Thorgny Lindgren: Akvaviitti


 Kun tulenpalavana saarnamiehenä tunnettu Olof Helmersson palaa neljänkymmenen vuoden poissaolon jälkeen entiseen seurakuntaansa Pohjois-Ruotsin Länsipohjaan, hänellä on tuomisinaan järisyttävä viesti: Kaikki, mitä hän on tähän saakka julistanut totuutena Jumalasta, pelastuksesta ja taivaan riemuista, on ollut silkkaa valhetta. Elämän mylleryksissä uskostaan luopunut saarnaaja tietää nyt, ettei Jumalaa, syntiä, taivasta ja helvettiä ole olemassa. Helmerssonin on korjattava tekemänsä kauhistuttava virhe ennen kuin on liian myöhäistä, saatettava lopullinen totuus kaikille tiettäväksi. Hänen tunnollaan on satoja sieluja, jotka on pelastettava uudelleen, tällä kertaa uskon ikeen kurimuksesta.

 Helmersson hyppää pyöränsä selkään ja lähtee etsimään harhaanjohtamiaan sieluja Länsipohjalaisilta kylänraiteilta. Vanhan sielunpaimenen pettymykseksi suurin osa hänen seurakuntalaisistaan on ehtinyt jo kuolla, jäljellä ovat enää vanha, kuolinvuoteellaan sinnittelevä Gerda sekä nelikymppinen Marita, joka niin kovasti muistuttaa jotakuta Olofin läheisesti tuntemaa…
Seudun uskonelämä näyttää käyneen oman kuolinkamppailunsa jo aikaa sitten: taivaallista käyttöä vaille jäänyt rukoushuone on muutettu metsästysseuran kokoontumistilaksi, jonne rakennuksen entinen päämieskin toivotetaan tervetulleeksi: ‘talvi-iltaisin täällä lyödään korttia!‘, hänelle luvataan. Rukoushuoneen kultaisin raamatunlausein koristeltu saarnastuolikin on saanut uuden elämän Nybrännan Bertilin hunajatarhoilla ja toimii siellä siunauksellisena mehiläispönttönä. Jokin liikahtaa Helmerssonin sisimmässä.

 Entisen seurakuntansa mantuja kierrellessään Helmersson näkee, kuinka aika ja alakulo ovat harmaannuttaneet ennen niin eläväisen seudun, sen kylät, talot ja asukkaat. Helmerssonia  muistetaan täällä hyvällä: hekin, jotka eivät saarnaajan voimallisesta yrityksestä huolimatta Herran pelkoon koskaan  kääntyneet, sanovat hänen tuoneen seudulle elämää. Hänen vuotensa täällä olivat olleet kaikin tavoin siunauksellisia!

 Vanha herätyssaarnaaja on hämmennyksissä. Alun alkaen kristallinkirkkaana siintänyt takaisinkäännytystehtävä näyttää käyneen mahdottomaksi, koska seurakuntaa ei enää käytännössä ole olemassa. Hänen mielessään myllertää muutakin: mitä vastata kuolinvuoteellaan makaavalle, uskossaan raudanlujalle Gerdalle, joka ennen kirkkauteen siirtymistään haluaa tarkentaa muutamia mielessä pyörineitä uskonkysymyksiä. Ja mitä tehdä, kun juuri se syntinen, jota hän ei koskaan, kovista yrityksistä huolimatta saanut käännytetyksi Jumalan pelkoon, pyytää häntä pitämään vielä yhden tulikivenkatkuisen saarnan 'ihan vain vanhojen hyvien aikojen muistoksi'. Voisiko entinen hengenmies saarnata omatuntoaan vastaan, kohdata saarnaamisensa vaikkapa puhtaana taidenautintona. Siinäpä on Helmerssonille taas uutta pohtimisen aihetta. Hän huomaa kaipaavansa saarnaamista, se on tosiasia, jota ei käy kieltäminen.

