26.2.2016

Marjut Helminen: Appelsiinilehto


Ihmisoikeuksiin erikoistuneen toimittaja Marjut Helmisen esikoisromaani vie lukijansa Lähi-itään, keskelle Israelin ja Palestiinan välistä kriisiä.
Tarinan päähenkilöitä on kaksi, suomalainen erikoissairaanhoitaja, maailman kriisipesäkkeissä avustustyöntekijänä toimiva Sini ja hänen ystävänsä, palestiinan pakolaisena Suomeen saapunut taksikuski Fuad, joka on joutunut pakenemaan Israelin tuhovoimaa elämänsä aikana kahteen otteeseen: ensin sylilapsena Palestiinasta Libanoniin ja uudelleen vuonna 1982 tuhoisan Beirutin sodan alta Suomeen, mukanaan vain lääkärinpaperit, epätietoisuus ja tuolloin viimeisillään raskaana ollut vaimo.

  Eletään vuotta 2008. Sini on taas kerran lähdössä  Palestiinaan - tällä kertaa opetustehtäviin. Fuad huomaa  kadehtivansa naista, sillä hän itse ei ole pakonsa jälkeen päässyt käymään kertaakaan Libanonissa eikä synnyinseudullaan Palestiinassa. Vierailut olisivat toki olleet mahdollisia, mutta Fuadia  painaa muistojen - ja häpeän - taakka, raskas tietoisuus siitä, että aikaa on kulunut jo liiaksi. Tosiasia on, että Fuad ja hänen vaimonsa eivät koskaan tule löytämään itselleen kotimaata, se ei löydy Suomesta, ei Palestiinasta eikä sen paremmin Libanonistakaan. Libanoniin jäänyt isä on hänen ainoa siteensä entisiin aikoihin.

  Sinin ja Fuadin välille on vuosien varrella kehittynyt hyvin hienovarainen, vähän omalaatuinenkin ystävyys. Kun Fuad saattaa Sinin Helsinki-Vantaalle, hänen mielessään häivähtää huoli. Viimeisimmän raskaan työmatkansa ja pitkän toipumisajan vaatineen sairastelunsa jälkeen Sini näyttää muuttuneen tavalla, josta Fuad miltei kavahtaa. Sinin kosketus, Sinin katse.... On kuin heidän mukanaan autossa olisi vielä joku kolmas henkilö, tunteena, häivähdyksenä menneestä. Sini on aina ollut levoton sielu, mutta nyt hänessä on jotakin, mistä Fuad ei saa otetta.

Palestiinaan saavuttuaan Sini etsiytyy jälleen - kuin omien demoniensa vetämänä - kovimpaan mahdolliseen paikkaan: Israel on hyökännyt Gazaan vastauksena Hamasin iskuille, eikä Sini voi vastustaa sisimpänsä ääntä toipilaanakaan: hänen tehtävänsä on auttaa - olipa tilanne mikä hyvänsä. Vuoden 2008-2009 sodasta tulee verilöyly, jossa vahvinkin järkkyy.

  Helminen kutoo Sinin ja Fuadin tarinat yhteen maailmaa nähneen toimittajan taidolla niin, että Lähi-itä ja sen tapahtumat tulevat kerralla liki lukijaa. Eristetyillä palestiinalaisalueille loukkuun jääneet siviilit yrittävät selvitä arjestaan miten taitavat - ja ihmeellistä kyllä, näissäkin oloissa elämä jatkuu - tottuuko ihminen jatkuvaan varuillaanoloon? Vuosikymmeniä jatkuneen kriisin syyt ovat niin moninaiset ja niin syvälle historiaan käyvät, ettei syyttävää sormea voitane nostaa vain yhteen suuntaan, mutta eniten tilanteesta kärsivät viattomat palastiinalaissiviilit, joita Israelin siirtokuntapolitiikka ajaa entistä ahtaammalle. Appelsiinilehto on tästä oiva muistutus.

