Andreï Makine: Venäläisiä unelmia


 Mielen pohjalla läikähtää selittämätön haikeus ... Unelman poikanenko siellä sielua kaihertaa, etsii tietään  mielen pintaan? Mistä löytyisivät kieli, sanat ja mielikuvat, joilla voisi tulkita tuon sanattoman kaipauksen ymmärrettäväksi, löytää unelmalle kohde jota kohti se voisi kurkottaa.
Jos mieli on avoin, nuo sanat kyllä löytyvät - joskus kaikkein yllättävimmältä taholta.

 Andreï Makinen mestarillinen romaani Venäläisiä unelmia johdattaa lukijansa kolmen nuoren siperialaispojan elämään, keskelle rakkauden, kauneuden ja universaalin elämänjanon mysteeriä. 
Ystävykset, komea Dimitri, väkivahva Samurai ja jäihin pudottuaan vakavasti vammautunut Utkin asuvat ja elävät taigalla, missä talvi ja totaalitaarinen ideologia kietovat maailman hyiseen vaippaansa ja jähmettävät elämän hiljaiseksi, autioksi erämaaksi. Olosuhteet täällä ovat niin ankarat, että on viisaampaa sopeutua kuin taistella. Se, minkä ei katsota olevan elämisen kannalta välttämätöntä, on täällä turhaa.  Taigalla unelmat keskittyvät jokapäiväisestä elämään ja selviytymiseen, mutta on sielun pohjalla muutakin, jotakin selittämättömäksi jäävää.

 Nuoria sydämiä jäytää elämän nälkä. Mutta on sanomattakin selvää, että täällä tuota nälkää ei voi ruokkia. Kauneus on aikaa sitten hautautunut taigan ankaruuteen, sanaksi, joilta puuttuu käsin kosketeltava, tunnistettavissa oleva merkitys. - Ja mitä onkaan rakkaus? Dimitri ja hänen ystävänsä kuuntelevat korvat höröllä työmiesten juttuja naisista ja lemmestä. Karkeiden, töksähtelevien ilmaisujen vastapainoksi ystävykset toivoisivat edes kerran kuulevansa, millaisia nuo kertomusten naiset ovat, miltä he tuntuvat, miltä tuoksuvat ja näyttävät ilman paksuja, lämmittäviä vaatekertojaan, mutta toive on turha.
Joskus onni potkaisee: ohi ajavan junan ikkunassa voi nähdä häivähdyksen höyryävää teemukia pitelevästä  länsimaalaisen naisen kädestä. Kuinka lähellä tuo käsi onkaan, juuri siinä ikkunan takana, melkein kosketettavissa, mutta samaan aikaan yhtä kaukana kuin pakkastaivaalla kimmeltävät tähdet. Ja äkkiä nainen on poissa...

 Ystävyksistä vain Samurailla tuntuu olevan omakohtaista kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta. Hänen hapuilevien kertomustensa innoittamana Dimitri päättää vierailla aseman punatukkainen prostituoidun luona, mutta tämäkään ei kykene selventämään Dimitrille rakkauden mysteeriä. Kokemuksen jälkeen poika tuntee itsensä petetyksi. Jotakin tärkeää tuntuu särkyneen.

 Pelastus saapuu lännestä. Harmittomalta vaikuttava ranskalainen rikoskomedia läpäisee tiukan sensuurin ja alkaa pyöriä elokuvateatteri Punaisessa lokakuussa. Dimitri ja hänen ystävänsä taivaltavat pitkän matkan kaupunkiin katsomaan kaukaa tullutta ihmettä, Jean Paul Belmondoa, joka tähdenlennon kaltaisena ilmestyksenä, yhdellä silmäniskulla, valtaa heidän elämänsä ja ajatuksensa. Eikä mikään, koskaan, jää enää entiselleen...
Palmujen alla seikkaileva komea agentti tuo merkityksen sanoille rakkaus, viettelys, kauneus, huuma, vapaus, värähtelevä intohimo, nainen. Punaisessa lokakuussa koko pitkän talven pyörivät Belmondo-elokuvat pursuavat kaikkea sitä, mitä nuori mieli näyttää janoavan ajasta ja paikasta riippumatta: seikkailua, hurjia takaa-ajoja, kauniita naisia, hoikkia ja ruskettuneita(ja ah, niin epäpoliittisia) reisiä ja sääriä, elämän juovuttavaa keveyttä, nautintoa nautinnon itsensä vuoksi. Elokuvien maailma muuttuu nuorukaisten silmissä kullanhohteiseksi unelmaksi. Näinkin siis voi elää, näin eletään länsimaissa! Ja yhtäkkiä taiga onkin täynnä  kuiskailevia lupauksia tulevasta:

 ' Kävelimme peräkkäin lumisessa sokkelossa ja vaikenimme. Sitä maailmaa, johon olimme äsken päässeet, ei vielä voinut pukea sanoiksi. Meidän mielentilaamme sopivat lauhkean yön raukea kauneus, taigan tahdikas hengitys, lähellä vilkkuvat tähdet, taivaan tihentynyt väri ja kirkastunut lumi. Maailma oli muuttunut. Mutta me aistimme sen vasta ruumiissamme, värisevissä sieraimissamme, nuorissa vartaloissamme, jotka joivat tähtitaivasta ja taigan tuoksuja. Olimme reunojamme myöten täynnä uutta maailmaa, me kannoimme sitä vaiti, pelkäsimme, ettemme vain läikyttäisi sen taianomaista sisältöä. Ja vain tukahdutettu huokaus karkasi joskus pakahtuvasta sydämestämme:
- Belmondo...'


