    - Amundsen - Keuhkotautiparantolan lääkärin ja nuoren opettajattaren suhteesta kertova novelli nousi yhdeksi vaikuttavimmista lukemistani rakkauskertomuksista. 

  -  Sorakuoppa - Perhetragedia pienen tytön silmin.

  - Järvi näköetäisyydellä - Naisen matka tuntemattomaan kaupunkiin etsimään muistisairauksiin perehtynyttä erikoislääkäriä. 

  - Corrie -  Kaksoiselämää.

  - Ylpeys - Elämäänsä sivusta seuraavan miehen ja rikkaan tyttörukan välisestä ystävyydestä.

 Ja kokoelman neljä viimeistä, omaelämäkerrallista kertomusta, jotka antavat viitteitä siitä miksi ja miten nuoresta Alicesta tuli Alice Munro, jumalaisen taitava sanankäyttäjä ja taiteilija:
 - Silmä,- Yö, - Äänet ja kokoelman päättävä, huikea Kallis elämä.

  Mikä vähäeleinen kauneus näihin pieniin kertomuksiin sisältyykään, koko elämä! Kokoelma toimi ainakin omalla kohdallani kuin viileä ja virkistävä kevätsade: paljon sielun ja mielen pohjalle kerääntynyttä vanhaa, kirjallista kuonaa huuhtoutui tämän lukukokemuksen myötä pois. Itseasiassa kokemus oli niin voimakas, että kerronta siirtyi ensimmäisenä yönä uniinikin. Se on jotakin, mitä ei aikoihin tapahtunut.

  Kallis elämä -kokoelma täytti myös yhden tärkeimmistä hienolle lukukokemukselle asettamistani kriteereistä: kirjailija ei päästänyt lukijaansa helpolla, hän antoi minulle sekä haastetta, että löytämisen, tajuamisen riemua. On ihanaa, että kirjailija ei pureskele tekstiään lukijalle valmiiksi. Tämä luottamus niin lukijaan kuin omiin kirjailijakykyihin saattaa selittää myös sen, miksi Munro ei halua esiintyä julkisuudessa ja on kitsas antamaan haastatteluja: hän ei halua selitellä, esitellä eikä analysoida teoksiaan, kirjoittaminen riittää.  

  82 vuotta täyttänyt Alice Munro on kertonut päättävänsä kirjallisen uransa tähän Kallis elämä -kokoelmaan. Hänen seitsemästätoista kokoelmastaan on suomennettu yhdeksän. Toivon hartaasti, että suomennostyö jatkuu. Syvä niiaus ja kiitos paitsi itselleen Alice Munrolle, myös hänen hienolle suomentajalleen Kristiina Rikmanille!

 Kokoelma on jakanut lukijoiden mielipiteitä. Mietteitä Kalliista elämästä löytyy  muun muassa näistä blogeista: Annelin lukuvinkit, Eniten minua kiinnostaa tie, Ja kaikkea muutaKirjabrunssi, Opuscolo, Sinisen linnan kirjasto ja  Tea with Anna Karenina.

Kommentit

  1. Wau, esititpä ihanasti tämän kirjan!
    Kuulosti sellaiselta kirjalta, josta lukija saa voimaa ja kasvun aineksia itselleen.
    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)

      Munro kirjoittaa jotenkin hyvin voimaannuttavasti! Vaikka monilla tämän kokoelman henkilöistä tuntuu elämä mättävän, silti heillä on jotakin, minkä vuoksi jatkaa.

      Poista
  2. Oi kunpa minullakin olisi Munro -geeni....Olen yrittänyt monta kertaa, mutta kun ei vain, niin ei. Tappio on minun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinulla on sitten muita geenejä! :) Kaikkiin tämä ei osu, tiedän..

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Olen niin iloinen, että olet löytänyt Munron! Hän on jumalaisen taitava, aivan upea. Sanat loppuvat kesken. Ja ajattele, miten paljon sinulla on vielä luettavana... Suosittelen erityisen paljon kokoelmia Karkulainen, Julkisia salaisuuksia ja Hyvän naisen rakkaus.

    Sinulle on haaste blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä olen niin iloinen siitä, että löysin hänet! Niinpä, edessäni on vielä monta hyvää hetkeä Munron seurassa! <3
      Seuraavaksi ajattelin lukea Kerjäläistytön, mutta unohdin sen joulunviettopaikkaan... Taidan lukea hyvän naisen rakkauden siis, luin sinun hienon arviosi siitä tässä muutamana päivänä!

      Kiitos kommentistasi ja haasteesta, tulen kurkkaamaan! :)

      Poista
  4. Kaisa Reetta, sinä seireeni houkuttelet lukemaan lisää kirjoja yöunien kustannuksella! :-)

    VastaaPoista
  5. AM on yksi kirjailijasuosikeistani, koska olen kiinnostunut novelleista. Murron novellit ovat älykkäitä ja niitä voi lukea uudestaan, nautiskellen. Minulla taitaa ola yhtä lukuunottamatta kaikki suomennetut. Kiitos mielenkiintoisista näkökulmastasi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!