 Ilahduin kovasti siitä, ettei Helminen eksotisoi tarinaansa liiaksi. Olen elämäni aikana törmännyt tarpeeksi usein kirjoihin, joissa kirjailija hurmaantuu mystifioimaan itää suorastaan myötähäpeää herättävällä tavalla (toki saduillekin on aikansa ja paikkansa). Nyt pääsin tarinaan ja sen ihmisiin kiinni aidosti ajatuksen ja sydämen tasolla. Helmisen kieli on ammattimaisen hioutunutta; sanon näin, vaikka törmäsinkin lukiessani muutamaan turhan monimutkaiseen, kaunokirjallisuuden korkeita taivaita kurottelevaan lauseeseen. Onneksi Helmisen tyyli tiivistyi kerronnan edetessä.

Appelsiinilehdon voima piilee pienissä, merkityksillä ladatuissa hetkissä, tuokioissa jotka parhaimmillaan kantavat ihmistä muistojen ja surun tuolle puolen. 
Äiti lauloi, ja kaikki äänet, oksat, lehdet, mehiläiset ja äidin laulu levittäytyivät ilmavaksi peitteeksi hänen ylleen. Sen täytyy olla varhaisin muisto, joka minulla on, Fuad ajatteli, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Hän oli aikonut kysyä, saako ottaa muistoksi pienen oksan hedelmäpuusta, mutta ei hänen kuulunut mitään lupia pyytää. Ei tässä hedelmätarhassa.
Kiitän kustantajaa arviokappaleesta

Appelsiinilehdosta ovat kertoneet ainakin  Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja ja Leena Lumi.


Marjut Helminen: Appelsiinilehto
Minerva 2016

8 kommenttia:

  1. Bongasin tämän kustantajan luettelosta ja merkitsin muistiin, mutta nytpä alkoi kiinnostaa toden teolla. Vaikuttaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tähän kannattaa tutustua. Pidin Helmisen esikoisesta niin paljn, että tulen seuraamaan kirjailijan tulevaakin tuotantoa.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Pidin myös kovasti kirjasta: selkeä, informatiivinenkin, mutta ei tylsä eikä liian tunteellinen, kuten sanot. Maailma avartui tämän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, maailma avartui, kyllä!! Ensi alkuun ajattelin jopa sivuuttaa tämän romaaniin, mutta jokin sai siihen tarttumaan. Onneksi tein niin.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Kaisa Reetta, sama mieltä ottamatta kantaa siihen, mitä palestinaalaiset tekevät ja mitä emme saa medioitammekaan lukea, mutta Helmisen tyyli kirjoittaa tarinaa on kiehtova. Hän on taitava kirjoittaja, jolta voi odottaa mitä vain.

    Kansikin on kaunis ja sitten nuo Minrven ihanat ylivetokannet...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, uskon, että ylilyöntejä tulee kummaltakin puolelta, mutta esimerkiksi Gazan alueen saarto on saanut aikaan tilnteen, joka lähenee humanitaarista katastrofia, ellei se sellainen jo ole. Israel ja israelilaiset ovat ärsineet historiansa aikana, kyllä, mutta antaako se heille oikeuden niihin toimiin, joihin Israelin johto syyllistyy.

      Kansi on minun mielestäni pikemminkin surullinen, kun sitä katsoo tarkemmin. Tuo sodassa hajalle ammuttu kaupunki...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Taas tuli ihan uusi kirjailijanimi. Kiitos siitä. Mitenköhän pihalla olisinkaan ilman kirjablogeja? :) :) Tuo, että tekijä ei sorru eksotisointiin on kyllä hyvä homma. Itse aina vierastan kuvauksia, joissa valkoinen ihminen kertoo totuutta Afrikasta tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, uusi nimi Helminen oli minullekin. Ihanaa, että suomalaiset kirjailijat uskaltavat nykyisin lähteä aiheineen oman kulttuurimme rajojen ulkopuolelle.

      Sama mulla. jopa Hemingway tökkii joskus.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!