 Belmondo antaa nuorukaisille lahjan: sanat, joiden avulla sydämessä kaihertava kaipuu saa selvemmän muodon, kohteen…   Lapsekkaan harmittomilla elokuvilla tulee olemaan Dimitrille ja hänen ystävilleen yllättävät ja kauaskantoiset seuraukset.

 Andreï Makine, venäläissyntyinen kirjailija ja filosofi, sai neuvostoliitossa asuessaan kirjallisuuden tohtorin arvonimen. Kahdeksankymmentäluvun puolessavälissä Makine loikkasi Ranskaan ja sai sieltä poliittisen turvapaikan. Venäläisiä unelmia lieneekin Makinelle hyvin omakohtainen romaani. 
Sen lisäksi, että Makine kuvaa uskomattomalla tajulla ja tarkkuudella kolmen, aikuisuuden kynnyksellä hapuilevan siperialaispojan elämää, hän samalla osoittaa mitä hienostuneemmalla tavalla yhden totalitaaristen yhteiskuntien heikkouksista: ihmisen kyky kaivata muutosta ei koskaan häviä, sillä sanaton kaipaus, tuo unelmien ihmeellinen alkulähde, ei koskaan kuole.

 Makinen kieli on lumoavaa, melkein luvattoman kaunista. Kerronta on vahvaa ja raikasta kuin kesäinen sade, yhtä keveää kuin tähdistä alas leijailevat lumihiutaleet. Sanat tipahtelevat kirjan sivuilta helminä, 'kirkkaina kuin taigalle lepäämään käyneen suden silmäkulmaan jäätyneet kyyneleet'.

 Kirjailijalta on tähän saakka suomennettu yhdeksän teosta. Venäläisiä unelmia on niistä järjestyksessään toinen. Luin kirjan ensimmäisen kerran heti sen suomennoksen ilmestyttyä, viime vuosituhannen lopulla. Nyt, lukiessani 'Unelmia' toista kertaa, pääsin heti samaan ihastuneeseen, melkeinpä hämmentyneeseen tilaan, johon ensimmäinen lukukertakin minut johdatti:  näinkin voi kirjoittaa, näin kirjoittaa todellinen mestari!  Romaani Venäläisiä unelmia  ei lukemalla kulu, joten kirja kannattaa hankkia myös omaan hyllyyn, sieltä aina uudelleen poimittavaksi.

 Erityismaininta edesmenneelle Annikki Sunille, Andreï Makinen hovisuomentajalle. Hänen kääntäjäntaitonsa olivat ihmeelliset. 

Andreï Makine: Venäläisiä unelmia (Au temps du fleuve amour, 1994)
Werner Söderström Osakeyhtiö, 1999
Suomentanut: Annikki Suni

Kommentit

  1. Kiitos kurkistuksesta kirjan uumeniin! Johdattelit ajatukset keskelle talvea ja taas takaisin. Kaunista kerrontaa myös sinulla itselläsi!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset, Akvis :) Tuo oli yksi niistä syistä, miksi oli mukavaa heittäytyä kirjan tunnelmiin: siperian lumituiskut viilensivät helteistä päivää...

    VastaaPoista
  3. Kaisa, en ole lukenut muuta Makinen kirjaa kuin Ikuisen rakkauden kosketuksia, josta pidin paljon.

    Kieli on todellakin kuin helmiä, jääpisaroita ja lumitähtiä.

    Ikuisen rakkauden kosketuksia oli Sunilta 8. Makine suomennos.

    Kirjoitat itse kuin Makine;)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kommentistasi, Leena :)

    Minä ajattelin lukea kaikki Makinelta suomennetut kirjat tänä syksynä läpi, syntyjärjestyksessään.
    Makinen teksti on kirjallista superruokaa!

    Ikuisen rakkauden kosketuksia jäi Sunin viimeiseksi Makine-suomennokseksi, mutta hänen taitojaan voi ihailla myös muun muassa Milan Kundera- suomennoksissa.

    VastaaPoista
  5. Antoisa kirjaesittely! Olen lukenut vain Ranskalaisen testamentin, mutta en löydä sitä enää hyllystäni. Kirjoitustasi lukiessa muistin ihastuneeni myös kieleen, ja ajattelin tehdä retken kirjastoon. Jos pääsisin taas lukemisen makuun. Se kun on ollut jo muutaman vuoden kadoksissa, entinen iso ilontuoja.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi, Katriina ja ole hyvä, kiva jos kirjoitus innosti tarttumaan Makineen uudestaan :)

    Minullakin oli takana pitkähkö kirjaton kausi.. Viime syksynä 'löysin takaisin kotiin'. Toki luin tauon aikanakin, mutta en mitenkään intohimoisesti. Muut asiat veivät...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!