Haruki Murakami: Norwegian Wood

 Harva tuntemani kirjailija pystyy kirjoittamaan elämän varjopuolista niin höyhenenkeveästi ja vähäeleisesti kuin japanilainen Haruki Murakami. Hänen Norwegian Wood-romaanissaan masennutaan, tehdään itsemurhia ja podetaan nuoruuden angstia 1960-luvun lopun Tokiossa. Synkkien aiheiden vastapareina kirjassa hehkuvat rakkaus, kaipaus, seksi ja romantiikka. Draaman keskellä eletään myös tuiki tavallista arkea: opiskellaan, etsitään töitä ja asuntoa, ryypätään, tehdään pitkiä kävelyretkiä ja podetaan välillä tylsyyttäkin. Ja kaikkea tätä kuorruttaa aikakauden musiikki: uusimmat pop-hitit ja jazz tuntuvat soivan aina jossain taustalla.

 Tarina alkaa kun minäkertoja, miltei keski-ikään ehtinyt Toru istuu lentokoneessa matkalla Hampuriin ja kuulee koneen keskusradiosta imelän instrumentaaliversion Beatlesien ‘Norwegian Wood-kappaleesta. Musiikin johdattelemana hän siirtyy nuoruutensa Tokioon, aikaan, jota varjosti hänen parhaan ystävänsä Kizukin kuolema…

  Elämästään luopunutta Kizukia jää kaipaamaan myös tämän tyttöystävä Naoko. Kaksi ystävänsä menettänyttä nuorta etsiytyy toistensa seuraan ja hyvin pian Toru huomaa rakastuneensa.

‘ ” Sittenhän asia on selvä”, sanoin. “ Sinun täytyy vain olla lähelläni aina.“
“Oletko tosissasi?“
“Tietysti.“
Naoko pysähtyi ja minäkin pysähdyin. Hän laski kätensä olkapäilleni ja katsoi minua suoraan silmiin. Jokin sakea, musta neste muodosti merkillisiä pyörteitä hänen pupilleissaan. Hän tutkaili minua kauniilla silmillään pitkän aikaa. Sitten hän nousi varpailleen ja painoi hellästi poskensa omaani vasten. Ele oli ihana ja tuntui niin lämpimältä, että sydämeni pakahtui hetkeksi.
“Kiitos”, Naoko sanoi.
“Ei kestä”, vastasin.
“Ihanaa, että sanoit noin. Tosi ihanaa”, hän sanoi surullisesti hymyillen. “Harmi, ettei se käy päinsä.“ '

 Naoko sairastuu vaikeaan masennukseen ja päätyy vuorilla sijaitsevaan parantolaan. Ami-koti näyttää päällisin puolin onnen tyyssijalta, mutta sen uneliaan rauhallisessa hiljaisuudessa on jotakin pelottavaa, epätodellista. Laitoksessa vieraillessaan Toru tutustuu Naokon asuintoveriin, lempeäluontoiseen Reikoon ja ystävystyy tämän kanssa.

 Yliopistolla Toru solmii uusia tuttavuuksia: Älykäs, opportunismiin taipuvainen Nagasawa johdattaa uuden ystävänsä yhden illan suhteisiin ja antaa Torulle oppitunteja muillakin elämän alueilla. Toru tapaa myös voimaa ja iloa huokuvan Midorin, joka tuntuu herkän ja vetäytyvän Naokon täydelliseltä vastakohdalta. Pian Toru häälyy rakkauksien ja irrallisten seksisuhteiden välimaastossa.

 Murakami luo tarinaansa kontrasteja: Siinä missä Naoko edustaa Torulle sisäänpäin kääntynyttä, särkyvää herkkyyttä, Nagasawa ja Midori huokuvat uutta, eteenpäin työntävää voimaa. Torun oma persoona ei tarinassa juuri korostu. Uskon, että hän haluaa säilyttää tarkkailijan roolinsa mahdollisimman koskemattomana. Viileähköön elämänasenteeseen on syynsä:

‘Kun aloitin uuden elämäni opiskelija-asuntolassa, minulla oli vain yksi päämäärä: en saisi enää suhtautua asioihin liian vakavasti. Minun pitäisi tehdä selvä ero itseni ja kaiken muun välille. Minun pitäisi unohtaa biljardipöytien vihreä verka, punaiset N-360:t ja valkoiset  kukat pulpetilla. -- Yritin parhaani mukaan unohtaa kaiken, mutta sisälleni oli jäänyt jokin ylimääräinen möykky. Ajan myötä möykky sai yhä selvemmän muodon, ja vasta nyt voin pukea sen sanoiksi.’