 Akvaviitti on kertomus uskon ja epäuskon törmäyksestä, rakennemuutoksen kurimukseen joutuneesta maaseudusta, vahvasta paikallisidentiteetistä, Me-hengestä. Se on kertomus peräänantamattomuudesta, elämän pienistä ja suurista ihmeistä, salaisuuksista, joita ei voi järjellä selittää ja joiden edessä tulisieluisinkin luopurisaarnaaja joutuu lopulta nöyrtymään.

 Tartuin aiheltaan hieman yllättäväänkin Akvaviittiin muun muassa siitä syystä että tiesin Thorgny Lindgrenin loistavaksi satiirikoksi. Enkä pettynyt: Lindgrenin lempeän satiiriseen kerrontaan ei kerta kaikkiaan voi olla ihastumatta. Teksti on yksinkertaista ja maanläheistä, sen jälkimaussa on häivähdys jälkiuunileipää ja mustaa, mehevää multaa. Satiiri osuu, mutta se on kilttiä kuitenkin,    - onneksi, sillä juuri näin sydämellisen kohtelun Länsipohjan sitkeäluonteinen, lempeä väki mielestäni ansaitsikin. Ja vielä yksi erityishuomio:  Oli ihanaa huomata Lindgrenin olevan niitä kirjailijoita, jotka malttavat olla alleviivaamatta ja selittelemättä kirjoittamaansa. Mikä luottamuksen osoitus lukijaa kohtaan!

Romaanista löytyy tarinaa myös muun muassa näistä blogeista: Leena Lumi, Kirjantila ja Unni lukee


Torgny Lindgren: Akvaviitti ( Norrlands Akvavit, 2007)
Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2009
Suomentanut Liisa Ryömä








Kommentit

  1. Lindgren pääsi lukulistalleni kuin varkain jokunen aika sitten ja hänen tuotantonsa kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Pitää joskus muuttaa ajatukset teoiksi. Akvaviitti lie hyvä kirja aloittaa.

    VastaaPoista
  2. Voisipa olla ihan mielenkiintoinen luettava.
    Hyvää syksyä Kaisa ♥

    VastaaPoista
  3. Minun täytyy myöntää, että tämä kirja oli luvussa hyvin blogini alkuaikoina ja tämä ei ihan uponnut. En ole satiirin ystävä, ironian kylläkin, ja siten heikkous on minun;)

    VastaaPoista
  4. Katja, minullekin tämä Akvaviitti oli ensimmäinen lukemani Thorgny L. Suosittelen tutustumaan! Kiitos kommentistasi! :)

    Ehdottoman mielenkiintoista luettavaa, Seijastiina! Kiitos kommentistasi! :)

    Leena, minuun tämä upposi täysillä! Ja tuosta satiirin ja ironian erosta... Minusta satiirikin voi olla hyvinkin lempeää, ei ilkeää ollenkaan ja sitten taas toisin päin! Kyse on hiuksenhienosta erosta. Lukijan oma katsantokantakin toki vaikuttaa..
    Kiitos kommentistasi! :)

    VastaaPoista
  5. On mielenkiintoista päästä tutustumaan kirjoihin näiden kirjoitustesi avulla. Vielä kun saisi sen loppuratkaisun täältä... :-D

    Kauniisti sanottu tuo jälkiuunileivän ja mehevän mullan maku. Ihana kielikuva!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Akvis :)

    Tuo mitä sanot siitä, ettei loppuratkaisua ole täällä nähtävillä, harmittaa minua itseänikin vähän.. se nimittäin hiukan rajoittaa kirjan arviointiakin! Mutta toisaalta ei voi eikä halua pilata ylläätysmomentteja niiltä, jotka eivät ole kirjaa vielä lukeneet.
    Olisikin ihanaa, jos olisi olemassa sellaisia lukupiiri-tyyppisiä blogeja, joissa ei tarvitsisi sensuroida ratkaisuja lainkaan ja keskustelussa käytäisiin kirjat läpi ihan pohjamultia myöten...
    Niihin mentäisiin sitten ihan omalla vastuulla tyyliin: 'Varo juonipaljastuksia!' :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!