 Murakamin kerronta ei sisällä juuri lainkaan kielikuvia. Se on yksinkertaista, napakkaa, selvää ja sujuvaa, jopa niin, että toisinaan lähennellään jopa naiiviutta. Minua tekstin yksinkertaisuus ei haittaa, sillä tyyli sopii kontekstiinsa.Tarinan herkkyys, sen nuoruuden kuvaukset ja tavattoman hienosti kuvattu arkipäivän draama kietoivat minut täydellisesti pauloihinsa.

Yksilötason tarinan lisäksi romaani avaa lukijalle ikkunoita japanilaiseen yhteiskuntaan ja sen muutokseen. Hämmästelin sitä, kuinka vahvasti Japani tuntui sodan jälkeen integroituineen länteen. Tokihan integraatio oli jo kirjan tapahtumien aikaan jatkunut jo hyvinkin yli sadan vuoden ajan, mutta silti lukemani herätti ajatuksia.
Romaanissa kuunnellaan länsimaista musiikkia, luetaan länsimaalaista kirjallisuutta, katsotaan länsimaalaisia elokuvia, pukeudutaan länsimaalaiseen muotiin ja syödään pikaruokaa. 60-luvun lopun opiskelijaliikehdintää kuvataan jonkin verran, mutta se jää kerronnassa taka-alalle. Länsimainen nuorisokulttuuri tuntuu integroituneen 60-lukulaisten Tokiolaisten elämään voimalla. Ja silti: elämisen ydin, tapa ajatella ja elää kumpuaa yhä Aasialaisista perinteestä. Uusia ideoita ja ilmiöitä haetaan kaukaakin, mutta täällä ne sulatetaan ja niitä muokataan omaan kulttuuriin sopiviksi.

 Tätä ilmiötä liippaavaan, mielenkiintoiseen juttuun törmäsin tässä päivänä muutamana Helsingin Sanomissa, kun Annukka Oksanen kertoi kokemuksistaan Aasiassa artikkelissaan ‘Euroopasta liukuu Aasiaan myös kulttuurista valtaa’: Vaikka esimerkiksi eurooppalainen design houkuttaa, on mahdollista, etteivät tuotteet kelpaakaan sellaisinaan. Suosittuja brändejä ja muotoilijoita ihaillaan ja arvostetaan, mutta  itse tuotteet täytyy muuttaa aasialaiseen makuun sopiviksi. Uskon, että sama ilmiö toistuu jossain määrin myös muualla kulttuurissa kuin vain kuin designin puolella.
Tämä aihealue kiinnostaa minua siinä määrin, että haluaisin ehdottomasti sukeltaa syvemmälle Aasian kulttuuriin, varsinkin sen nykyaikaan. Tiedän siitä aivan liian vähän.

~~~~

 Kirja oli minulle ehdottoman hieno lukukokemus. Jonkin verran häiritsevää oli vain se, että suomennos on tehty romaanin englanninkielisestä versiosta. En voi olla miettimättä, miten paljon romaanin hengestä on ehtinyt matkan varrella muuttua. Onko niin, että esimerkiksi Kai Niemisen ja jo edesmenneen Tuomas Anhavan lisäksi Suomesta ei löydy japanilaisen sanataiteen (erityisesti proosan) kääntäjiä? Vai oliko kustantajalla nyt vain kiire saada käännös mahdollisimman nopeasti ulos?

 Niin tai näin, tämän kirjan luettuani tartun innolla Haruki Murakamin muihin teoksiin, ensimmäiseksi ehkä IQ84-fantasiasarjaan, josta ainakin osat 1 ja 2 ovat jo tulleet ulos suomeksi käännettyinä. Kuulemani mukaan Norwegian Wood poikkeaa Murakamin muusta tuotannosta oleellisesti, mutta toivon saavani nauttia myös tulevina lukuhetkinä hänen tekstinsä soljuvuudesta ja luontevuudesta, siitä samasta, josta tämän kirjan kohdalla niin kovasti nautin.

 Kirjasta on kerrottu myös muun muassa näissä blogeissa: Anna minun lukea enemmän, Lumiomena -kirjoja ja haaveilua, Koko lailla kirjallisesti ja P.S. Rakastan kirjoja.


Haruki Murakami: Norwegian Wood (Noruwei no mori, 1987)
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 2012 Kustannusisakeyhtiö Tammen julkaisemana
Suomentanut Aleksi Milonoff.
Suomennos on tehty Jay Rubinin englanninkielisestä käännöksestä Norwegian Wood (Vintage Books, 2000).